26.2.2014 Susijengin MM-kisaliput ovat nostattaneet ennennäkemättömän kiinnostuksen. Suomalaiset ovat ostaneet tai varanneet jo tuhansia lippupaketteja Espanjassa elo-syyskuussa pelattaviin MM-kisoihin. Suomen Koripalloliitto neuvottelee MM-kisajärjestäjien kanssa edelleen lisälipuista suomalaisfaneille.
MM-kisakatsomot Bilbaossa tulevat lainehtimaan sinivalkoisesta fanimerestä, kun Susijengi pelaa ensi elo-syyskuussa historiansa ensimmäisen MM-turnauksen.
Virallisilla MM-kisojen lipunmyynti-kanavilla myyntiin vapautetut Suomen otteluiden liput ovat tähän mennessä myyty loppuun pikavauhdilla. Tällä hetkellä lippuja löytyy vain suomalaisilta matkanjärjestäjiltä osana matkapaketteja. Suomen Koripalloliitto neuvottelee edelleen lisälippujen saamisesta suomalaisfanien ostettavaksi. Kuvat: Ville Vuorinen.
Suomen Koripalloliiton viime viikolla julkaisemat matkanjärjestäjät sekä Suomen Koripallomaajoukkueen Kannattajat ry saivat tiistaina lippupaketteja asiakkaidensa lunastettavaksi. Eri matkanjärjestäjien lippusaatavuus vaihtelee toimijoittain, mutta esimerkiksi maajoukkueen viralliselle kannattajayhdistykselle eli Susijengi-faneille varatut liput myytiin loppuun tunnissa.
Muut matkanjärjestäjät eli Matkatoimisto Saarikoski Travels, Elämysmatkat, Matkatoimisto Matka-Vekka ja Daniel’s Travel vastaavat omalta osaltaan matkapakettien saatavuudesta.
Edellyttäen, että em. matkanjärjestäjät myyvät matkansa loppuun, on Bilbaoon hankkinut pääsyliput Suomen Koripalloliiton arvion mukaan jo yli 4000 suomalaista.
MM-kisaorganisaatio on tähän mennessä virallisilla lipunmyynti-kanavillaan myynyt rajoitetun erän pelipaikkakohtaisia (Venue pass) ja joukkuekohtaisia (Follow Your Team) lippupaketteja. Käytännössä MM-kisajärjestäjien myyntiin vapauttamat liput ovat Suomen joukkueen ja Bilbaossa pelattavan alkulohkon osalta myyty pikavauhdilla loppuun.
Lisäksi Suomen Koripalloliitto sai neuvoteltua MM-kisajärjestäjiltä suomalaisfaneille 2500 Follow Your Team –lippupakettia, jotka ovat saatavuuden mukaan nyt em. matkanjärjestäjien myytävänä.
Suomen Koripalloliitto on tehnyt ja tekee kaiken mahdollisen, jotta mahdollisimman moni suomalainen saisi mahdollisuuden hankkia MM-kisalippuja.
Koripalloliitto neuvottelee MM-kisajärjestäjien kanssa edelleen siitä, että Suomen kaikki alkusarjaottelut sisältäviä ”Follow Your Team” –paketteja tulisi lisää myyntiin suomalaisfaneille. MM-kisajärjestäjiltä saadun tiedon mukaan mahdollisesti myyntiin vapautuvista paketeista saadaan lisätietoja aikaisintaan viikolla 10.
MM-kisojen seuraava virallinen MM-kisojen lipunmyyntiaalto käynnistyy toukokuun 5. päivänä, jolloin myyntiin tulee päiväkohtaiset lippupaketit. Tällä hetkellä myynnissä Suomen otteluihin on vain em. matkanjärjestäjien paketit pääsylippuineen.
MM-kilpailut pelataan Espanjassa 30.8. – 14.9.2014. Suomi pelaa kisojen alkulohkossa C, jossa se kohtaa kisojen avauspäivänä maailman ykkösrankatun USA:n. Lohkon muut joukkueet ovat Dominikaaninen tasavalta, Turkki, Ukraina ja Uusi-Seelanti.
Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.
Päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt peräti 34 pelaajaa Susijengin rinkiin. Nimetty rinki toimii Susijengin perustana kolmivuotisessa jatkumossa, joka alkaa tulevan kesän EM-kotikisoista ja etenee vuosien 2017-19 MM-karsintojen kautta aina Kiinan kesän 2019 MM-kisoihin asti.
MM-karsintojen alkulohko F:ssä pelaava Susijengi aloittaa karsintaurakkansa 24. marraskuuta, kun se kohtaa vieraskentällä myöhemmin selviävän MM-esikarsintojen lohkovoittajan. Karsinnat jatkuvat Suomen osalta 27. marraskuuta kotiottelulla Tshekkiä vastaan.
Lauantaina alkaa paitsi Susijengin, myös susijengifanien urakka Bilbaossa koripallon MM-kisoissa. Matka- ja matkatapahtumatoimisto Elämysmatkat avaa yhteistyössä Koripalloliiton kanssa Bilbaon keskustaan kisojen ajaksi Sudenpesän – kohtaamis- ja tapahtumapaikan kaikille suomalaisille kisavieraille.
Suomen Susijengin historian kautta aikain ensimmäinen MM-kisaurakka käynnistyy 30. elokuuta, kun hallitseva maailmanmestari USA kohtaa Suomen Bilbaon Bizkaia Areenalla. Koripalloliiton yhteistyökumppani Yle sekä Viasat televisioivat MM-kisajännitystä kotistudioihin kisojen ensimmäisestä päivästä aina niiden huipennukseen asti.
