Saara Wahlgren: ”Hallilla oli mahtava tunnelma”

18.11.2018 15:05 Töölön Kisahallissa käydyssä kamppailussa Slovenia lunasti itselleen paikan 2019 EM-kisoihin päihittämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Häviöstä huolimatta naisten maajoukkue esitti parketilla monia valon pilkahduksia, ja yksi heistä oli hallia sytyttänyt taistelija Saara Wahlgren.

Saara Wahlgren sytytti kisahallin tunnelman lauantaina energisellä pelaamisellaan. Kuva: Ville Vuorinen.

Töölön kisahalliin Helsinkiin kerääntyi lauantaina lopulta yhteensä mukavat 637 silmäparia seuraamaan Suomen karsintaottelua Sloveniaa vastaan. Pelissä edukseen esiintynyt Wahlgren kiitteli pelin jälkeen kotiyleisön luomaa tunnelmaa.

— Oli hienoa pelata kotiyleisön edessä ja hallilla oli mahtava tunnelma. Oli hienoa huomata niin monen löytäneen tiensä hallille kannustamaan.

Wahlgren tilastoi ottelussa lukemat 5/2/3s, mutta ennen kaikkea naisesta kehkeytyi pelin ja joukkueen säväyttäjä, joka onnistui tuomaan fiilistä ja energiaa kentälle.

— Roolini on tuoda energiaa ja sähinää penkiltä kentälle. Olen ehkä hieman ennemmin pelaajana tunnetusti puolustuspään taistelija, mutta pelissä tuli myös itselleni hyviä onnistumisia hyökkäyspään puolelle.

Vuoden 2019 EM-kilpailuihin Suomi on menettänyt mahdollisuutensa, mutta Wahlgren kertoo joukkueen uskovan omaan tekemiseen silloin, kun palaset loksahtavat paikoilleen.

— Silloin kun saamme pelillisesti toteutettua niitä asioita, joita haluamme, niin pystymme pärjäämään. Näytimme pelissä sen, että kun pystymme pelaamaan omaa peliämme, pystymme haastamaan silloin Slovenian tasoisia joukkueita. Pelasimme joukkueena hyvin ja saimme myös hyviä puolustuspään stoppeja silloin, kun pääsimme peliin mukaan. Pelissä oli paljon positiivista tekemistä verrattuna aiempiin karsintapeleihin. 

Wahlgren uskoo empimättä joukkueen mahdollisuuksiin ottaa voitto Romaniaa vastaan käytävässä viimeisessä karsintaottelussa vieraskentällä.

— Lähdemme totta kai haastamaan ja parantamaan. Meillä on kaikki mahdollisuudet voittoon siellä.

Ottelutilastot

 

Henkilöt

 
17.11.2018 21:20 Susiladies

Sara Bejedi: ”Taidollisesti meillä olisi edellytykset voittaa mikä tahansa joukkue”

Naisten maajoukkue Susiladies pelasi EM-karsintojen viimeisen kotiottelunsa Sloveniaa vastaan Töölön Kisahallissa Helsingissä. Joukkueen kantavana voimana toimi vasta 18-vuotias pelintekijä Sara Bejedi, joka pussitti upeat 19 pistettä ja johti peliä vanhan ammattilaisen elkein.

8.2.2023 14:03 Susiladies

Susiladiesin Helmi Tulonen: ”Pääpaino valmistautumisessa on ollut Iagupovassa”

Italian Serie A:ssa seuratasolla pelaava Helmi Tulonen, 24, on palannut Susiladiesin EM-karsintakokoonpanoon muutaman vuoden tauon jälkeen. Torstaisen Ukraina-vierasottelun kynnyksellä Tulonen kertoo, että joukkueen valmistautumisen pääpaino on ollut Ukrainan tähtipelaaja Alina Iagupovan pysäyttämisessä.

