14.8.2021 23:27 Helsingin URHEA-hallissa pidettävät 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnat päättyivät tänään, kun päätösottelussa Suomi hävisi Kreikalle 58-54 (26-22). Suomi olisi voitolla edennyt MM-kisoihin, mutta jäi keskinäisten otteluiden vertailussa lohkokolmoseksi.
Sudenpennuilta jäi MM-kisapaikka sivu suun, kun Kreikka oli parempi MM-karsintojen päätöspelissä. Kuva: FIBA
Suomi sai kehnon aloituksen otteluun, kun Sudenpennut sai Kreikan puristuksessa aikaan vain 4 pistettä ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin. Puoliaikaan mennessä Suomi oli iskuetäisyydellä, pääsi toisella puoliajalla rinnalle, ja parhaimmillaan ohitse, mutta Kreikka oli ratkaisuhetkillä varmempi.
– Tämä ei tietenkään ollut mieluinen tai odotettu päätös tälle tarinalle, mutta vaikeata tämä koko viikko on ollut. Jos suhteuttaa siihen, mitä kaikkea tämän viikon aikana on tapahtunut, niin on uskomatonta, että pääsimme viimeisellä minuutilla vielä kamppailemaan MM-kisapaikasta, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä aloitti.
– Ensimmäisellä erällä jäimme telineisiin. Kun katsoin meidän pelaamista, niin olin täysin varma, ettei pystytä ja ei löydy energiaa. Olin varma, että eväät on syöty, mutta jotenkin pääsimme peliin ihmeellisellä tavalla.
Suomen pistekärki oli jälleen Elina Aarnisalo (19/3/3 syöttöä), joka johdatti Suomen kiriä viimeisten parin minuutin aikana. Aarnisalo pääsi ajoillaan toistuvasti vapaaheittoviivalle, mikä antoi vielä Suomelle mahdollisuuden taistella voitosta.
Aarnisalo valittiin MM-karsintalohkon arvokkaimmaksi pelaajaksi eli MVP:ksi.
Wilma Tuomi oli 11 pisteen ja 11 levypallon tupla-tuplalla Suomen toiseksi paras pistenainen.
Kreikan pistekolmikon muodosti Ioanna Stefanaki (16/4/4 syöttöä), Sofia Stamataki (15/7/4) ja Domna Mantzou (12/7).
Karsintalohkosta MM-kisoihin etenivät Ranska ja Saksa.
Suomi läpikävi monenlaisia vaikeuksia turnauksen muodossa. Yksi merkittävimmistä oli alkuturnauksen kolme loukkaantumista, joiden takia Sudenpennut pelasi valtaosan karsinnoista yhdeksällä pelaajalla.
– Jos joku ajattelee, että joidenkin pelaajien olisi pitänyt suoriutua paremmin tai antaa enemmän tämän viikon aikana, niin se ajatus on epäreilu. Ne, jotka eivät ole joukkueen sisällä, eivät voi ymmärtää, mitä kaikkea joukkue on käynyt lävitse viimeisen kahden viikon aikana, ja erityisesti viimeisen viikon.
– Väitän, ettei yksikään muu joukkue olisi pystynyt tässä henkisessä ja fyysisessä kuormassa pääsemään siihen tilanteeseen, että he pelaavat MM-kisapaikasta viimeisenä päivänä. Nämä ovat suorituksia, jotka ovat enemmän kuin tulos. Ne luovat sitä tarinaa, että seuraavaksi, kun näillä pelaajilla on vastaava mahdollisuus, he ovat valmiimpia siihen tarttumaan.
Helsingin URHEA-hallissa pidettävissä 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnoissa Suomi hävisi toiseksi viimeisessä ottelussaan niukasti Bulgarialle 61-64 (33-37). Suomella on edelleen mahdollisuudet päästä 17-vuotiaiden MM-kisoihin, mutta kisapaikka ei ole enää pelkästään omissa käsissä.
Helsingissä pelattavissa 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnoissa Suomi siirtyi lohkossa toiselle sijalle, kun Sudenpennut kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen Saksan 60-62 (30-34).
