11.10.2019 21:10 Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 10. – 11.1.2020. Jukka Toijala on vahvistanut esiintymisensä seminaariin.
Tammikuun Nuorisovalmennusseminaariin on jälleen saatu kiinnitettyä laatuesiintyjä, kun pitkäaikainen Susijengi-valmentaja Jukka Toijala liittyy mukaan. Viimeiset vuodet Romaniassa ja Puolassa valmentanut Toijala on maajoukkuepestinsä lisäksi valmentanut vuosia Korisliigassa Kouvolan Kouvojen ja Joensuun Katajan peräsimessä sekä toiminut Koripalloliiton valmennuksen johtajana. Täksi kaudeksi hän teki paluun Suomeen ja toimii tällä hetkellä Helsinki Basketball Academyn ja Nuorten maajoukkueiden päävalmentajana.
- Kun Jukka palasi Suomeen, päätin heti pyytää hänet mukaan seminaariin ja sitä kautta auttamaan suomalaisia juniorivalmentajia omassa työssään. Luonnollisesti hän suostui. Kaikki se kokemus ja näkemys, mitä hän on ensin peliurallaan ja sen jälkeen valmentajana kerännyt on kullanarvoista pääomaa jaettavaksi meille kaikille. Hienoa on myös se, että hän koki nimenomaan pelaajan henkilökohtaisen harjoittelun aiheena omakseen ja tärkeäksi, kommentoi Koripalloliiton koulutusvastaava Jussi Räikkä.
- Nenad Trunic ja Jukka Toijala jo rivissä, aika hyvältä alkaa kattaus näyttämään ja lisää on tulossa. Nyt on meillä koripallovalmentajilla mahdollisuus jälleen laajentaa osaamistamme.
Nuorisovalmennusseminaari on osa Koripalloliiton tarjoamaa vuosittain järjestettävää valmentajakoulutusta. Seminaarin aiheet käsittelevät pääosin lapsi- ja nuorisourheiluvaiheen koripallovalmennusta.
Aika: pe 10.1. klo 17:00 – la 11.1. Klo 17:30
Paikka: Susi Training Center, Kisakallion Urheiluopisto, Lohja
Hinnasto:
110€ hlö (sisältää koulutuksen, koulutusmateriaalin, lounaan lauantaina)
125 € hlö (sisältää koulutuksen, koulutusmateriaalin, illallisen ja lounaan)
150 € hlö (sisältää majoituksen 2hh, koulutusmateriaalin, illallisen ja lounaan)
Seminaarin maksu suoritetaan verkkopankissa tai luottokortilla ilmoittautumisen yhteydessä. Mikäli keskeytät maksamisen, kopio laskusta lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiin.
Mikäli seura maksaa koulutuksen, kirjoita maksajantietoihin seuran yhteyshenkilön nimi ja seura lomakkeen kohtaan sukunimi / organisaatio.
ILMOITTAUDU NUORISOVALMENNUSSEMINAARIIN
Liätietoja Nuorisovalmennusseminaarista: Jussi Räikkä, jussi.raikka@basket.fi, 040-515 9685
Nuorisovalmennusseminaarin maksun koulutusosion (70 e) voi maksaa koulutusseteleillä. Majoittumismaksuihin ei koulutusseteleitä voi käyttää.
Valmentajien lisenssijärjestelmä on osa Koripalloliiton tasokoulutusjärjestelmää. Koripalloliiton ideologian mukaan II-tason suorittanut valmentaja omaa riittävästi tietoja ja taitoja vastuuvalmentajana toimimiseen. II-tason koulutuskokonaisuuden hyväksytysti suorittaneelle valmentajalle myönnetään tutkinnon lisäksi B-valmentajalisenssi.
Tason III valmentajakoulutukseen (HKVT) haetaan soveltuvuuskokeen kautta. Koulutuksen tavoitteena on antaa valmentajalle valmiuksia toimia päävalmentajan tehtävissä kaikilla sarjatasoilla. HKVT-tutkinnon suorittamisesta valmentajalle myönnetään A-valmentajalisenssi.
