Pähkinänkuoressa: 1. EM-kisapäivä, lauantai 16.7.

16.7.2016 20-vuotiaiden miesten koripallon EM-kisojen avauspäivä toi Helsingin katukuvaan suuren urheilujuhlan tuntua. Viime hetken ratkaisukorit, ranskalaisten juniorifanien islantilaistyyliset huudatukset ja arvovaltaiset vieraat miesten ja naisten maajoukkueista lukeutuvat ensimmäisen kisapäivän ikimuistoisimpaan antiin.

Ranskalaisfanit kannustivat omiaan Espanjaa vastaan.

Siniristilippumaalaukset menivät Jäähallin kasvomaalauspisteessä kuumille kiville.

Vaikka Helsingin Jäähallille ja Pasilan Urheilutalolle saapunut yleisö oli pitkälti suomalaista, nähtiin ensimmäisenä kisapäivänä faneja maanosan joka kolkasta.

- Vi vinner! hihkuivat itsevarmat Ruotsi-fanit ennen omiensa koitosta Belgiaa vastaan - joka päättyi kun päättyikin Ruotsin seitsemän pisteen voittoon.

Pasilan Urheiluhallilla Unkarin värejä kantanut Balaz Stoller kertoi tulleensa paikan päälle kannustamaan Unkarin riveissä pelaavaa veljenpoikaansa.

- Vaikka Unkari ei oikein pärjännyt Saksalle, meininki täällä on silti hyvä, Stoller kommentoi.

Helsinki Cupista Helsingin Jäähallin lehtereille tiensä löytänyt ranskalaisten jalkapallojunioreiden kolmikymmenpäinen ryhmä yritti iltaottelussa uida espanjalaispelaajien päiden sisään islantilaistyylisillä huudahduksillaan.

Vaikka voittoheiton upottanut Espanjan Marc Garcia saikin ottelun lopussa nostaa etusormen huulilleen vaikenemisen kehotuksena ranskalaisfanien edessä, hokivat ranskalaiset ”Les Bleusin” nimeä rytmissä vielä minuuttikaupalla pelin jälkeen.

Kisalauantain odotetuinta antia oli Suomen ja Israelin välinen avausottelu, jota edelsi kisojen virallinen avajaisseremonia. Yhteensä 4,554 katsojan joukkoon mahtuivat mm. kentän tasolta ottelutapahtumia seuranneet Susijengi-tähdet Shawn Huff, Erik Murphy ja Jamar Wilson sekä Naarassusien Dionne Pounds ja Vilma Kesänen.

Viikkokaupalla EM-kisakoitokseen valmistautunut vapaaehtoistyöntekijöiden ryhmä pääsi myös kisatunnelman makuun – kuka viestinnän, kuka tilastoinnin, kuka turvatehtävien parissa. Ajoittaisista kiireen hetkistä huolimatta tunnelma pysyi talkooväen keskuudessa koko päivän korkealla.

- Tässä pääsee katsomaan pelitilanteet läheltä, hymyili Pasilan Urheiluhallista mopin varresta tavoitettu Robert Foli.

20-vuotiaiden miesten EM-kisat jatkuvat jo sunnuntaina 17.7. täydellä kahdeksalla ottelulla.

 
17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

21.2.2017 Haastattelu

"Käsissämme on suomalaisen koripalloilun tulevaisuutta"

Suomen koripallomaajoukkueiden medical team kokoontuu säännöllisesti päivittämään toiminnan isot linjat yhtenäisiksi ja vetämään suuntaviivat tulevaan maajoukkuekauteen.

25.7.2016 12:00 EM-kilpailut

Helsingin U20-kisat lähentelivät nuorten EM-katsojaennätystä

Helsingissä 16.-24.7. pelatut 20-vuotiaiden miesten EM-kisat vetivät kiitettävästi kisayleisöä Helsingin Jäähallin ja Pasilan Urheiluhallin lehtereille. Kisoja seurasi päiväkohtaisella asteikolla 4,126 katsojaa, mikä on FIBA:n nuorten EM-kisojen historian kaikkien aikojen toiseksi suurin katsojamäärä.