Koripallon MM-kisat lähestyvät, ja Susijengin pitkäaikainen fanituotemyyjä Korispiste tuo joka fanin toivetavarat suomalaisen koripalloväen ulottuville. Korispisteen verkkokaupasta löytyy laatutuotteita joka lähtöön, mm. Li-Ningin valmistamat personoidut pelipaidat ja virallinen Susijengin MM-kisapaita, jota Korispiste myy ainoana jälleenmyyjänä.
Viimeinen mahdollisuus lunastaa pääsyliput koripallon MM-kisoihin käynnistyy 1.7. klo 19 Suomen aikaa. Myyntiin tulevat sessiokohtaiset liput, jotka oikeuttavat sisäänpääsyyn pelipäivänä 1-2 otteluun.
Lippupalvelu aloitti maanantaina (9.6.) klo 9 Suomi – Australia –maaottelun lipunmyynnin. Susijengi kohtaa ”juhlien jatkoilla” Australian tiistaina 12.8. klo 19 Helsingin Jäähallilla. Lippupalvelussa on jo ennestään myynnissä 75-vuotisjuhlaottelun Suomi-Liettua (4.8.) liput, joita on lunastettu jo 4000.
Kesän 2013 EM-kisoissa korishuuman aikaan saanut Susijengi tarjoilee elokuussa 2014 kotiyleisölleen Helsingin Jäähallissa kaksi namupalaa. EM-hopeamitalisti Liettua kohtaa Susijengin Suomen Koripalloliiton 75-vuotisjuhlaottelussa 4. elokuuta, ja yhdeksänneksi maailmanlistalla rankattu Australia saapuu ”Sudenpesään” runsas viikko myöhemmin (12.8.).
Yleisradio on solminut kaksivuotisen sopimuksen kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) kanssa. Sopimuksen myötä Yle näyttää valtakunnallisilla ja vapailla kanavillaan Susijengin ottelut MM-kisoista 2014 sekä EM-kisoista 2015, joihin Suomella on jo paikka varmistettuna.
Kansainvälinen koripalloliitto ja MM-kisat järjestävä Espanja ovat julkaisseet MM-kisoihin osallistuvien maiden fanien välisen kilpailun ”Most Valuable Fan” (MVF). Nettikilpailussa etsitään arvokkainta fania sekä fanijoukkoa. Osallistu, voita palkintoja ja kannusta Susijengi sekä Suomi voittoon!
Suomen Koripalloliitto on käynyt MM-lipuista neuvotteluita siitä lähtien, kun kansainvälinen koripalloliitto myönsi Suomelle paikan Espanjassa pelattavaan MM-turnaukseen lauantaina 1.2. Maanantaina neuvotteluissa päästiin lopputulokseen, jonka mukaisesti suomalaisille matkanjärjestäjille osoitetaan 2500 Follow Your Team –lippupakettia Suomen MM-alkusarjan otteluihin Bilbaoon 30.8.-4.9.2014. Suomen Koripalloliitto kehottaa omatoimimatkailijoita malttiin, sillä MM-kisajärjestäjät ovat luvanneet mahdollisuuksien mukaan vapauttaa lisää Follow Your Team –paketteja lisää myyntiin loppuviikosta.
Kuhina MM-kisojen ja pääsylippujen kanssa käy kuumana. Suomen Koripalloliitto tekee parhaillaan kaikkensa varmistaakseen, että suomalaisfanit 1) saavat liput Suomen otteluihin 2) sijoitetaan samoihin katsomonosiin. Seuraavassa tarkempia tietoja.
Kun enää viikko on aikaa MM-kisojen villi kortti –päätöksiin, on jokaisen Susijengi-fanin panos tärkeä. Myyntiin on tullut uusia edullisia tuotteita, joilla tuetaan suoraan Susijengin MM-hanketta. MM-haun loppukirin aikana on myös tarkoitus osoittaa kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) päättäjille kuinka paljon Suomesta on MM-kisamatkalle lähdössä faneja, mikäli villi kortti Susijengille suodaan.
Suomen koripallomaajoukkueen eli Susijengin MM-unelman toteuttamiseksi on tullut myyntiin ensimmäinen tuote, joka tukee suoraan MM-kisahanketta. Tosifaneille suunnatun Susijengin Joulupaketin voi lunastaa Lippupalvelusta. Joulukuun 15. päivään mennessä tilatut paketit ehtivät jouluksi kotiin. Paketteja on myynnissä rajoitettu erä.
Suomen Koripalloliitto on päättänyt hakea sykähdyttävästi syyskuun EM-kisoissa pelanneelle Susijengille villiä korttia vuoden 2014 MM-kisoihin. Villin kortin hakuprojekti kantaa nimeä ”Yhdessä MM-kisoihin”, jolla Koripalloliitto haluaa paitsi kiittää faneja ja pelaajia myös kutsua sekä julkisen että yksityisen sektorin mukaan MM-kisapaikan hakuun.
Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.
Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun lipunmyynti on käynnissä.
Susijengi päättää MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen kotiottelulla Islantia vastaan. Hartwall Arenalla pelattavan ottelun lipunmyynti on käynyt vilkkaana ja alakatsomoihin on jäljellä enää hajapaikkoja.
Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun julkinen lipunmyynti käynnistyy 30. huhtikuuta, mitä ennen faniyhdistys sekä 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajat pääsevät käyttämään ennakko-osto-oikeuttaan.