20.1.2018 Naisten Korisliigassa joulukuussa kentän molemmissa päissä tehokkaasti esiintynyt Wilesia Hardy kokee, että Tapiolan Hongan kemiat kohtasivat heti alkukaudesta. Siitä oli seurauksena Hongan tulikuuma voittoputki alkukaudesta. Joulukuun Honka hoiteli voitokkaasti 4–0.
Tapiolan Hongan monipuolinen sentteri Wilesia Hardy on ollut suuri apu Hongan alkukauden kovassa voittosuhdanteessa. Kuva: Ville Vuorinen
Espoo on mahtava paikka ja Honka on ihmeellinen seura. Näillä sanoilla naisten Korisliigan kuukauden pelaaja Wilesia Hardy kuvailee nykyistä kotikaupunkiaan ja työnantajaansa.
– Nautin todellakin kaikesta Espoossa.
Wilesia Hardy ja Tapiolan Honka avasivat naisten Korisliiga-kauden myrskyvaroituksella. Joukkue jyristeli vuoden 2017 osuuden kuluvasta kaudesta voitto-tappiotilastolla 12–1 kaatuen ainoastaan sarjakärki Lappeenrannan Catzille. Hardy näkee, että joukkueen kemiat ovat kohdanneet sekä parketilla että sen ulkopuolella.
– Uskon, että mahtavat joukkueet syntyvät kentällä, mutta hyvän kemian myötä myös sen ulkopuolella. On ollut uskomatonta olla osa tätä joukkuetta.
– Pystymme joukkueena pitämään voittoputkea yllä koska kaikki ovat samalla sivulla. Meillä on kaikilla sama unelma ja kilpailemme sen eteen joka päivä kovaa harjoituksissa.
Hardyn suorituksista paistaa se, että hän nauttii pelaamisesta Hongan paidassa. 182-senttinen sentteri viimeisteli joulukuun jokaisessa neljässä ottelussa tupla-tupla-tilaston (pisteet-syötöt). Hänen monipuolisuutensa hyökkäyksessä ja puolustuksessa on ratkaissut monta ottelua espoolaisten hyväksi. 30-vuotias Hardy tilastoi joulukuun neljässä ottelussa 20.8 pistettä, 16 levypalloa ja 3.3 syöttöä.
– Teen joukkueessa mitä minulta pyydetään: otan levypalloja, teen pisteitä, syötän tai puolustan. Pyrin olemaan paras joukkuetoveri mitä pystyn, joten en keskity vain yhteen asiaan. Pelaan voitosta ja annan sata prosenttia kaikessa mitä teen.
Hardylle kuluva kausi on jo kolmas naisten Korisliigassa. Ennen Honkaa, hän pelasi kaksi kautta Vimpelin Vedossa. Toissakausi päättyi loukkaantumiseen, mutta Hardy palasi ViVen riveihin kaudella 2016–2017 tilastoiden jämerät 17.8 pistettä, lähes 10 levypalloa ja 5.6 syöttöä.
– Aikani Vimpelin pienessä yhteisössä oli minulle suoranainen siunaus, Hardy kiittelee.
Hän näkee, että naisten Korisliiga on menossa jatkuvasti parempaan suuntaan sekä kilpailullisuudessa että pelin fyysisyydessä.
Hardy kokee, että vaikka kaikki Hongan pelaajat eivät ole täysammattilaisia, kaikilla on ammattilaisen mentaliteetti. Hardy uskoo, että loppukaudesta tulee joukkueelle menestyksekäs, vaikka joukkue onkin hävinnyt kaksi viimeisintä otteluaan (Kouvottarille ja Catzille).
– Koripallo on aina hauskaa, vaikka häviäisit pari peliä. Olemme kuitenkin korjanneet virheitämme ja tulemme yhä paremmiksi.
Hardy muistuttaa, että kautta on vielä riittävästi jäljellä. Hän pitää sarjan jokaisen joukkueen kohtaamista lähtökohtaisesti haasteena.
– Emme voi aliarvioida yhtään joukkuetta. Kunhan jatkamme pelaamista kovaa, fiksusti ja yhdessä, pysymme varmasti huipulla.
Awak Kuierin odottaessa WNBA:n varaustilaisuutta on syytä palata 20 vuoden taakse, jolloin Taru Tuukkanen huudettiin naisten taalaliigaan ensimmäisenä suomalaisvarauksena koskaan. Vaikka Tuukkanen oli osoittanut Xavier Musketeersissa olevansa yksi NCAA-liigan parhaita pelaajia, WNBA-varaus tuli hänelle itselleenkin yllätyksenä.
EBT:n pelinrakentaja ja luottopuolustaja Lotta Hämäläinen, 24, vasta kolkuttelee ikänsä puolesta urheilijan kulta-aikoja. Korisliiga-kokemusta Hämäläiseltä ei kuitenkaan puutu, sillä hän aloittaa ensi viikonloppuna ja kymmenennen kautensa naisten Korisliigassa.
Päävalmentaja Pekka Salmisen mukaan maajoukkuekesän 2020 versio Susiladiesista on urheilullinen, liikkuva ja aktiivinen. Malliesimerkki näistä kolmesta ominaisuudesta on rautoja hipova 21-vuotias Magdalene Agyei.
Ella Salminen, 21, ei ole välttämättä säväyttänyt sinua junnupelaajana, mutta aikuispelaajana kyllä. Salminen on noussut pyöreän nollan junnumaajoukkuekokemuksella Susiladies-rinkiläiseksi, jonka tulevaisuudessa kiiltää ulkomaankentät.
