28.3.2013 Suomen Koripalloliiton kaikissa virallisissa sarjoissa siirrytään syksystä 2013 alkaen keskitettyyn erotuomarimaksujärjestelmään.
Keskitetyllä järjestelmällä Koripalloliitto haluaa helpottaa sekä seurojen että erotuomareiden arkea sekä vapauttaa seurojen voimavaroja taloushallinnosta koripallotoimintaan. Lisäksi Koripalloliitto haluaa varmistua, että yhteisömme toimii eettisesti kestävin ja lainmukaisin toimintatavoin.
Järjestelmän perusidea on esitelty syksyn aikana erilaisissa seuratapaamisissa, joissa saatu vastaanotto on ollut kannustavan positiivista. Lopullisen sysäyksen prosessille antoi marraskuun 2012 liittovaltuusto, joka velvoitti liiton jatkamaan hanketta siten, että se käynnistyy syksystä 2013.
Erotuomarimaksujärjestelmässä erotuomaripalkkioiden maksamisesta tuomareille vastaa liitto. Erotuomari kuittaa ottelunsa tuomituksi BasketHotellin kautta 24h ottelun jälkeen merkiten samalla myös syntyneet matkakustannukset järjestelmään. Tämän jälkeen maksusuoritus siirtyy järjestelmässä eteenpäin tarkastettavaksi, hyväksyttäväksi ja kerran kuukaudessa maksettavaksi. Liitto hoitaa siis kaikki maksuun liittyvät hallinnolliset ja lainmukaiset ilmoitukset sekä tilitykset verottajalle.
Sarjailmoittautumisen jälkeen liitto laskuttaa seuralta jokaisen joukkueen sarjamaksun sekä kahden (2) kuukauden erotuomaripalkkion suuruisen ennakkomaksun. Ennakkomaksu perustuu arvioon joukkueen todellisista erotuomarikustannuksista kahden kuukauden ajalta ja se on sarja- sekä aluekohtainen.
Kauden aikana liitto laskuttaa kerran kuukaudessa seuroja toteutuneista erotuomarikustannuksista ja kauden lopussa toteutuneista kustannuksista vähennetään ennakkolaskun summa. Näin ollen jokainen seura maksaa erotuomareista vain toteutuneiden kustannusten mukaan.
Koska järjestelmä tuottaa jonkin verran kustannuksia liitolle ja vastaavasti vähentää seuroilta panostusta taloushallintoon, tulee jokaiselle ottelulle pieni hallinnollinen maksu. Tämä maksu laskutetaan seuroilta pelattujen otteluiden perusteella kuukausittain erotuomarilaskun yhteydessä.
Korisliigassa, naisten SM-sarjassa ja miesten I divisioonassa toimitaan erotuomarimaksujen kanssa myös ensi kaudella nykyisen toimintatavan mukaisesti.
Erotuomarimaksujärjestelmän kehitysprojektin vetämisestä vastaa Koripalloliiton kilpailutoiminnan johtaja Tom Westerholm, tom.westerholm@koripalloliitto.fi.
Koripallokausi 2015-2016 käynnistyy 1.7.2015 ja samalla tulevat myyntiin uuden kauden koripallolisenssit. Seuraavassa pikaohjeet lisenssin lunastamiseen.
Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) tekemät sääntömuutokset astuivat voimaan Suomessa kaikilla sarjatasoilla 1.7.2010. Kauden kynnyksellä ja otteluiden käynnistyessä on aika kerrata muutokset. Tähän artikkeliin on koottu tuhti paketti, johon koottu niin koosteet kuin yksityiskohtaisemmatkin tiedot.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on muuttanut koripallon pelisääntöjä, jotka Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt ottaa käyttöön 1.8.2003 alkaen. Keskeisimmät sääntömuutokset koskevat 24 sekunnin sääntöä, aikalisiä ja ylösheittoja.
NBA:sta ja Euroliigasta liikkeelle lähteneet reilun pelin säännöt rantautuvat kauden 2012/13 aikana myös suomalaiseen koripalloon kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n linjausten mukaisesti. Uusilla sääntötarkennuksilla halutaan rohkaista pelaajia, valmentajia sekä erotuomareita kitkemään peliin kuulumatonta huonoa käytöstä ottelutapahtumista.
Kaikkien alueiden kaikkiin sarjoihin, aikuisten ja nuorten, ilmoittautuminen on alkanut. Huomioikaa, että osan sarjojen ilmoittautuminen päättyy jo 15.8.2015.
Kaikkien alueiden kaikkiin sarjoihin, aikuisten ja nuorten, ilmoittautuminen on käynnissä. Huomio, että osan sarjojen ilmoitttautuminen päättyy 15.8.2013.
