Serbialainen koripallokulttuuri on Susijengin jäsenille tuttua

30.11.2020 10:51 Susijengi saa maanantai-iltana vastaansa entisen Jugoslavian alueen koripallokulttuurin kruununjalokiven, Serbian, joka vuodesta toiseen kätilöi Eurooppaan ja maailmalle ensiluokkaisia koripalloilijoita ja joukkueita. Vaan miksi juuri Serbia menestyy vuodesta toiseen niin hyvin? Vastausta kysymykseen voi hakea Susijengin jäsenten kertomuksista uransa ajalta.

Hanno Möttölää Moskovassa valmentanut Dusan Ivkovic on komentanut myös Serbian maajoukkuetta. Kuva: Tomi Kaminen / Koripalloliitto.

Hanno Möttölä: Perusharjoitteita korkealla vaatimustasolla

Susijengin valmennusjohtoon kuuluva Hanno Möttölä sai kokea entisen Jugoslavian koripallokulttuurin perusteita kouriintuntuvasti mm. pelikaudella 2005-06, jolloin hän edusti Moskovan Dynamoa.

Dynamon päävalmentajana toimi tuolloin kunnioitettu Dusan Ivkovic, joka oli johdattanut Jugoslavian maajoukkueen vuoden 1995 EM-kultaan sekä kreikkalaisen Olympiakosin Euroliigan mestariksi 1997.

- Ivkovicin harjoitusviikkoon sisältyi päivittäin samoja, hyvin fundamentaalisia koripalloharjoitteita, joita olin itsekin tehnyt jo varmaan minipoikatasolla. Serbialaiseen tyyliin ne tehtiin yhä paremmin ja paremmin: pallonkäsittelyä, syöttämistä, pallon vastaanottoa, kuljettamista ja erilaisia leikkauksia harjoiteltiin paljon. Ivkovic loi joukkueeseen turvallisuuden tunteen näillä ’helpoilla’ harjoitteilla, jotka kuitenkin tehtiin tarkkuutta vaatien, Möttölä muistelee Moskovan vuottaan.

Ja kuten asiaan kuuluu, Ivkovic ryyditti oppejaan pedantilla serbialaisella pedagogiikalla.

- Kesken ’rauhallisen’ harjoittelun maestro saattoi mennä niin sanotusti nollasta sataan, jos tekeminen ei vastannut odotuksia, naurahtaa Möttölä.

Jamar Wilson: Nuoren Vanjan koettelemukset

Susijengin pelinrakentaja Jamar Wilson sai tuta serbialaisen koripallon ihanteita aitiopaikalta pelikaudella 2015–16, jolloin hän edusti Serbia-koriksen suurseuroihin lukeutuvaa Partizan Belgradia.

Partizanissa pelasi Wilsonin joukkuetoverina vasta 18-vuotias laiturilupaus Vanja Marinkovic. Wilson sai tuolloin nähdä päivittäin, miten serbialaisessa koripallossa hiotaan timantteja.

- Harjoitusten jälkeen Partizanilla oli ”valinnaiset heittoharjoitukset”, jotka eivät todellakaan olleet valinnaisia. Vanja oli vielä hyvin nuori, eikä hän saanut lupaa lähteä ennen kuin oli heittänyt tietyn määrän heittoja perättäin koriin hyvinkin rajoitetuista tiloista ja asetelmista, milloin syötöstä ja milloin suoraan kuljetuksesta, Wilson muistelee.

- Valmentajat testasivat Vanjaa päivittäin sekä henkisesti että fyysisesti. Kun näin, miten Vanja vastasi haasteeseen, ymmärsin paremmin, miten serbipelaajat pelaavat aina niin korkealla itseluottamuksella. He saapuvat pelein itsetuntoa uhkuen, eikä ihme, kun miettii, kuinka paljon he työskentelevät varsinaisen harjoitusajan ulkopuolella.

Espanjan liigan Valenciaa edustava Marinkovic varattiin NBA:n Sacramento Kingsiin vuoden 2019 draftin toisella kierroksella.

Petteri Koponen: Paijon ja Duskon lakoniset opit

Susijengin pitkäaikainen kulmakivi Petteri Koponen sai kasteensa serbikoripallon saloihin teinipoikana vuosina 2004–08, kun häntä kouli kansainväliseksi huippukoripalloilijaksi montenegrolaislähtöinen Mihailo Pavicevic. ”Paijo” kouli Koposta entisen Jugoslavian alueen koripallovalmentajan mentaliteetilla.

