11.5.2012 11:32 Suomen nuorten maajoukkuevalmentajat ovat valinneet ehdokkaansa 16.–20. toukokuuta Ruotsin Solnassa pelattaviin nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisoihin. Maajoukkueiden valmennusryhmissä on puolestaan tapahtunut muutoksia vielä kesän kynnyksellä.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen peräsimessä nähdään päävalmentajan vaihdos, sillä Mikko Tupamäki jää pois ryhmästä henkilökohtaisista syistä. Valmennusportaaseen jo aiemmin nimetystä Mikko Larkaksesta tulee joukkueen uusi päävalmentaja. Larkaksen apuna nähdään Ilkka Palviainen sekä uutena nimenä Riku Parkatti.
Pekka Salminen ja Pieti Poikola puolestaan vaihtavat paikkaa, eli Salminen ottaa vastuulleen Suomen 20-vuotiaat miehet ja Poikola puolestaan 16-vuotiaat pojat. Salminen nähdään kuitenkin vielä PM-kisojen ajan 16-vuotiaiden poikien valmennusryhmässä.
20-vuotiaiden miesten valmennusryhmään on nostettu uutena valmentajana Petri Virtanen. Virtasen korvaa 15-vuotiaiden tyttöjen valmennusryhmässä juuri HKVT:lta valmentunut Aki Karjalainen.
16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien PM-kisat mitellään Ruotsin Solnassa 16.–20. toukokuuta. Pelaajat kisoihin valitaan 11.–14.5. Vierumäellä järjestettävän maajoukkueleirin perusteella.
Listat PM-kisoihin ehdolla olevista pelaajista alla.
Sukunimi | Etunimi | Pituus | Syntynyt | Seura |
Herrala | Joni | 190 | 26.9.1994 | ToPo, Helsinki |
Kauppinen | Juuso | 188 | 12.4.1994 | ToPo, Helsinki |
Kuusisto | Miki | 187 | 19.8.1994 | KTP, Kotka |
Laakkonen | Johnny | 204 | 3.2.1994 | Porvoon Tarmo |
Liljeberg | Severi | 176 | 22.2.1994 | Tampereen Pyrintö |
Luosmaa | Miikka | 203 | 22.4.1994 | Karkkilan Urheilijat |
Madsen | Alexander | 200 | 26.1.1995 | Kouvolan Kouvot |
Mattila | Niko | 190 | 16.2.1994 | Tampereen Pyrintö |
Michelsen | Oskar | 203 | 24.5.1995 | Helsingin NMKY |
Myllyniemi | Michael | 185 | 3.4.1994 | Tampereen Pyrintö |
Nuolivirta | Mika | 210 | 1.10.1994 | ToPo, Helsinki |
Odabasi | Anton | 202 | 8.8.1995 | Tapiolan Honka |
Rajala | Julius | 205 | 12.6.1994 | ToPo, Helsinki |
Sulonen | Teemu | 188 | 7.7.1994 | Tapiolan Honka |
Taylor | Orlando | 205 | 15.12.1994 | Warriors, Helsinki |
Sukunimi | Etunimi | Pituus | Syntynyt | Seura |
Anttila | Armi | 186 | 8.5.1995 | HoNsU, Jyväskylä |
Dolivo | Jasmine | 169 | 13.4.1995 | WB/Capitals Helsinki |
Hämäläinen | Moona | 185 | 3.3.1995 | Hyvinkään Ponteva |
Jämsä | Anni | 167 | 8.10.1995 | Hyvinkään Ponteva |
Järvikangas | Noora | 182 | 2.4.1994 | WB/Capitals, Helsinki |
Kaukopaasi | Isabella | 170 | 17.7.1995 | Tampereen Pyrintö |
Korhonen | Noora | 183 | 23.9.1994 | PuHu Juniorit, Vantaa |
Kuisma | Kaisa | 180 | 2.7.1994 | Orimattilan Jymy |
Kärkkäinen | Anni | 177 | 29.12.1994 | Muuramen Urheilijat |
Latvala | Ulriikka | 173 | 11.6.1995 | Vimpelin Veto |
Leino | Emmi | 182 | 1.7.1994 | Tapiolan Honka |
Runsas | Elisa | 180 | 24.12.1994 | Tampereen Pyrintö |
Räikkönen | Elisa | 173 | 6.12.1994 | Keravan Energia Team |
Sipilä | Evianna | 180 | 11.6.1995 | Keravan Energia Team |