24.7.2016 23:35 EM-kilpailut

Sudenpentujen kukistama Espanja juhlii 20-vuotiaiden Euroopan mestaruutta

Suomi onnistui ainoana joukkueena 20-vuotiaiden miesten EM-turnauksessa kukistamaan Espanjan. Kisojen sunnuntai-illan huipennuksessa Espanja hallitsi hermopelin Liettuaa vastaan, kiskaisi onnistuneilla kaukoheitoilla riittävän eron ja hyydytti Liettuan lopulta paikkapuolustuksellaan. Euroopan mestaruus ratkesi Espanjalle pistein 55-68 (32-40).

24.7.2016 22:55 EM-kilpailut

Lauri Markkaselle U20 EM-kisojen pistekuninkuus ja paikka All Star -viisikossa

Suomen Sudenpentujen johtohahmo Lauri Markkanen, 19, nimettiin sunnuntaina päättyneiden 20-vuotiaiden miesten EM-kisojen tähdistöviisikkoon. 211-senttinen jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti Markkanen vei lisäksi nimiinsä ikäluokkansa turnauksen korikuninkuuden – jo toisena vuonna peräkkäin.

24.7.2016 19:00 Maaottelu

Sudenpentujen EM-taival kunniakkaaseen päätökseen

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-kotikisat saivat päätöksensä yli 2000 katsojan silmien alla Helsingin Jäähallissa, kun Suomi voitti Unkarin 91-70 (20-32). Suomi heitti tarkasti ensimmäisellä neljänneksellä, yltyen 18-0-juoksuun avausjakson päätteeksi ja keräten vankan johdon, joka kantoi loppusummeriin saakka. Suomen lopullinen sijoitus turnauksessa oli 15.

24.7.2016 11:20 EM-kilpailut

Suomi hakee U20-turnauksen päätöksessä voittoa Unkarista

Suomen 20-vuotiaiden maajoukkue viimeistelee EM-urakkansa Unkaria vastaan. Joukkue pyrkii hankkimaan viimeisestä pelistä kunniakkaan päätöksen kotiturnaukselle. Vastaan sijoitusottelussa (sijat 15.-16.) astelee voitoton Unkari.

24.7.2016 10:10 EM-kilpailut

20-vuotiaiden EM-kisojen päivän ottelut, sunnuntai 24.7.

20-vuotiaiden miesten EM-kilpailut huipentuvat tänään sunnuntaina illalla Helsingin Jäähallissa pelattavaan Espanja-Liettua-finaaliotteluun. Ennen sitä Nordenskiöldinkadulla nähdään pronssiottelu Saksa-Turkki sekä Suomen Sudenpentujen sijoitusottelu Unkaria vastaan.

23.7.2016 23:45 EM-kilpailut

Pähkinänkuoressa: 6. EM-kisapäivä, lauantai 23.7.

20-vuotiaiden EM-kilpailujen toinen lauantaipäivä oli täynnä voittajien peittelemätöntä riemua ja yhtä lailla hävinneiden joukkueiden pettymystä. Parketilla pelit kovenivat, kun Helsingin Jäähallissa taisteltiin paikoista EM-finaaliin. Lauantai petasi kentät valmiiksi sunnuntain otteluille, joista suurin on Helsingin Jäähallin illan EM-finaali.

23.7.2016 18:40 EM-kilpailut

Sudenpennut päättää EM-kisaurakkansa sijoitusotteluun sunnuntaina klo 16:15 alkaen

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue pelaa EM-kotikisojen viimeisen ottelunsa sunnuntaina klo 16:15 alkaen. Sudenpennut ja Unkari ratkovat keskinäisessä ottelussaan kisasijoitusten 15.-16. kohtalon.

23.7.2016 17:00 Maaottelu

Sudenpennut joutuu hakemaan vauhtia B-divisioonasta

Suomen 20-vuotiaiden miehien putoaminen B-divisioonaan varmistui tänään Helsingin Jäähallissa yli 2000 katsojan edessä, kun Suomi hävisi heikon toisen puoliajan myötä Ranskalle 74-60 (30-33). Tappiosta huolimatta EM-kotikisoissa on jäljellä vielä yksi ottelu, joka pelataan huomenna sunnuntaina.

23.7.2016 09:50 EM-kilpailut

Suomen Sudenpentujen panokset tapissa U20-maaottelussa Ranskaa vastaan

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue palaa lauantaina ”kotihalliinsa” Helsingin Jäähalliin pelaamaan toistaiseksi kovimmista panoksista koko U20 EM-turnauksessa. Lauantaina kello 14:00 alkavan Ranska-ottelun voittaja pelaa sunnuntaina säilymisestä Euroopan A-divisioonassa.

