Sudenpentujen kukistama Espanja juhlii 20-vuotiaiden Euroopan mestaruutta

24.7.2016 23:35 Suomi onnistui ainoana joukkueena 20-vuotiaiden miesten EM-turnauksessa kukistamaan Espanjan. Kisojen sunnuntai-illan huipennuksessa Espanja hallitsi hermopelin Liettuaa vastaan, kiskaisi onnistuneilla kaukoheitoilla riittävän eron ja hyydytti Liettuan lopulta paikkapuolustuksellaan. Euroopan mestaruus ratkesi Espanjalle pistein 55-68 (32-40).

Espanjan miehistössä pidettiin Suomi-tappiota "käänteentekevänä hetkenä".

Turkki vei turnauksen pronssimitalit. Kuva: Mikko "MJ" Pitkänen & Francois Perthuis.

Liettuan ”preussilainen” joukkuehyökkäys ja tiivis joukkuepuolustus aiheutti Espanjalle päänvaivaa ottelun ensimmäisellä neljänneksellä, mutta päävalmentaja Juan Orengan miehistö ei hötkyillyt.

Espanja hyydytti Liettuan pallonliikkeen toisella neljänneksellä ja kiskoutui Ramon Vila johtotähtenään kahdeksan pisteen taukojohtoon. Espanjalaismyllytys jatkui kolmannella jaksolla, kun kisojen arvokkaimpana pelaajana palkittu Marc Garcia pääsi irti liettualaispuolustuksen siteistä.

Liettua piipahti vielä viitisen minuuttia ennen loppua iskuetäisyydellä, mutta Espanja puhkoi haastajastaan ilmat pois ja pääsi tuulettelemaan mestaruutta selvällä piste-erolla.

Marc Garcia (21/4/3 syöttöä) nousi jälleen kentän ykköstykiksi kannoillaan Ramon Vila (18/14). Liettualta esille nousi Ignas Fiodorovas (13/1).

- Olen todella onnellinen. Olemme tähdänneet tähän pitkään, hymyili kisojen tähdistöviisikkoon valittu Francisco Alonso.

 

- Tappio Suomelle oli meille käänteentekevä hetki. Sen jälkeen meidän piti koota itsemme ja keskittyä pelaamiseen. Tässä on lopputulos, Alonso tuuletteli kultamitali kädessään.

Turkin turnaus päättyi pronssiin

Saksan ja Turkin välisessä pronssiottelussa Saksa aiheutti monipuolisuudellaan isolle ja fyysiselle Turkille päänvaivaa kolmen jakson ajan, kunnes Turkki sai päätösneljänneksellä heittojyvänsä kohdalleen.

Turkki karkasi viimeisen jakson edetessä Saksan tavoittamattomiin Berk Ugurlu (17/4), M. Cevik (16/4) ja Okten Ulubay (14/0) tehokolmikkonaan. Turkki pääsi viettämään hillittyjä voittojuhliaan 76-61 (34-36) -voiton myötä.

Italia kuihdutti Latvian

Italian ja Latvian välinen ottelu viidennestä sijasta eteni tasaisesti avauspuoliajalla, mutta Italia meni menojaan tauon jälkeen. Italian puolustuksen loksahdettua kohdalleen Latvia joutui takaa-ajajan asemaan, ja Italia väänsi 72-55 (43-42) -voiton.

Italian Diego Flaccadori (18/7/7 syöttöä) lähenteli tripla-tuplaa ja Davis Gutmanis (17/2) piti Latvian toiveita yllä.

Tshekki pommitti Ukrainan nurin kori-ilottelussa

Tshekin ja Ukrainan välisessä ottelussa turnauksen 7. sijasta nähtiin turnauksen suurikorisin ottelu. Molemmat joukkueet pussittivat heittojaan ranteet kuumina. Tshekki johti päätösneljänneksen puolivälissä yhdellätoista pisteellä, mutta Ukraina tuli viime hetkien kolmosilla vielä pisteen päähän ennen kuin Viktor Pulpan varmisti Tshekille 105-103 (58-50) -voiton vapaaheittoviivalta.

Simon Pursl (29/5) ja oli Tshekin tehokkain. Ukrainalta omissa korkeuksissaan lensi Sviatoslav Mykhailiuk (21/5/3 syöttöä).

Slovenia alemman loppusarjan voittoon

EM-kisojen alemman loppusarjan voittajaksi – eli yhdeksännelle sijalle – selvisi Slovenia, joka piti päänsä pystyssä Ruotsin päätöshetkien prässiyrityksistä huolimatta. Slovenia kuittasi ottelusta 82-77 (38-33) -voiton Sandi Grubelic (17/5) ja Urban Durnik (16/6) tehokaksikkonaan.

Serbia ryöpytti Israelia

Hallitseva mestari Serbia onnistui päättämään pettymykselliset kisansa lopulta tappioon, kun alkulohkon hurjan pelinsä jälkeen vähitellen taantunut Israel sai Serbialta 88-60 (44-25) -selkäsaunan. Pelin joka osa-alueella dominoineet serbialaiset jyräsivät kisojen 11. sijalle Stefan Lazarevic (14/9/2 blokkia), Vanja Marinkovic (14/2) ja Stefan Simic (14/2/3 syöttöä) tehotrionaan.