Nuorisovalmennusseminaari on yksi Koripalloliiton valmentajaluokitusjärjestelmän päivityskoulutuksista, joita järjestetään vuosittain. 10.-11.1.2020 järjestettävään seminaariin osallistumalla valmentaja voi päivittää oman B- ja A-lisenssinsä voimassaolon seuraavan kolmen (2020/2021, 2021/2022, 2022/2023) pelikauden ajalle. Seminaarin osallistuminen ei korvaa II-tason valmentajakoulutusta.
Seminaariin osallistumalla voi myös aiemman käytännön mukaisesti suorittaa I-tasolle kuuluvan 1.4 vapaavalintaiset opinnot -osion kokonaisuudessaan.
Perjantai 10.1.
16:30 Ilmoittautuminen
17:00 Avaus
17:15 Esiintyjä vahvistuu myöhemmin
18:45 Tauko
19:00 Esiintyjä vahvistuu myöhemmin
21:00 Illallinen majoittujille, Rantamakasiini
Lauantai 11.1.
8:00 Aamiainen (majoittujille 9:30 asti)
10:00 Esiintyjä vahvistuu myöhemmin
11:30 Tauko
11:45 Nenad Trunic: Teaching points of individual technique and tactic through the specific 1on1-drills
13:15 Lounas
14:30 Nenad Trunic: Methodology of building offensive concept with group tactic collaboration
16:00 Tauko
16:15 Jukka Toijala: Koripalloilijan henkilökohtainen harjoittelu ja sen rytmittäminen kilpailukauden aikana
17:45 Päätös
Nuorisovalmennusseminaari 2020 videoidaan ja kuvamateriaali toimitetaan osallistujille jälkikäteen. Seminaarin materiaalit jaetaan sähköisesti Koripalloliiton valmentajakoulutuksen oppimisympäristön Susi Campuksen kautta.
Koulutus on suunnattu lasten valmennuksessa mukana oleville, jo koulutus- ja valmennustaustaa omaaville valmentajille, jotka haluavat syventää osaamistaan nimenomaan lasten valmentamisessa. Koulutus järjestetään Kisakalliossa 14. - 15.3.2020. Koulutuksen ensimmäisen päivän ohjelmassa ovat mukana myös Juniorivalmennusverkoston valmentajat. Ilmoittautuminen koulutukseen päättyy 6.3.
Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Koulutukseen on vielä varmasti 10 paikkaa jäljellä. Ilmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 8.3.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 10. – 11.1.2020. Viimeisenä esiintyjänä mukaan saatiin Susijengistäkin tuttu Mikko Larkas. Seminaarin ohjelma on nyt valmis.
Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen lokakuussa alkavalle kurssille päättyy 8.10.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 10. – 11.1.2020. Myös ensimmäinen esiintyjä on varmistunut, kun Suomen Koripalloliiton ja FIBA:n yhteistyönä paikalle saadaan serbialainen Nenad Trunic. Samalla seminaarin ilmoittautuminen on avattu.
Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 4.3.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 11. – 12.1.2019. Seminaarin ohjelma on nyt valmis, kun alle 16-vuotiaiden tyttöjen valmennusjohtoa esiintyy lauantain päätteeksi.
Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus. Koulutuksen avaintavoitteena on antaa valmiuksia toimia päävalmentajatehtävissä koripallossa. Kohderyhmänä koulutuksessa on kaikki tavoitteellisesta valmentamisesta sekä kansainvälisestä koripallosta kiinnostuneet koripallovalmentajat.
Koulutus on suunnattu lasten valmennuksessa mukana oleville, jo koulutus- ja valmennustaustaa omaaville valmentajille, jotka haluavat syventää osaamistaan nimenomaan lasten valmentamisessa. Koulutus järjestetään Kisakalliossa 10. - 11.11.2018. Ilmoittautuminen koulutukseen päättyy 5.11.
Koripalloliitto järjestää 21. - 22.9. ensimmäisen Minivalmennusseminaarin Kisakalliossa, Susi Training Centerissä. Seminaarin ensimmäisiksi esiintyjiksi ovat jo aiemmin lupautuneet Maikku Miettinen, Juha Oikarinen, Petri Selkee, Petka Lehtinen ja Tristan Fay. Nyt esiintyjäkaarti on valmistunut, kun sitä täydentävät Martti Iivonen ja Ville Neva.
Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus. Koulutuksen avaintavoitteena on antaa valmiuksia toimia päävalmentajatehtävissä koripallossa. Kohderyhmänä koulutuksessa on kaikki tavoitteellisesta valmentamisesta sekä kansainvälisestä koripallosta kiinnostuneet koripallovalmentajat.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 13. – 14.1.2017. Seminaarin ensimmäiset esiintyjät on nyt kiinnitetty ja ilmoittautuminen on avattu.
Suomen Koripallovalmentajat ry:n (FABC) järjestämän ”Mestareiden klinikan” esiintyjälista on vahvistunut. Helsingissä 5.-7.6.2015 järjestettävällä valmentajaklinikalla luennoi mm. tuore Suomen mestari, Korisliigan vuoden valmentaja ja Susijengin pitkäaikainen apuvalmentaja Pekka Salminen. Ilmoittautuminen klinikalle on parhaillaan käynnissä ja jatkuu 5.6.2015 asti.
Vuonna 2015 koripallovalmentajan on mahdollisuus päivittää valmentajalisenssinsä monin eri tavoin. Eräs A-lisenssin päivitysmahdollisuuksista on Master HKVT-koulutus, joka järjestetään tänä vuonna elo-syyskuussa.
Koripalloliitto järjestää alkavalla kaudella valmentajakoulutusta kaikilla tasoilla. I-tason koulutukset eli valmentajan peruskoulutustaso säilyy edelleen osallistujille maksuttomana ja se järjestetään yhteistyössä seurojen kanssa, kun taas II-tason koulutukset järjestetään puolestaan Kisakallion hulppeissa olosuhteissa. Keväällä aloittava uusi HKVT-kurssi kruunaa monipuolisen koulutustarjonnan.
Suomen Koripalloliitto järjestää yhteistyössä Kisakallion Urheiluopiston kanssa ”Parempaa peliä joka päivä” –huippuseminaarin 3.–4.5.2014 Kisakalliossa. Seminaarin yhteydessä vietetään koripallon ja maajoukkueiden tarpeisiin avautuvan harjoitusluolan Susi Training Centerin avajaisia.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto ovat solmineet monivuotisen, strategisen kumppanuussopimuksen, jonka myötä Kisakalliosta tulee Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus. Kisakallio rakentaa koripallon ja maajoukkueiden tarpeisiin oman harjoitusluolan – Susi Training Centerin, joka avataan käyttöön jo ensi kesäksi. Kisakallio sijoittaa koripallon optimaalisiin valmentautumisolosuhteisiin noin kaksi miljoonaa euroa.
Vantaalla kokoontunut Suomen Koripalloliiton liittovaltuusto hyväksyi lauantaina pitämässä kokouksessaan valmentajien tarkennetut sarjakohtaiset koulutustasosäännöt ja osoitti samalla uudelleen tukensa pyrkimykselle nostaa valmennuksen vaatimustasoa lajin parissa.
Suomen Koripalloliitto ottaa valtakunnallisissa sarjoissaan käyttöön valmentajien sarjakohtaiset koulutustasovaatimukset. Päätöksen myötä valmentajalta edellytetään kullakin sarjatasolla tietyn koulutustason suorittamista, jonka lisäksi saavutettua koulutustasoa pidetään täydennyskoulutuksella. Vaatimustason nosto koskee niin aikuisten kuin nuortenkin sarjoja.
Suomen Koripalloliiton valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen kalenteri vuodelle 2010 on julkaistu. Liiton koulutuksessa sisällöt pysyvät entisellään, mutta koulutusjärjestelmää on selkiytetty siirtymällä kokonaisiin tasotutkintoihin aiempien erillisten kurssien sijaan. Samalla liitto haluaa tarjota valmentajille ja ohjaajille selkeän koulutuksenpolun. Uutta ovat myös tasotutkintojen näyttökokeet.