Äijänen | Anniina | 189 | 1.10.1995 | Tampereen Pyrintö |
Sukunimi | Etunimi | Pituus | Syntynyt | Seura |
Alanen | Aapeli | 197 | 5.3.1996 | Lahden NMKY |
Eerikinharju | Elias | 186 | 6.8.1996 | ToPo, Helsinki |
Harima | Daniel | 183 | 16.5.1996 | ToPo, Helsinki |
Hartikainen | Akseli | 193 | 7.3.1996 | Lahden NMKY |
Henttonen | Juho-Matti | 196 | 19.3.1996 | Lahden NMKY |
Hirvonen | Tuomas | 176 | 17.5.1996 | Kouvolan Kouvot |
Karvonen | Ville | 192 | 8.12.1996 | Lahden NMKY |
Kostilainen | Taneli | 200 | 25.3.1996 | MaSu-Basket, Helsinki |
Leivo | Jirko | 200 | 31.7.1996 | Karkkilan Urheilijat |
Machana | Leo | 190 | 27.1.1996 | Tapiolan Honka |
Markkanen | Lauri | 193 | 22.5.1997 | HoNsU, Jyväskylä |
Nieminen | Samuli | 200 | 24.8.1996 | Järvenpään Koripalloseura |
Niemistö | Henri | 194 | 4.4.1996 | ToPo, Helsinki |
Pentti | Joonas | 185 | 22.8.1996 | KTP, Kotka |
Tahvanainen | Joonas | 198 | 16.4.1996 | Helsingin NMKY |
Van Santen | Thomas | 205 | 24.5.1996 | Tapiolan Honka |
Sukunimi | Etunimi | Pituus | Syntynyt | Seura |
Ala-Vähälä | Hilma | 178 | 8.9.1996 | Keravan Kori-80 |
Augustin | Nina | 165 | 17.5.1997 | Wartti Basket, Helsinki |
Dockery | Selina | 180 | 22.11.1997 | Wartti Basket, Helsinki |
Eräkangas | Lotta | 182 | 16.5.1997 | Espoo Basket Team |
Heinonen | Anni | 180 | 22.2.1996 | Wartti Basket, Helsinki |
Helle | Emilia | 170 | 19.3.1996 | Tapiolan Honka |
Hiekkamäki | Maria | 180 | 6.1.1997 | BC Nokia |
Hämäläinen | Lotta | 170 | 9.4.1996 | Lappeenrannan Catz |
Koskimies | Elina | 180 | 2.10.1996 | Wartti Basket, Helsinki |
Koskinen | Elli | 193 | 18.2.1996 | Salon Vilpas |
Kouassivi-Benissian | Jessica | 180 | 25.7.1996 | ToPo, Helsinki |
Marjunen | Ada | 177 | 20.4.1996 | Wartti Basket, Helsinki |
Menna | Tuuli | 183 | 8.6.1996 | Tapiolan Honka |
Moskari | Olivia | 175 | 14.8.1996 | Wartti Basket, Helsinki |
Mulumba | Gloria | 180 | 4.4.1996 | PuHu Juniorit, Vantaa |
Myllyoja | Ida | 180 | 27.8.1996 | Turun Riento |
Mäkelä | Sini | 171 | 22.11.1997 | Helsingin NMKY |
Noponen | Petra | 174 | 9.8.1996 | Tapiolan Honka |
Pekkala | Taru | 173 | 8.4.1996 | Tapiolan Honka |
Salmenkivi | Iina | 183 | 24.6.1997 | Tapiolan Honka |
Salmi | Ninni | 182 | 3.11.1996 | Wartti Basket, Helsinki |
Virtanen | Tessa | 162 | 8.12.1997 | Orimattilan Jymy |
Välimaa | Veera | 182 | 13.3.1996 | Tampereen Pyrintö |
Lisätietoja: PM-leirin harjoitusohjelma
FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.
Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.
Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.
Suomen nuorten maajoukkueiden eli ”Sudenpentujen” valmennusryhmissä on tapahtunut tehtävänkuvien muutoksia vuodelle 2017. Jukka Toijala toimii kesällä ainoastaan kotikisoihin valmistuvan Susijengin valmennusryhmässä. Hänen tilalleen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajaksi on nimetty Jyri Lehtonen
Suomen koripallomaajoukkueiden medical team kokoontuu säännöllisesti päivittämään toiminnan isot linjat yhtenäisiksi ja vetämään suuntaviivat tulevaan maajoukkuekauteen.