23.11.2022 18:17 Susiladies

Linda-Lotta Lehtoranta Ranska-ottelun kynnyksellä: ”Edessä on varmasti kova peli”

Linda-Lotta Lehtoranta, 31, on Susiladiesin kokenein pelaaja, joka on kasvanut vuosien varrella hiljaisesta ensikertalaisesta parketin kapellimestariksi. Lehtoranta kuvailee Susiladiesin torstain EM-karsintavastustaja Ranskaa kookkaaksi ja urheilulliseksi joukkueeksi.

9.11.2021 13:44 Susiladies

Susiladiesin kolmostykki Elina Koskimies: ”Hieno kuulla, että uusi kotipesä on täyttymässä kovaa vauhtia”

Susiladiesin tarkka-ampuja Elina Koskimies on mielissään, että EM-karsintojen sunnuntaisen Ukraina-ottelun lipunmyynti käy kuumana. Basket.fi-haastattelussa Koskimies käy lävitse fiiliksiä EM-karsintaikkunasta, jossa joukkue pääsee vihdoin pelaamaan kotiyleisönsä eteen.

12.4.2021 10:07 Susiladies

Taru Tuukkasen WNBA-draftista 20 vuotta: "Menin ihan shokkiin, kun mut draftattiin!"

Awak Kuierin odottaessa WNBA:n varaustilaisuutta on syytä palata 20 vuoden taakse, jolloin Taru Tuukkanen huudettiin naisten taalaliigaan ensimmäisenä suomalaisvarauksena koskaan. Vaikka Tuukkanen oli osoittanut Xavier Musketeersissa olevansa yksi NCAA-liigan parhaita pelaajia, WNBA-varaus tuli hänelle itselleenkin yllätyksenä.

3.2.2021 08:14 Susiladies

Susiladies-veteraani Linda-Lotta Lehtoranta: ”Nälkä kasvaa syödessä”

Lähes vuosikymmen sitten Susiladies-debyyttinsä tehnyt kotkalaisen koripallokoulun kasvatti Linda-Lotta Lehtoranta, 29, on omaksunut lennosta maajoukkueen kokeneimman pelaajan roolin niin pelikentällä kuin sen ulkopuolellakin. Marraskuun Portugali-voitto oli Lehtorannan mukaan selkäranka, jonka varaan nuori joukkue rakentaa helmikuun karsintahuipennuksen.

1.2.2021 09:15 Susiladies

Anniina Äijänen: ”Kansainvälisiä voittoja ei voi pitää itsestäänselvyytenä”

Susiladiesin Anniina Äijänen, 25, on yksi niistä Suomen runkopelaajista, joille Portugalissa järjestettävä EM-karsintakupla on toinen laatuaan. Haastattelussa Äijänen käy lävitse edellistä EM-karsintakuplaa ja antaa katsauksena viikon otteluihin Belgiaa ja Ukrainaa vastaan.

11.11.2020 08:43 Susiladies

Susiladies-debytantti Henna Sandvik: “Kesän treenit antoi tosi paljon”

Susiladies on matkustanut Portugaliin tähtäimessään ensimmäinen voitto vuosien 2020–21 EM-karsinnoissa. Aikuisten maaotteludebyyttiään kärkkyvä Tapiolan Hongan nuori komeetta Henna Sandvik, 17, uskoo vahvistavansa Susiladiesin pelitapaa omilla luontaisilla vahvuuksillaan.

10.11.2020 15:30 Susiladies

Äärimmäisen atleettinen Alina Iagupova on Ukrainan syömähammas

Susiladiesin torstain vastustajana EM-karsinnoissa on Ukraina, jonka tähtipelaaja on 28-vuotias Euroliigan hallitseva MVP, Alina Iagupova. Päävalmentaja Pekka Salminen ja takakentän taituri Lotta-Maj Lahtinen nostavat yhdeksi pelin ratkaisevaksi tekijäksi Iagupovan pysäyttämisen.

5.8.2020 08:59 Susiladies

Magdalene Agyei: Rautoja hipova atleettinen laituri

Päävalmentaja Pekka Salmisen mukaan maajoukkuekesän 2020 versio Susiladiesista on urheilullinen, liikkuva ja aktiivinen. Malliesimerkki näistä kolmesta ominaisuudesta on rautoja hipova 21-vuotias Magdalene Agyei.