- Jäätiin joskus treenien jälkeen joukkuekavereiden kanssa donkkailemaan. Kerran Paijo näki meidän drillit ja kysyi, että miksi ihmettä te donkkailette – te ette tule tekemään euroakaan rahaa donkeilla, keskittykää heittämiseen ja syöttämiseen. Se oli ihan hyvä huomio, Koponen naurahtaa.

Seuraavan entisen Jugoslavian alueen valmentajansa Koponen sai maaliskuussa 2016, kun Dusko Ivanovic korvasi liettualaisen Rimas Kurtinaitisin Euroliigaa pelanneen venäläisen BC Himkin penkin päässä.

- Dusko sanoi ekoissa treeneissä, että te ette ole jätkät kunnossa. Ekat kaksi viikkoa ei sitten muuta tehtykään kuin juostu. Vedettiin 1-1-drillejä kädet selän takana koko kentällä. Matsin jälkeinen ”palauttava” treeni puolestaan koostui siitä, että hölkättiin ensiksi joukkueena 20 minuuttia yhteen ja sitten toiseen suuntaan. Suunnanvaihto oli se iso juttu, kertoo Koponen.

- Mä olen oppinut arvostamaan sitä serbialaisen koriksen mentaliteettia, että vaatimustaso on tosi korkealla ja tehdään työtä. Ei ole sattuma, että Serbia on eurokoriksen huippumaa ja että sieltä tulee joka ikäluokasta erinomaisia pelaajia. Erityisesti niiden työnteon kulttuuri ja perustaitojen osaaminen on ihan omalla tasollaan.

Sasu Salin: Pallo koriin tai vaihtoon!

Koposen kanssa Mihailo Pavicevicin ”koripallokoulussa” Korisliigassa debytoinut Susijengin tarkkakäsi Sasu Salin päätyi puolestaan entisen Jugoslavian koripallon ydinalueille syksyllä 2010, jolloin slovenialainen Euroliiga-seura Olimpija Ljubljana kiinnitti hänet vahvuuteensa kolmivuotisella sopimuksella.

Salinia totutti tuolloin entisen Jugoslavian koriksen tavoille slovenialainen Jure Zdovc, joka oli juhlinut Jugoslavian maajoukkueessa pelaajana vuosien 1989 ja 1991 EM-kultaa ja 1990 MM-kultaa.

- Meillä oli monia sellaisia treenejä, joissa juostiin samaa drilliä niin kauas, että saatiin vaikkapa kymmenen heittoa putkeen sisään. Siinä saatettiin juosta kulmasta kulmaan täydellä vauhdilla ja heittää suoraan syötöstä ja niin kauan jatkettiin, kunnes putki saatiin täyteen, Salin muistelee Ljubljanan aikojaan.

Sama piinkova mentaliteetti kulki mukana peleihin asti.

- Jos pelissä sattui menemään pari heittoa putkeen ohi, valmentaja saattoi suoraan sanoa, että seuraavasta ohiheitosta vaihtopenkki kutsuu. Entisen Jugoslavian alueen koutsit osaa kyllä kiittää onnistumista, mutta heidän vaatimustasonsa on myös omaa luokkaansa. Heidän opeillaan varmasti kehittyy, mutta on se myös kovaa touhua.

Susijengi ja Serbia kohtaavat EM-karsintaottelussa Espoo Metro Areenalla tänään maanantaina 30.11. klo 19.00. YLE TV2 televisioi ottelun klo 18.50 alkaen.

 
2.3.2024 10:19 Susijengi

Susijengi säilytti 20. sijan FIBA:n maailmanrankingissa

Helmikuun EM-karsintaikkunassa yhden voiton ja yhden tappion kerännyt Susijengi on säilyttänyt viime syyskuussa saavuttamansa ennätyssijan FIBA:n miesten maailmanrankingissa. Susijengi jatkaa maailmanrankingin 20. sijalla Euroopan 13. korkeimmalle rankattuna miesten maajoukkueena.

27.2.2024 11:07 Susijengi

Toijala komensi Viron historialliseen voittoon

Viidettä vuottaan Viron miesten maajoukkuetta komentava Jukka Toijala luotsasi joukkueensa kenties sen koripallohistorian makeimpaan voittoon, kun Viro peittosi maanantai-illan EM-karsintaottelussa Tallinnassa Liettuan. Voitto oli Viron koripallon historian ensimmäinen voitto Liettuasta miesten maajoukkuetasolla.

