Assist Center tuo yhteistyötä ja avunantoa koripalloseurojen ja -oppilaitosten valmennusosaamisen kehittämiseen, keskuksen toiminta käynnistyy 2019

23.8.2018 13:22 Suomen Koripalloliitto ja Lohjan Kisakallion Urheiluopisto ovat perustamassa suomalaisen koripallon osaamiskeskusta kansainvälisen koripalloliitto FIBA:n ja Suomen olympiakomitean avustuksella. Assist Centeriksi nimetyn keskuksen toiminta käynnistyy vuoden 2019 alussa ja keskuksen johtajaksi on nimetty kasvatustieteen maisteri, koripallovalmentaja Jyri Lohikoski.

Kasvatustieteen maisteri Jyri Lohikoski on nimetty Assist Centerin johtajaksi. Kuva: Vesa Koivunen.

- Olemme päivittäneet maajoukkuevalmentajien keskuudessa viimeisen kahden vuoden aikana susipelaamisen strategiaa uudelle vuosikymmenelle ja todenneet, että uudenlaiselle kehitystyölle on tarvetta, Assist Centerin johtaja Jyri Lohikoski tiivistää.

- Haluamme keskuksen ”Assist Center”-nimellä viestiä, mistä keskuksen toiminnassa pohjimmiltaan on kysymys. Koripallopelin hienoin hetki syntyy mielestämme, kun joku pelaaja tekee ns. ”Point the Passer” -liikkeen. Tällä liikkeellä hän kiittää kanssapelaajiaan esimerkiksi koriin johtaneesta syötöstä, tyhjän tilan tekemisestä tai screenistä. Näitä yhteistyön ja avunannon hetkiä haluamme suomalaiseen koripallokenttään aktiivisesti lisätä.

Assist Centerin päätarkoitus on auttaa suomalaisia koripallotoimijoita – seurojen ja oppilaitosten valmentajia – päivittämään työkalupakkiaan 2020-luvulle. Olennaisena osana tähän kuuluu susipelaamisen ihanteiden jalkauttaminen päivittäisvalmennukseen tuoreimman pelistrategian pohjalta.

- Painopisteenämme tulee olemaan kriittisessä kehitysiässä olevien eli 10-15 -vuotiaiden pelaajien valmentajien auttaminen seurojen ja oppilaitosten arkivalmennuksessa. Osaavat valmentajat ja laadukkaat harjoitukset ovat mielestämme avain siihen, että pelaajamme pystyvät ensi vuosikymmenellä yltämään uudelle tasolle, jatkaa Lohikoski.

Kansainväliset suuntaukset mukaan päivittäiseen valmennustyöhön

Susijengin päävalmentajan Henrik Dettmannin mukaan suomalaisen koulujärjestelmän ihanteet ovat toimineet esikuvana Assist Centerin toimintaperiaatteita ja -käytäntöjä suunniteltaessa.

- Olemme kansakuntana onnistuneet luomaan menestystarinan keskittymällä osaamiseen. Koulujärjestelmämme on herättänyt maailmanlaajuista kiitosta ja osaavat opettajat pitävät kouluissamme huolen siitä, että jokaiselle oppilaalle löytyy oma roolinsa ja väylänsä. Tämä ihanne ilmenee Jyri Lohikoskessa, joka on sekä pedagogiikan että koripallovalmentamisen ammattilaisena täsmälleen oikea henkilö tehtävään, päävalmentaja lausuu.

- Maailmanlaajuisen lajin pienenä maana meidän on maksimoitava resurssimme. Assist Center on kanava, jonka avulla haluamme välittää kansainväliset suuntaukset mukaan valmentajien päivittäiseen valmennustyöhön koko seurakenttään. 

Suomalainen juniorimaajoukkuevalmennus on kehittynyt suurin askelin kuluvan vuosikymmenen aikana. 2020-luvulla kehitystyötä on tarkoitus jatkaa maajoukkuetoiminnan ihanteiden juurruttamisella osaksi seurajoukkuetoimintaan.

