Suomi-koriksen kasvulle, ilonaiheille jatkumoa

24.2.2015 19:43 Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi tiistaina liikuntajärjestöjen valtionavustukset. Julkaisu toi mukanaan Suomen Koripalloliitolle ilouutisia, kun lajin parissa tehty pitkäjänteinen kehitystyö palkittiin 13 prosentin avustuskasvulla. Suomi-koriksen kokonaisvaltainen kasvu näkyy myös harrastajamäärissä, jotka ovat nousseet edellisvuosiakin enemmän.

Suomi-koriksella on riittänyt viime vuosina ilonaiheita. Kuvassa juhlii Susijengi- ja Korisliiga-tähti Teemu Rannikko. Kuva: Ville Vuorinen.

Urheiluasioista vastaava ministeri Carl Haglund myönsi tiistaina liikuntajärjestöille veikkausvoittovaroista yhteensä 40 082 000 euroa toiminnan tukea. Avustusta sai 122 järjestöä.

Suomen Koripalloliiton valtionavustus oli 945 000 euron suuruinen, jossa kasvua on euroissa mitattuna 125 000 euroa ja prosentuaalisesti 13,2 yksikköä.

Koripalloliitto on määrätietoisesti keskittynyt viime vuosien aikana valmennuksen laadun kohottamiseen sekä urheilijan arjen parantamiseen maajoukkue- ja akatemiatoimintojen kautta. Erillishankkeena Koripalloliitto otti käyttöön koko kotimaisen kilpailutoiminnan kattavan, keskitetyn erotuomareiden maksujärjestelmän (PayRef) helpottamaan erotuomareiden sekä seurojen arkea.

Susijengin otteiden, arvokisaesiintymisten, maajoukkueen ympärille muodostuneen fani-ilmiön sekä kansainvälistyvän Korisliigan myötä koripallo on myös kasvattanut näkyvyyttään kotimaisessa mediassa.

Suomalainen koripalloperhe on lisäksi toivottanut lajin pariin lisää harrastajia nousujohteisesti jo useamman vuoden ajan. Kuluvalla pelikaudella lisenssin omaavien pelaajien määrä on seurojen aktiivisuuden myötä kasvanut yli 700 pelaajalla.

- Kasvanut tuki ministeriöltä on suora palaute koripalloperheen tekemästä työstä. Siitä voimme kaikki olla tyytyväisiä ja rohkeasti iloita saavuttamistamme kehitysaskeleista. Samalla on jatkettava nöyrällä asenteella eteenpäin, koko ajan toiminnan laatua parantaen, kommentoi Koripalloliiton toiminnanjohtaja Vesa Walldén.

Henkilöt

 
25.1.2016 23:59 Pohjoinen alue

Koripallo uuteen lisenssiennätykseen

Suomalainen koripalloperhe on kasvanut lisenssimäärillä mitattuna isommaksi kuin koskaan aiemmin. Pelikaudella 2015-16 on lunastettu tähän mennessä 17 110 koripallolisenssiä, jonka myötä lähes 20 vuotta vanha ennätys siirtyi historiaan.

25.11.2015 Pohjoinen alue

Koripallon harrastajamäärät hyvässä nosteessa

Koripallon harrastajamäärät ovat olleet kasvukäyrällä koko kuluvan vuosikymmenen. Pelikausi 2015-16 on tuomassa lajin pitkäjänteiseen kasvuun merkittävän pyrähdyksen. Koripallolisenssin lunastaneiden määrä on kasvanut kahdeksalla prosentilla viime kauden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

20.6.2012 Pohjoinen alue

Tom Westerholmista Koripalloliiton kilpailutoiminnan johtaja

Pitkän, 17 vuotta kestäneen päivätyön Uudenkaupungin Korihaissa tehnyt Tom Westerholm on valittu Suomen Koripalloliiton kilpailutoiminnan johtajaksi. Westerholm, 39, aloittaa uudessa tehtävässään 1.9.2012.