Suomalainen koripallo on ollut viime vuodet valtavassa nosteessa. Suomi on noussut maailman rankinglistalla viidessä vuodessa 51 sijaa. Lisenssipelaajien määrä on kasvanut edellisestä vuodesta noin 11 prosenttia. Toiminta on muuttunut kaikilla tasoilla ammattimaisemmaksi. Suomen Koripalloliiton budjetti on kuluvan kauden aikana noin 7 milj. € ja EM –kisavuonna 2017 sen arvioidaan olevan noin 11 milj. €.
Kaikkien Koripalloliiton alueiden kilpailutoiminnan aikuisten ja nuorten ilmoittautuminen on avattu joukkueille.
Kansainvälinen koripalloliitto, FIBA, on muuttanut koripallokenttää koskevia sääntöjään. Sääntöuudistuksen myötä useampi kentällä olevien rajamerkintöjen paikka muuttuu. Suomessa uudet kentän viivoja koskevat säännöt tulevat voimaan 1.7.2010 alkaen.
Ilmoittautuminen kaikkien alueiden nuorten ja aikuisten sarjoihin on avattu. Samalla voi ilmoittautua senioreiden SM-sarjoihin.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus kokoontui Helsingissä perjantaina 12.5. Kokouksen merkittävin päätös oli se, että pelisääntöihin tulevat muutokset otetaan käyttöön Suomessa jo 1. heinäkuuta alkaen, kun kansainvälisesti säännöt muuttuvat vasta Sydneyn olympialaisten jälkeen (1.10.).
Suomen Koripalloliiton seurakenttä on tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen liiton tarjoamiin ydinpalveluihin, sarjatoimintaan ja koulutukseen. Erityisen tyytyväisiä seurat ovat sarjatoimintaan liittyviin palveluihin, tulospalveluun ja sarjailmoittautumiseen, käy ilmi seurojen tyytyväisyyskyselystä, jonka Koripalloliitto teetti Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksella (KIHU).
Ilmoittautuminen on käynnissä uusille joukkueille alueiden kevään sarjoihin. Ilmoittautumiset tulee tehdä Baskethotelliin 7.12.2012 mennessä.
Suomen Koripalloliiton Liittohallitus on kokouksessaan 16.6.2011 vahvistanut C-nuorten, minien ja mikrojen uudet pelisäännöt.
Suomen Koripalloliitto on julkaissut Basket.fi-verkkopalvelussaan Hae Harrastus –hakupalvelun. Nimensä mukaisesti palvelussa voi hakea harrastusmahdollisuuksia, joita Koripalloliiton jäsenseurat tarjoavat.
Suomen Koripalloliitto palauttaa Suomen mestaruuskilpailun 13-14-vuotiaille eli C-nuorille 15 vuoden tauon jälkeen. C-nuorten SM-tittelistä kilpaillaan jo pelikaudella 2010-11. Edellisen kerran kyseisen ikäluokan Suomen mestaruudesta on pelattu vuonna 1996.
Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus on hyväksynyt historiallisia muutoksia pelisääntöihin. Syksyllä 2008 sääntöihin tulee lähinnä tulkintatarkennuksia, mutta vuonna 2012 voimaan astuu muutoksia, jotka muuttavat pelikenttää oleellisesti. FIBA on päättänyt mm. siirtää kolmen pisteen viivaa puolella metrillä taaksepäin.
Koripallon pelisääntöihin tehtiin kansainvälisen koripalloliiton toimesta pieniä muutoksia ja tarkennuksia kaudelle 2004-05. Uusi Koripallon viralliset pelisäännöt –kirja on käännetty suomeksi ja myynnissä entistä yksinkertaisemmassa muodossa. Saatavana on myös Suomen Koripalloliiton Säännöt ja määräykset 2004-05 –kirjanen.
Kansainvälinen koripalloliitto on päättänyt ottaa nais- ja tyttökoripalloilussa käyttöön nykyistä pienemmän pallon. Kansainvälisillä kentillä käyttöönotto tapahtuu 1.10.2004. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt, että Suomessa pelattavissa naisten sekä A- ja B-tyttöjen sarjoissa pallo nro 6 otetaan käyttöön 1.7.2004 alkaen.
Suomen Koripalloliiton hallituksen lisäksi koolla on ollut kevätkokoukseensa Espooseen kokoontunut liittovaltuusto. Valtuusto käsitteli kokouksessaan Koripalloliiton viime vuoden toiminnan, asetti talouden raamit ensi vuodelle ja hyväksyi liudan sääntömuutoksia.