23.7.2016 EM-kilpailut

20-vuotiaiden EM-kisojen päivän ottelut, lauantai 23.7.

20-vuotiaiden miesten EM-kisoissa päästään lauantaina välierävaiheeseen, kun Saksa kohtaa Espanjan ja Turkki Liettuan Helsingin Jäähallin iltaotteluissa. Suomen Sudenpennut kohtaavat puolestaan toiseen kertaan Ranskan elintärkeässä ottelussa, joka käynnistyy Jäähallilla 14:00.

22.7.2016 23:35 EM-kilpailut

Liettua, Turkki, Saksa ja Espanja 20-vuotiaiden EM-välieriin

20-vuotiaiden miesten EM-kisojen mitalipelinelikko on selvillä. Turkki jatkoi tappiotonta turnaustaan juoksemalla nopean alun turvin karkuun Italialta, Suomen neljännesvälierässä kellistänyt Liettua puolusti Tshekin nurin, Saksa nousi takaa-ajoasemasta ohi Ukrainan ja Sudenpentujen alkulohkossa kaatama Espanja väsytti iltaottelussa Latvian.

22.7.2016 22:40 EM-kilpailut

Pähkinänkuoressa: 5. EM-kisapäivä, perjantai 22.7.

Viidentenä EM-kisapäivänä päästiin loppusarjapelien makuun. Helsingin Jäähallissa tahkottiin tiukkoja puolivälieriä, ja Pasilan urheiluhalli täyttyi lähes kokonaan Suomen ottelun ajaksi. EM-kisojen “mediatiimi” tutustui viidentenä pelipäivänä eri talkoolaisten tehtäviin.

22.7.2016 19:40 Maaottelu

Sudenpennut jäi Slovenian jalkoihin EM-kisoissa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen pitää voittaa kaksi seuraavaa otteluansa pysyäkseen Euroopan A-divisioonassa, kun Suomi jäi pahasti Slovenian jalkoihin Pasilan urheilutalolla 47-81 (20-44). EM-kisoissa kolme viimeiseksi sijoittunutta tippuvat B-divisioonaan ja Suomi pelaa nyt sijoista 13-16. Huomenna Sudenpennut kohtaa Ranskan.

22.7.2016 19:15 EM-kilpailut

Suomen U20-maajoukkueen lauantain otteluaikataulu muuttuu – Sudenpennut parketille jo klo 14:00

Aikaisemmista tiedoista poiketen Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue pelaa lauantain 23.7. ottelunsa Helsingin Jäähallissa jo klo 14:00. Suomi kohtaa kisojen toiseksi viimeisessä ottelussaan Ranskan.

21.7.2016 16:00 EM-kilpailut

Sudenpennut hakee jatkumoa A-divisioonalle voitolla Sloveniasta

Suomen U20-maajoukkue taistelee perjantaina Pasilan urheiluhallissa säilymisestä A-divisioonassa. Slovenian voittaminen varmistaisi jo paikan A-divisioonaan ensi vuoden Sudenpennuille. Tappiolla A-divisioonan kohtalo siirtyy ratkaistavaksi seuraavissa otteluissa.

21.7.2016 12:10 EM-kilpailut

Sudenpennut palaa viikonloppuna Helsingin Jäähalliin – luvassa kaksi Suomen ottelua ja EM-mitalipelit

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue – Sudenpennut – huipentaa käynnissä olevat EM-kisansa palaamalla lauantain ja sunnuntain otteluiden ajaksi Helsingin Jäähalliin. Jäähallilla pelataan näin todellinen superviikonloppu, jossa koripalloyleisöä hemmotellaan EM-välierillä ja -mitalipeleillä sekä kahdella Suomen ottelulla.

21.7.2016 EM-kilpailut

Tshekki nousi väkisin puolivälieriin, Italia kellisti Serbian

20-vuotiaiden miesten EM-kisojen neljänteen pelipäivään mahtui dramatiikkaa ja suuria tunteita, kun kisajoukkueet pääsivät ratkaisemaan paikkojaan EM-puolivälierissä. Tshekki nousi jatkoaikatrillerissä 79-77 (66-66, 34-33) -voittoon Sloveniaa vastaan, kun taas Italia kellisti Serbian päätösneljänneksellä pistein 65-70 (36-30).

Näytä lisää vastaavia