26.11.2015 Pohjoinen alue

Seurakysely: Koripalloliiton ydinpalveluihin ollaan erittäin tyytyväisiä

Suomen Koripalloliiton seurakenttä on tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen liiton tarjoamiin ydinpalveluihin, sarjatoimintaan ja koulutukseen. Erityisen tyytyväisiä seurat ovat sarjatoimintaan liittyviin palveluihin, tulospalveluun ja sarjailmoittautumiseen, käy ilmi seurojen tyytyväisyyskyselystä, jonka Koripalloliitto teetti Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksella (KIHU).

17.11.2015 Pohjoinen alue

Lapsia liikuttavalle Koripalloliiton ja K-ruokakauppojen yhteistyölle jatkoa

Suomen Koripalloliitto ja K-ruokakaupat ovat solmineet monivuotisen jatkon yhteistyösopimukselleen, joka keskittyy lasten liikuttamiseen. Viime tammikuussa käynnistyneen yhteistyön avulla on tarjottu liikunnanriemua jo 10.000 lapselle ympäri Suomea.

1.7.2015 Pohjoinen alue

Koripallolisenssit pelikaudelle 2015-2016

Koripallokausi 2015-2016 käynnistyy 1.7.2015 ja samalla tulevat myyntiin uuden kauden koripallolisenssit. Seuraavassa pikaohjeet lisenssin lunastamiseen.

27.9.2012 Pohjoinen alue

Koripalloliitto panostaa reiluun peliin alkavalla kaudella

NBA:sta ja Euroliigasta liikkeelle lähteneet reilun pelin säännöt rantautuvat kauden 2012/13 aikana myös suomalaiseen koripalloon kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n linjausten mukaisesti. Uusilla sääntötarkennuksilla halutaan rohkaista pelaajia, valmentajia sekä erotuomareita kitkemään peliin kuulumatonta huonoa käytöstä ottelutapahtumista.

27.10.2010 Pohjoinen alue

Koripalloliitto julkaisi Hae Harrastus –hakupalvelun

Suomen Koripalloliitto on julkaissut Basket.fi-verkkopalvelussaan Hae Harrastus –hakupalvelun. Nimensä mukaisesti palvelussa voi hakea harrastusmahdollisuuksia, joita Koripalloliiton jäsenseurat tarjoavat.

13.9.2010 Pohjoinen alue

Koripallon uudet pelisäännöt, pelikentän muutokset ja niiden voimassaolo

Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) tekemät sääntömuutokset astuivat voimaan Suomessa kaikilla sarjatasoilla 1.7.2010. Kauden kynnyksellä ja otteluiden käynnistyessä on aika kerrata muutokset. Tähän artikkeliin on koottu tuhti paketti, johon koottu niin koosteet kuin yksityiskohtaisemmatkin tiedot.

29.11.2008 Pohjoinen alue

Koripalloliitto tavoittelee kolmen prosentin lisenssikasvua

Suomen Koripalloliiton valtuusto kokoontui lauantaina Lahdessa. Kokouksessaan valtuusto mm. hyväksyi vuoden 2009 talousarvion ja vuosisuunnitelman. Liiton yhtenä tavoitteena on kolmen prosentin kasvu lisenssipelaajien määrään.

19.5.2008 Pohjoinen alue

Koripallosääntöihin tarkennuksia 2008, suurremontti 2012

Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus on hyväksynyt historiallisia muutoksia pelisääntöihin. Syksyllä 2008 sääntöihin tulee lähinnä tulkintatarkennuksia, mutta vuonna 2012 voimaan astuu muutoksia, jotka muuttavat pelikenttää oleellisesti. FIBA on päättänyt mm. siirtää kolmen pisteen viivaa puolella metrillä taaksepäin.

1.9.2004 Pohjoinen alue

Pelisääntöihin pieniä muutoksia – uudet sääntökirjat myynnissä

Koripallon pelisääntöihin tehtiin kansainvälisen koripalloliiton toimesta pieniä muutoksia ja tarkennuksia kaudelle 2004-05. Uusi Koripallon viralliset pelisäännöt –kirja on käännetty suomeksi ja myynnissä entistä yksinkertaisemmassa muodossa. Saatavana on myös Suomen Koripalloliiton Säännöt ja määräykset 2004-05 –kirjanen.