3.6.2020 09:24 Haastattelu

Ella Salminen: Odysseia altavastaajasta

Ella Salminen, 21, ei ole välttämättä säväyttänyt sinua junnupelaajana, mutta aikuispelaajana kyllä. Salminen on noussut pyöreän nollan junnumaajoukkuekokemuksella Susiladies-rinkiläiseksi, jonka tulevaisuudessa kiiltää ulkomaankentät.

12.11.2019 13:13 Susiladies

Susikapteeni Sofia Pelander: ”Kaikki pelaajat ovat ekstrainnoissaan”

Susiladiesilla on uusi kapteeni. Ruotsin Damliganin kovimpien korinalusjyrien joukkoon viimeisen muutaman vuoden aikana kohonnut A3 Umeåta edustava Salon Vilppaan kasvatti Sofia Pelander, 27, kantaa Susiladiesin kapteeninnauhaa alkavan viikon EM-karsintoihin. Susiladiesin 190-senttinen kapteeni kuvailee karsintaurakkaa valmistautuvaa joukkuettaan yllätyskypsäksi, periksiantamattomaksi ja nälkäiseksi.

15.11.2018 12:19 Susiladies

Veera Pirttinen sopeutunut nopeasti Bundesliigan vaatimuksiin

Veera Pirttinen, 21, pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla ammattilaisena, kun hän teki kesällä sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan ChemCats Chemnitzin kanssa. Vaikka joukkueen alkukausi on ollut vaikea, on Pirttinen aloittanut ammattilaisuransa hienosti.

11.2.2018 EM-karsinnat

Susiladies-valmentaja Jussi Räikkä: ”Henkinen kapasiteetti saatava paremmin käyttöön”

Suomen naisten maajoukkueen valmentaja Jussi Räikkä näkee, että nuori joukkue on mennyt marraskuusta paljon eteenpäin, mutta kaipaa parketille vielä lisää pelirohkeutta.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

8.3.2017 Haastattelu

Tiina Sten ja Ville Kaunisto valittiin FIBA:n Time Out -koulutusohjelmaan

Kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n Time Out –koulutusohjelma tarjoaa peliuransa päättymistä lähestyville eurooppalaisille huippupelaajille mahdollisuuden opiskella urheilujohtamista kansainvälisessä ympäristössä.

29.9.2023 20:00 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen valmiina toiseen kauteensa Italian Serie A1:ssä – ”Tiedän nyt mitä tässä liigassa pelaaminen vaatii”

Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.

20.9.2023 11:41 Susiladies

Susiladiesin EM-karsintojen pelipäivät tiedossa – marraskuussa luvassa Bulgaria vieraissa ja Unkari kotona

Susiladiesin EM-karsintojen ottelupäivät ovat nyt tiedossa. Susiladiesin Karsinnat vuoden 2025 EM-kisoihin käynnistyvät torstaina 9.11. Bulgaria-vierasottelulla ja jatkuvat sunnuntaina isänpäivänä 12.11. kotikentällä, kun vieraaksi saapuu EM-välieräjoukkue Unkari.

19.9.2023 19:33 Susiladies

Susiladies kovatasoiseen EM-karsintalohkoon Unkarin, Slovenian ja Bulgarian kanssa

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään karsintalohkot vuoden 2025 EM-kisoihin Sveitsissä. Suomen lohkoon arvottiin kesällä EM-kisoja emännöinyt Slovenia, EM-välieriin asti edennyt Unkari sekä muutostilassa oleva Bulgaria.

18.9.2023 12:35 Susiladies

Susiladiesin EM-karsintalohkot arvotaan tiistaina Sveitsissä

Naisten vuoden 2025 EM-kisojen karsintalohkot arvotaan tiistaina 19.9. FIBA:n toimesta Sveitsissä. Tshekissä, Saksassa, Kreikassa ja Italiassa pidettävien EM-kisojen karsintaan Suomi lähtee seitsemännestä korista.

Näytä lisää vastaavia