Ranska piti A-divisioonapaikkansa

Turnauksensa viidellä perättäisellä tappiolla aloittanut Ranska säilytti paikkansa Euroopan A-divisioonassa nujertamalla Belgian pistein 79-70 (39-40). Ranska johti jo avauskymmenminuuttisen jälkeen kymmenellä pisteellä, kunnes Belgia heräsi otteluun. Cyrille Eliezer-Vanerot (22/7), Elie-Franck Okobo (18/6/4 syöttöä) ja Amine Noua (10/11) varmistivat kuitenkin Ranskan A-divisioonapaikan päätösneljänneksellä, jonka Ranska vei 18-11.

Sudenpennut kylvetti Unkaria

Suomen Sudenpennut päätti turnauksensa voittoon kylvettämällä voitottomaksi jäänyttä Unkaria 91-70 (50-32). Suomi nakutti jo avauskympillä 31 pistettä ja piti eron turvallisena läpi ottelun. Lauri Markkanen (26/10/3 syöttöä/4 riistoa) ja Joonas Tahvanainen (23/1) olivat Sudenpentujen johtohahmot.

 
17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

21.2.2017 Haastattelu

"Käsissämme on suomalaisen koripalloilun tulevaisuutta"

Suomen koripallomaajoukkueiden medical team kokoontuu säännöllisesti päivittämään toiminnan isot linjat yhtenäisiksi ja vetämään suuntaviivat tulevaan maajoukkuekauteen.

25.7.2016 12:00 EM-kilpailut

Helsingin U20-kisat lähentelivät nuorten EM-katsojaennätystä

Helsingissä 16.-24.7. pelatut 20-vuotiaiden miesten EM-kisat vetivät kiitettävästi kisayleisöä Helsingin Jäähallin ja Pasilan Urheiluhallin lehtereille. Kisoja seurasi päiväkohtaisella asteikolla 4,126 katsojaa, mikä on FIBA:n nuorten EM-kisojen historian kaikkien aikojen toiseksi suurin katsojamäärä.

24.7.2016 22:55 EM-kilpailut

Lauri Markkaselle U20 EM-kisojen pistekuninkuus ja paikka All Star -viisikossa

Suomen Sudenpentujen johtohahmo Lauri Markkanen, 19, nimettiin sunnuntaina päättyneiden 20-vuotiaiden miesten EM-kisojen tähdistöviisikkoon. 211-senttinen jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti Markkanen vei lisäksi nimiinsä ikäluokkansa turnauksen korikuninkuuden – jo toisena vuonna peräkkäin.

24.7.2016 19:00 Maaottelu

Sudenpentujen EM-taival kunniakkaaseen päätökseen

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-kotikisat saivat päätöksensä yli 2000 katsojan silmien alla Helsingin Jäähallissa, kun Suomi voitti Unkarin 91-70 (20-32). Suomi heitti tarkasti ensimmäisellä neljänneksellä, yltyen 18-0-juoksuun avausjakson päätteeksi ja keräten vankan johdon, joka kantoi loppusummeriin saakka. Suomen lopullinen sijoitus turnauksessa oli 15.

24.7.2016 11:20 EM-kilpailut

Suomi hakee U20-turnauksen päätöksessä voittoa Unkarista

Suomen 20-vuotiaiden maajoukkue viimeistelee EM-urakkansa Unkaria vastaan. Joukkue pyrkii hankkimaan viimeisestä pelistä kunniakkaan päätöksen kotiturnaukselle. Vastaan sijoitusottelussa (sijat 15.-16.) astelee voitoton Unkari.

24.7.2016 10:10 EM-kilpailut

20-vuotiaiden EM-kisojen päivän ottelut, sunnuntai 24.7.

20-vuotiaiden miesten EM-kilpailut huipentuvat tänään sunnuntaina illalla Helsingin Jäähallissa pelattavaan Espanja-Liettua-finaaliotteluun. Ennen sitä Nordenskiöldinkadulla nähdään pronssiottelu Saksa-Turkki sekä Suomen Sudenpentujen sijoitusottelu Unkaria vastaan.

23.7.2016 23:45 EM-kilpailut

Pähkinänkuoressa: 6. EM-kisapäivä, lauantai 23.7.

20-vuotiaiden EM-kilpailujen toinen lauantaipäivä oli täynnä voittajien peittelemätöntä riemua ja yhtä lailla hävinneiden joukkueiden pettymystä. Parketilla pelit kovenivat, kun Helsingin Jäähallissa taisteltiin paikoista EM-finaaliin. Lauantai petasi kentät valmiiksi sunnuntain otteluille, joista suurin on Helsingin Jäähallin illan EM-finaali.

23.7.2016 18:40 EM-kilpailut

Sudenpennut päättää EM-kisaurakkansa sijoitusotteluun sunnuntaina klo 16:15 alkaen

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue pelaa EM-kotikisojen viimeisen ottelunsa sunnuntaina klo 16:15 alkaen. Sudenpennut ja Unkari ratkovat keskinäisessä ottelussaan kisasijoitusten 15.-16. kohtalon.

23.7.2016 17:00 Maaottelu

Sudenpennut joutuu hakemaan vauhtia B-divisioonasta

Suomen 20-vuotiaiden miehien putoaminen B-divisioonaan varmistui tänään Helsingin Jäähallissa yli 2000 katsojan edessä, kun Suomi hävisi heikon toisen puoliajan myötä Ranskalle 74-60 (30-33). Tappiosta huolimatta EM-kotikisoissa on jäljellä vielä yksi ottelu, joka pelataan huomenna sunnuntaina.

Näytä lisää vastaavia