16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsintojen toisena päivänä Suomi kärsi ensimmäisen tappionsa, kun Ranska oli URHEA-hallissa pelatussa tiistai-illan myöhäisottelussa parempi loppulukemin 86-72 (51-32).
Eilen Belgialle hävinnyt Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sai maksettua kalavelkoja Kisakallion Susi Training Centerissä, kun Sudenpennut voitti Belgian harjoitusmaaottelussa 75-63 (47-28).
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi maajoukkuevuoden ensimmäisen tappionsa Kisakallion Susi Training Centerissä pelatussa harjoitusmaaottelussa. Belgia oli pääsi juhlistamaan vierasvoittoa Sudenpennuista loppunumeroin 57-69 (32-43).
Suomen nuorisomaajoukkueet jatkoivat pelejään Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa, jossa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kolmen voiton päivää Viroa vastaan.
Suomen nuorten maajoukkueet aloittivat taipaleensa maajoukkuevuoden 2023 parissa Tallinnan perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa. Turnauksen avauspäivänä Sudenpennut kellisti Latvian kahdesti neljästä ottelusta.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloitti Helsingissä pelattavat MM-karsinnat voitokkaasti, kun Suomi voitti kirjavien vaiheiden jälkeen Latvian 76-75 (42-40).
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa tänään MM-karsintaottelunsa tänään URHEA-hallissa. Helsingin European Challenger -turnaukseen osallistuu kuusi maata, jotka ovat Suomen lisäksi Ranska, Latvia, Saksa, Kreikka ja Bulgaria.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet voittivat Islannin molemmissa otteluissaan Kisakalliossa järjestettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Molemmat Suomen maajoukkueet ovat täten kahden ottelun jälkeen voittamattomia.
Suomen 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet avasivat Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä voittotilinsä Viron kustannuksella.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi menestyksekkään viimeisen harjoitusmaaottelun ennen A-divisioonan EM-kisoja pieksemällä Kreikan Susi Training Centerissä 69-64 (31-29). 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi B-divisioonan EM-kisoissa Ukrainalle.
Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue nappasi B-divisioonan EM-kisoissa alkulohkonsa ykkössijan voittamalla Bulgarian erinomaisen puolustuspelin turvin 41-70 (20-36). 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi toistamiseen Venäjälle Susi Training Centerissä.
18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Kreikan Vólosissa Sudenpennut hävisi päätöspelissään Kroatialle 66-78 (25-41). Suomi sijoittui 14. ja putosi tappion vuoksi ensi kesäksi B-divisioonaan. Kisakalliossa Suomen 16-vuotiaat tytöt hävisivät niukasti Venäjälle 62-64 (29-36).
18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisat pyörähtivät käyntiin tänään lauantaina Kreikassa, kun Sudenpennut hävisi niukasti Kroatialle 55-60 (30-33). Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi valmistavassa maaottelussa Liettualle.
Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue päihitti harjoitusmaaottelussa kotikentällään jo toistamiseen Turkin, kun Pasilan urheiluhallissa Sudenpennut voitti 74-70 (27-29). Suomen 16-vuotiaat tytöt ja pojat taas hävisivät vieraskentillä Latvialle.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue huuhtoi Pohjoismaiden mestaruuden nimiinsä puhtaalla pelillä, kun Sudenpennut kaatoi päätöspäivän ottelussaan Islannin 76-48 (45-23). Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue taas nappasi pronssimitalit, kun Islanti kaatui numeroin 52-47 (22-21).
Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Susi Training Centerissä Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue säilyi voittamattomana ja varmisti PM-kisojen voiton nitistämällä Ruotsin 69-57 (30-32). 16-vuotiaat tytöt taas hävisivät tiukkojen vaiheiden jälkeen Ruotsille 68-73 (33-30).
Suomen tyttömaajoukkueilla oli menestyksekäs lauantaipäivä Susi Training Centerissä pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi häikäisevän toisen puoliajan ja voitti Viron 58-78 (35-28). 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue oli jälleen ylivoimainen löylyttäen virolaisia numeroin 42-96 (17-45).
Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Susi Training Centerissä Suomen tyttömaajoukkueet sekä voittivat että hävisivät selkein lukemin. Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jyräsi Norjan 38-101 (12-56), kun taas 16-vuotiaat hävisivät 80-49 (33-26).