26.2.2024 21:27 Susijengi

Susijengi löysi taisteluilmeensä, nousi 17 pisteen takaa avausvoittoon EM-karsinnoissa

EM-karsintansa kotivoitolla Georgiasta avannut Tanska saapui maanantaina Espoo Metro Areenalle täynnä tulta ja tappuraa, upotti avauspuoliskolla liki kaiken mahdollisen ja karkasi 17 pisteen vierasjohtoon. Susijengi palasi kuitenkin pitkän tauon jälkeen perusasioihin ja säntäsi kollektiivisella esityksellä 5339-päisen kotikatsomon riemuksi 89–85 (42–58) -voittoon.

26.2.2024 11:38 Susijengi

Alexander Madsen: ”Me pelataan parhaimmillamme, kun ollaan ärsyttäviä”

Alexander Madsen, 29, on hyvässä paikassa koripalloilijana. Susijengin ison pään kouvolalaislähtöinen luottomies on saanut räjähtävän startin alkuvuoteen 2024 Espanjan liigassa CB Andorran paidassa. Samaan aikaan Susijengissä Madsenin rooli on vanha tuttu ja hän uskoo, että paras tulos tulee, kun pidetään kiinni perusasioista.

25.2.2024 20:54 Susijengi

Susijengi ja Tanska nimesivät tusinansa maanantain otteluun

Susijengi ja Tanska ovat nimenneet pelaajansa maanantai-illan EM-karsintaotteluun. Susijengin kokoonpanoon nousee Saksan Bundesliigan Tigers Tübingenia edustava Aatu Kivimäki. Ottelu pelataan maanantaina klo 18.30 Espoo Metro Areenalla.

25.2.2024 11:38 Susijengi

Lundbergin Tanska on Susijengille erilainen haaste

Vaikka Tanskaa ei laajalti tunnetakaan koripallomaana, aloitti joukkue EM-karsintaurakkansa kirivoitolla ennakkosuosikki Georgiaa vastaan kotonaan Århusissa. Tanska kävi jo edellisissä EM-karsinnoissa yhden korin päässä EM-kisoista ja hakee nyt Euroliiga-tähtensä Gabriel Lundbergin johdolla ensimmäistä EM-kisapaikkaa 70 vuoteen.

24.2.2024 12:34 Susijengi

Remu Raitanen: ”Varmasti ikimuistoisimpia kokemuksia omalla uralla”

Susijengin tarkkakätinen laituri Remu Raitanen, 26, esiintyi ennakkoluulottomasti ja kellotti tehokkaat peliminuutit myöhään perjantai-iltana, kun Susijengi haastoi MM-hopeamitalisti Serbian sen kotihallissa Belgradissa. Raitasen mukaan Susijengi pystyi Belgradin kuurouttavassa metelissä haastamaan Serbian niin kauan kuin pysyi pelisuunnitelmassaan.

23.2.2024 23:47 Susijengi

Susijengi säikytteli MM-hopeamitalisti Serbiaa, mustat hetket veivät yllätyssaumat

Susijengin aloitusviisikko Elias Valtosen johdolla aiheutti kauhunhetkiä hallitsevalle MM-hopeamitalisti Serbialle sen kotiareenalla Belgradissa perjantai-illan EM-karsinta-avauksessa. Serbian kokoylivoima ja Susijengin pallonmenetykset ja kylmä heittoilta kohosivat lopulta ratkaiseviksi tekijöiksi, kun Serbia ampaisi yhdeksän pisteen takaa 77–61 (36–34) -voittoon.

23.2.2024 10:50 Susijengi

Topias Palmi: ”Vastassa on yksi maailman parhaista joukkuepuolustuksista”

Jos Susijengi haluaa pelata voitosta Serbiaa vastaan myöhään tänä iltana Belgradissa, on sen onnistuttava puolustuspäässä täydellisesti ja käytettävä vapaat heittopaikkansa tuloksellisesti, kun niitä tarjoutuu. Haasteen ottaa innolla vastaan Tampereen Pyrinnön kasvatti Topias Palmi, 29, joka pelaa ammattilaisuransa parasta kautta Karhu Basketissa.

22.2.2024 22:39 Susijengi

Susijengi ja Serbia nimesivät kokoonpanonsa perjantain otteluun

Susijengi ja Serbia ovat valinneet miehistönsä perjantai-iltana Belgradissa pelattavaan EM-karsinta-avaukseen. Susijengistä debyyttinsä arvokisakarsintaottelussa tekevät Luukas Vaara ja Jacob Grandison.

Näytä lisää vastaavia