Saara Sandell, 26, on Naisten Korisliigan jokapaikanhöylä, jonka vasuri laukoi päättyneellä kaudella kolmen pisteen heittoja kasvattajaseuransa EBT:n riveissä. Sandell nostaa merkittävimmiksi valmentajikseen urallaan Tapio Ahosen, Tuomas Rahkosen ja Kimmo Kujansivun.
Tuulia Timo, 23, on elävä esimerkki siitä, että Vimpelistä tulee korintekijöitä. Päättyneellä kaudella Timo nousi pohjanmaalaisella identiteetillä ja hullun heittäjän mentaliteetilla yhdeksi Naisten Korisliigan parhaiksi kotimaisiksi pisteidentekijöiksi Catz Lappeenrannassa.
Lotta Aaltonen, 34, on Raumalta ponnistanut Naisten Korisliiga -konkari, joka pelasi päättyneellä kaudella EBT:n kakkosjoukkueessa naisten ykkösdivisioonaa. Aaltonen käy Minun valmentajani -juttusarjassa lävitse uransa kolme tärkeintä valmentajaa, jotka ovat auttaneet häntä kasvamaan raumalaisesta juniorista kolmekymppiseksi Susiladies-debytantiksi.
Kaisa Lind, 32, on Kouvottarien monivuotinen kapteeni, jolta löytyy pääsarjakokemusta Naisten Korisliigasta jo kahdentoista kauden verran. Lindin taustalta löytyy neljä valmentajaa, jotka ovat olleet merkittävässä osassa hänen pelaajakaaressaan: Eero-Pekka Lind, Riku Parkatti, Mikko Tupamäki ja Tuomas Oja.
Joulukuun pelaajaksi valittu Brittany Starling on esittänyt läpi kauden vakuuttavia otteita mestaruutta jahtaavissa Peli-Karhuissa. Starling siirtyi joukkueen riveihin hieman jälkijunassa, mutta kertoo viihtyvänsä seurassa erinomaisesti ja ylistää naisten Korisliigan tasoa.
Viime viikolla perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa nähtiin jälleen kerran Suomen tulevaisuuden koripallolupauksia. Yhtenä tähtenä tuikki Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen Emerita Mashaire, 17.
Töölön Kisahallissa käydyssä kamppailussa Slovenia lunasti itselleen paikan 2019 EM-kisoihin päihittämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Häviöstä huolimatta naisten maajoukkue esitti parketilla monia valon pilkahduksia, ja yksi heistä oli hallia sytyttänyt taistelija Saara Wahlgren.
Naisten maajoukkue Susiladies pelasi EM-karsintojen viimeisen kotiottelunsa Sloveniaa vastaan Töölön Kisahallissa Helsingissä. Joukkueen kantavana voimana toimi vasta 18-vuotias pelintekijä Sara Bejedi, joka pussitti upeat 19 pistettä ja johti peliä vanhan ammattilaisen elkein.
Kotkan Peli-Karhut päätti kuluvan naisten Korisliigan kauden mestaruusjuhliin. Kotkalaisten kova tahtotaso toi joukkueelle mestaruuden lisäksi kauden ensimmäisen vierasvoiton Lappeenrannan Catzin kotihallista.
Naisten Korisliigan finaalisarja vuosimallia 2017–2018 käynnistyy huomenna maanantaina 16. huhtikuuta. Lappeenrannan Catzin ja Kotkan Peli-Karhujen valmentajat odottavat finaalisarjasta kahden monipuolisen joukkueen kohtaamista.
Kotkan Peli-Karhut pääsee viikon lepotauon jäljiltä haastamaan Tapiolan Honkaa naisten Korisliigan välierissä. Peli-Karhujen päävalmentaja Roope Mäkelä odottaa pudotuspelien huipennuksesta tiukkoja kamppailuja mitalinkiilto päätavoitteena.
Vain kahdesti naisten Korisliigan runkosarjan aikana kaatunut Lappeenrannan Catz pääsee aloittamaan pudotuspelit kovalla testillä hallitsevaa mestaria Hyvinkään Pontevaa vastaan. Catzin päävalmentaja Mika Haakana näkee, että välierissä pelaa neljä joukkuetta, joilla on tasaiset mahdollisuudet voittaa Suomen mestaruus.
Vimpelin Vedon kausi naisten Korisliigassa päättyi puolivälierävaiheeseen viime lauantaina Hyvinkään Pontevan taistellessa kolmannen voiton myötä välieriin. ViVen Noora Järvikangas näki kauden päätösottelussa paljon hyvää.
Äänekosken Huiman koripallo-ikoni Kenya Robinsonin pitkä ura koripallon parissa päättyy kuluvaan kauteen. Jo kertaalleen uransa lopettanut Robinson saapui vahvistamaan Huimaa ”vielä kerran” -tyyppisen ratkaisun siivittämänä alkuvuodesta. Robinson kiittää fanejaan ja väläyttää mahdollisuudella valmentaa joku päivä suomalaista joukkuetta.
Väkivahvan helmikuun pelanneen Kotkan Peli-Karhujen Megan Mullings kertoo, että joukkueessa vallitsee ehtymätön voitonjano. PeKan menestyksen avaimiksi Mullings laskee kokoonpanon laajuuden erityisesti hyökkäyspäässä.
Etelä-Carolinan yliopiston kasvatti Aleighsa Welch on ylpeä Catzin tasaisesta voittoputkesta. Vaikka 19 voiton ja yhden tappion kausi vaikuttaa paperilla lähes ylivoimaiselta, lappeenrantalaisryhmän sentteri vakuuttaa, että voittojen takana on paljon kovaa työntekoa.