Suomen nuorten maajoukkueiden eli ”Sudenpentujen” valmentajat vuodelle 2017 on valittu. Osa joukkueista jatkaa tutussa komennossa, mutta mukana on myös muutama nuorten maajoukkuetoimintaan palaava valmentaja.
Suomen koripallomaajoukkueiden uudet adidas-peliasut sekä –fanituotteet on julkaistu. Samalla Koripalloliitto tarjoaa innokkaimmille Susijengi-faneille mahdollisuuden ennakkotilata susiperheen uusia fanituotteita. Ennakkotilauksia voi tehdä tiistaihin 7.6. saakka.
Maailman johtaviin urheiluvälinevalmistajiin lukeutuva adidas on solminut kolmen vuoden sopimuksen Suomen Koripalloliiton kanssa. Sopimuksen myötä kaikki koripallomaajoukkueet Susijengin johdolla saalistavat vuosina 2016-2018 adidaksen kolmeen raitaan sonnustautuneena.
Suomen Koripalloliitto on julkaissut maajoukkueiden käyttämästä Susi-tunnuksesta päivitetyn version. Virtaviivaistettu Susi-tunnus täydentää koripallon laaja-alaisen visuaalisen ilmeen uudistuksen, jonka myötä eri sarjojen, liiton ja maajoukkueiden tunnukset muodostavat yhtenäisen tunnusperheen.
Suomen nuorten maajoukkueiden eli ”Sudenpentujen” superkesän valmennusjohto on valittu vuodelle 2016. Suomen vilkkaan maajoukkuekesän keskiössä ovat Anton Mirolybovin johtaman 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen EM-kotikisat, Antti Koskelaisen ja 17-vuotiaiden poikien MM-kisat sekä 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat Kisakallion Susi Training Centerissä.
Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.
K-ruokakaupat ja Koripalloliitto ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka kattaa nuorten koripallomaajoukkueiden sekä Koripalloliiton lasten ja nuorten joukkueiden toiminnan kumppanina toimimisen.
Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA Europe) suoritti sunnuntaina Unkarin Budapestissä nuorten ensi kesän EM-turnausten lohkoarvonnat. Suomen ”Supenpennut” pelaavat EM-ottelunsa Unkarissa, Kreikassa, Liettuassa, Romaniassa ja Makedoniassa.
Kolmen maaottelun päivänä 18-vuotiaat pojat murskasivat Georgian Susi Training Centerissä loppunumeroin 99-44 (52-25). Lisäksi 16-vuotiaat tytöt nappasivat kotivoiton Ukrainasta, mutta 20-vuotiaat miehet hävisivät EM-kisoissa Sveitsille.
Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen, jonka myötä Moltenista tule maajoukkueiden virallinen pelipallo seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Susijengit ja Sudenpennut pelaavat Molten-pallolla jo tulevana kesänä.
Li-Ning on solminut 2-vuotisen sopimuksen yhteistyökumppanuudesta Suomen Koripalloliiton kanssa vaatettaen maajoukkueet kentällä ja sen ulkopuolella. Sopimus kattaa kaikki 11 maajoukkuetta, mukaan lukien EM-kisoissa lajihuuman aikaansaaneen, juuri Vuoden joukkueena palkitun Susijengin.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto ovat solmineet monivuotisen, strategisen kumppanuussopimuksen, jonka myötä Kisakalliosta tulee Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus. Kisakallio rakentaa koripallon ja maajoukkueiden tarpeisiin oman harjoitusluolan – Susi Training Centerin, joka avataan käyttöön jo ensi kesäksi. Kisakallio sijoittaa koripallon optimaalisiin valmentautumisolosuhteisiin noin kaksi miljoonaa euroa.
Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA Europe) on julkaissut nuorten eri ikäluokkien EM-turnauksien 2014 järjestäjämaat. Suomen korisnuorten eli sudenpentujen matka käy ensi vuonna Bosnia-Hertsegovinaan, Ukrainaan, Romaniaan, Latviaan ja Viroon.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue haki toisen perättäisen voittonsa Hollannista nujertamalla vieraansa torstaina trillerissä pistein 74–73 (38–40). Suomen voittokorin upotti vain vajaat kolme sekuntia ennen loppua Ville Hänninen kolmoskaaren takaa. 20-vuotiaat miehet avasivat kesän voittotilinsä 79-76 (35-43)-voitolla Ukrainasta.