Naisten Korisliigan marraskuun vahvin Carmen Tyson-Thomas: ’’ Olemme pystyneet yllättämään lähes kaikki alkukauden aikana’’

23.12.2022 08:30 Toista kautta Naisten Korisliigassa pelaava Carmen Tyson-Thomas on ollut tällä kaudella lähes pitelemätön ja johdattanut EBT:n sarjan kakkospaikalle. Loistavista otteista huolimatta pelaaja toipuu edelleen käden murtumasta ja on joutunut muokkaamaan peliään sen mukaan.

Kauden aikana hän on tilastoinut 27,8 pistettä, 12,8 levypalloa ja 3,6 koriin johtanutta syöttöä. Hän on pistetilaston ykkönen ja levypallotilaston kakkonen. Lisäksi teholukema 33,5 on sarjan korkein.

- Alkukauden otteeni ovat olleet ihan ok. Minusta tuntuu, että pystyisin aina pelaamaan paremmin ja tekemään parempia valintoja kentällä. Viime kauden murtuneen käden johdosta totuttelen vielä hyppyheittoihin, Tyson-Thomas kertaa.

Marraskuussa EBT voitti kaikki viisi otteluaan. 31-vuotias pelaaja oli ehkä suurin syy tappiottomaan marraskuuhun. Hänen tilastoihinsa kirjattiin viidessä ottelussa keskimäärin 29,2 pistettä, 13,0 levypalloa ja 3,8 koriin johtanutta syöttöä. EBT:n tekeminen onkin ollut hienoa katsottavaa.

- Mielestäni olemme pelanneet vahvan alkukauden. Olemme yllättäneet lähes kaikki alkukauden aikana. Tämä on tietysti ensimmäinen kausi, kun pelaamme yhdessä, mutta olemme ylittäneet omat odotuksemme. Olen siitä ylpeä ja ajan kanssa meistä tulee vain parempia.

Syracusen yliopiston kasvatin mukaan hänen puolustuspelinsä on kehittynyt.

- Henkilökohtainen puolustuspelaamiseni on parantunut. Olen mennyt eteenpäin 1 vs 1 puolustuksessa, apupuolustuksessa sekä syöttölinjojen puolustamisessa.

Tyson-Thomas on ensimmäistä kertaa urallaan siinä tilanteessa, että hän nimeää kehityskohteekseen heittämisen.

- Käden murtaminen muutti pelaamistani enemmän kuin uskoin. Minun täytyykin keskittyä hyppyheiton ja kolmen pisteen heiton parantamiseen.

Vaikka EBT onkin joulutauolla toisena, on heillä vielä parannettavaa pelissään.

- Olemme hyvissä asemissa, mutta meidän täytyy parantaa puolustuksellisesti ja levypalloissa. Lisäksi meidän täytyy pystyä keskittymään paremmin ja liikutettava palloa paremmin. Päävalmentajamme kyllä pitää huolen siitä, että parannamme näitä, Tyson-Thomas sanoo.

Vielä viime kaudella Tyson-Thomas viiletti Hongan paidassa ja vaihtoi tälle kaudelle toiselle puolelle Espoota. Joukkueiden pelaamisessa on eroja.

- Viime kaudella Hongassa olimme liigan parhaita levypallojoukkueita. Siinä meillä on EBT:ssä vielä tekemistä. Olemme kuitenkin EBT:n kanssa aggressiivisempia puolustuspäässä, joka aiheuttaa vastustajillemme päänvaivaa. Päävalmentajamme Niko Hellman käyttää paljon ääntä ja kertoo, jos teemme jotain väärin.

Urallaan ammattilaisena mm. Sloveniassa, Islannissa ja Australiassa pellaanneen pelaajan mukaan Naisten Korisliiga on menossa oikeaan suuntaan.