10.12.2003 Pohjoinen alue

Naisille pienempi pallo 1.7.2004 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto on päättänyt ottaa nais- ja tyttökoripalloilussa käyttöön nykyistä pienemmän pallon. Kansainvälisillä kentillä käyttöönotto tapahtuu 1.10.2004. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt, että Suomessa pelattavissa naisten sekä A- ja B-tyttöjen sarjoissa pallo nro 6 otetaan käyttöön 1.7.2004 alkaen.

26.6.2003 Pohjoinen alue

Sääntömuutokset voimaan Suomessa 1.8.2003 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on muuttanut koripallon pelisääntöjä, jotka Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt ottaa käyttöön 1.8.2003 alkaen. Keskeisimmät sääntömuutokset koskevat 24 sekunnin sääntöä, aikalisiä ja ylösheittoja.

26.11.2016 Pohjoinen alue

Eräkangas ja Pitkänen Koripalloliiton hallituksen uudet tulokkaat

Vantaalle kokoontunut Suomen Koripalloliiton valtuusto valitsi liiton hallitukseen uusina tulokkaina Kirsi Eräkankaan sekä Paavo Pitkäsen. Jatkokaudelle tulivat valituiksi Elisa Hakanen ja Kaisa Forsström.

10.6.2016 Pohjoinen alue

Vartiainen kehittämään seura- ja kilpailutoimintaa, Pelkonen Korisliigaa

Suomen Koripalloliiton organisaatioon on tehty kaksi nimitystä. Seura- ja kilpailutoiminnan johtajaksi on nimitetty Susanna Vartiainen. Leviltä Koripalloliittoon siirtyvä Janne Pelkonen on puolestaan nimitetty Korisliigan myynnistä ja markkinoinnista vastaavaksi johtajaksi.

7.5.2016 Pohjoinen alue

EM-kotikisat, laaja-alainen kehitystyö raamittavat koripallovuotta 2017

Suomen Koripalloliiton valtuusto kokoontui viikonvaihteessa Kisakallion Urheiluopistoon. Kokouksessaan valtuusto hyväksyi Koripalloliiton vuoden 2015 tilinpäätöksen sekä päätti toiminnan strategiset painopistealueet vuodelle 2017.

16.3.2016 Pohjoinen alue

Kokenut media-alan ammattilainen toimitusjohtajaksi Koripalloliittoon

Suomen Koripalloliiton hallitus on valinnut liiton uudeksi toimitusjohtajaksi Jari Tourusen, 52. Tourusella on vankka ja laaja-alainen kokemus media-alan johtotehtävistä. Koripalloliiton palveluksessa Tourunen aloittaa toukokuun alussa.

28.11.2015 Pohjoinen alue

Kimmo Järvinen uutena Koripalloliiton hallitukseen

Vantaalla viikonvaihteessa kokoontunut Suomen Koripalloliiton valtuusto valitsi liiton hallitukseen uutena jäsenenä espoolaisen Kimmo Järvisen, 49. Järvinen korvaa hallituksessa talousosaajana tunnetun liiton kunniajäsenen Esko Strandbergin, joka taannoin ilmoitti pitkän päivätyön tehtyään jättäytyvänsä hallitustyöskentelystä sivuun.

31.10.2015 Pohjoinen alue

Antti Zitting jatkaa Koripalloliiton puheenjohtajana

Suomen Koripalloliiton jäsenseurat valitsivat lauantaina Helsingissä järjestetyssä liittokokouksessa Antti Zittingin jatkokaudelle liiton puheenjohtajana. 59-vuotiaan Zittingin valinta oli yksimielinen. Liittokokous päätti myös suuntaviivat Koripalloliiton toiminnalle seuraavalle nelivuotiskaudelle.

Näytä lisää vastaavia