- Sarjan taso on ihan hyvä. Se tietysti kehittyy koko ajan ulkomailta tulevien vaikutteiden ja  valmennuksen myötä. Myös kokeneilla pelaajilla on iso merkitys, sillä he pystyvät opettamaan nuorempia pelaajia. Sarjalla on suuri potentiaali. Joukkueissa pelaa paljon suomalaisia atleettisia pelaajia kuten Elsa Lemmilä, Elina Aarnisalo, Nicole Ogun, Sara Rokkanen, Roosa Lehtoranta, Saana Kujala, Ninni Salmi ja monia muita.

Amerikkalaispelaajan vapaa-aika menee perheen parissa. Hänellä on Suomessa tyttöystävä, jolla on 3-vuotias tytär, joka puhuu nuoresta iästään huolimatta kolmea eri kieltä.

- Vietän paljon aikaa perheen kanssa. Sisu pitää meidät kiireisenä ja hän on päässyt mukaan harjoituksiin. Myös hänen isänsä on mukana meidän elämässämme ja on yksi tärkeimmistä kavereistani Suomessa. Tykkään myös videopeleistä sekä pizzasta, Tyson-Thomas päättää nauraen.

 
27.3.2024 20:42 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin – Peli-Karhut voiton päässä jatkopaikasta

Naisten Korisliigan ensimmäiset välieräjoukkueet ovat selvillä, kun Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin otteluvoitoin 3-0. Illan kolmas voittaja Peli-Karhut siirtyi johtoon ottelusarjassa Vimpeliä vastaan.

25.3.2024 21:48 Naisten Korisliiga

ToPo ja Kouvottaret voiton päässä välieristä – Pyrintö ja ViVe tasoittivat sarjat

Naisten Korisliigan puolivälierissä pelattiin toiset ottelut. ToPo ja Kouvottaret pelasivat itsensä välierien kynnykselle. Pyrintö ja ViVe avasivat voittotilinsä omissa ottelusarjoissaan.

23.3.2024 19:58 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA voittoihin vieraskentällä – myös ToPo ja PeKa avasivat puolivälierät voitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät. Kouvottaret ja Forssan Alku kävivät ryöstöretkillä, kun taas ToPo ja PeKa ottivat ensimmäiset kiinnitykset välieräpaikkoihin kotikentillään.

23.3.2024 09:31 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 2/2: HBA haastaa runkosarjan voittaneen ToPo:n – PeKa ja ViVe vastakkain

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

22.3.2024 17:50 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 1/2: Honka ja Kouvottaret taistelevat jatkopaikasta – Pyrintö ja FoA kohtaavat jälleen puolivälierissä

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät lauantaina. Edelliskausista poiketen tänä vuonna myös välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

20.3.2024 20:45 Naisten Korisliiga

HBA nappasi viimeisen pudotuspelipaikan – ToPo vei runkosarjan suvereenisti

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan viimeiset ottelut. Voitot kirjattiin HBA:lle, FoA:lle, PeKa:lle sekä ToPo:lle.

16.3.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kouvottaret vahvempi Kymenlaakson derbyssä – ToPo:lle ja Hongalle vierasvoitot

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Illan voittajia olivat Kouvottaret, ToPo ja Honka. Runkosarjan viimeinen pelipäivä on edessä ensi viikon keskiviikkona.

15.3.2024 20:50 Naisten Korisliiga

FoA:n johto kesti loppuun asti

Naisten Korisliigan ainoassa ottelussa FoA haki vieraspisteet Helsingistä. HBA-Märsky jäi joukkueen jalkoihin 65-61.

15.3.2024 15:17 Naisten Korisliiga

Helmikuun kuukauden pelaaja Ilmar’I Thomas: ’’ Tavoitteenamme on voittaa mestaruus’’

ToPo:n Ilmar’I Thomas valittiin helmikuussa Naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi. Valinta oli pelaajalle toinen. Edellinen valinta tuli viime kaudella.

12.3.2024 22:27 Naisten Korisliiga

EBT päätti runkosarjansa voittoon Espoon derbyssä

Naisten Korisliigassa pelattiin yksi ottelu. Siinä EBT tarttui kiinni pudotuspelipaikkaan, kun Honka kaatui vieraskentällä 64-58.

Näytä lisää vastaavia