- Keskuksen toiminnan tavoitteena on varmistaa 2020-luvulle suomalaisen koripallon kilpailukyky ja luoda korkeasti koulutettu, rohkeasti ajatuksia vaihtava ja kansainvälistä vertailua kestävä valmentajaverkosto maahamme, Dettmann päättää.

”Koripalloliiton arvot sopivat hyvin yhteen Kisakallion arvojen kanssa”

Lohjan Kisakallio on toiminut tiiviissä yhteistyössä susiperheen kanssa aina vuodesta 2014. Kuva: Kisakallio.

Lohjan Kisakallio ja Koripalloliitto ovat tehneet pitkäjänteistä kumppanuustyötä aina alkuvuodesta 2014, jolloin Kisakallion Urheiluopistosta tuli Koripalloliiton virallinen valmennuskeskus ja Susi Training Center avattiin.

Assist Centerin avaaminen on jälleen uusi, merkittävä askel Kisakallion ja Koripalloliiton yhteisellä taipaleella.

- Olemme iloisia, että voimme osaltamme auttaa suomalaista koripalloa kohti entistäkin kovempia kansainvälisiä saavutuksia, toteaa Kisakallion rehtori Asko Härkönen.

- Koripalloliiton arvot sopivat oikein hyvin yhteen Kisakallion arvojen kanssa. Hyvin valmennetuista nuorista tulee fiksuja Suomen kansalaisia ja motivoituneimmille pystytään tarjoamaan entistä paremmat edellytykset saavuttaa kansainvälinen huipputaso. Hyötyjinä ovat seurat, maajoukkueet ja lopulta urheilijat itse.

Härkönen on mielissään myös Jyri Lohikosken nimityksestä Assist Centerin johtajaksi.

- Jyri Lohikoskesta Kisakalliolla on entuudestaan oikein hyviä kokemuksia. Uskon vahvasti, että Jyrin johtama kehitystyö tulee merkittävästi vaikuttamaan suomalaisten koripallovalmentajien osaamiseen ja sen myötä koko lajin kehittymiseen.

 

Seurauutisia #1: Koulutustukea haettavissa

Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa Koripalloliiton verkkosivujen kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja hyviksi havaituista toimintamalleista.

HKVT 2015 puolessa välissä

Samalla, kun Susijengi aloitti kisaurakkansa Montpellierissä, jatkoi HKVT 2015 opintojaan Helsingissä. Kyseessä oli kurssin neljäs jakso, jonka myötä saavutettiin vuoden pituisen kokonaisuuden puolivälin krouvi.

Nuorisovalmennusseminaari Susi Training Centerissä 9. – 10.1.2015 - päivitetty ohjelma

Suomen Koripalloliitto järjestää yhteistyössä Kisakallion Urheiluopiston kanssa Nuorisovalmennusseminaarin maajoukkueidemme harjoituskeskuksessa Susi Training Centerissä. Tällä kertaa teemana on ”Laatua pelin opettamiseen”. Osallistujia on jo tähän mennessä 150 henkeä. Ilmoittautuminen päättyy 31.12.

30.11.2022 13:26 Pääjuttu

NVS 2023: Esiintyjälista yhtä vaille valmis

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 13. – 14.1.2023. Seminaarin esiintyjät ovat yhtä lukuun ottamatta vahvistuneet.

8.11.2022 09:51 Valmentajat

Nuorisovalmennusseminaarin ilmoittautuminen avattu

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 13. – 14.1.2023. Esiintyjät aiheineen julkaistaan marraskuun aikana. Ilmoittautuminen seminaariin on avattu

13.10.2022 09:38 Pääjuttu

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy maaliskuussa

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Koulutukseen hyväksytään varmasti 20 ensimmäistä ilmoittautumista, jotka täyttävät koulutuskriteerit. lmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 1.3.

27.9.2022 11:36 Koulutus

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy lokakuussa

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Koulutukseen hyväksytään varmasti 20 ensimmäistä ilmoittautumista, jotka täyttävät koulutuskriteerit. Paikkoja on jäljellä vielä 8. Ilmoittautuminen lokakuussa alkavalle kurssille päättyy 14.10.

10.4.2022 23:02 Pääjuttu

NVS 2022: Seminaarin esitykset ja materiaalit löytyvät Susi Campuksesta

Nuorisovalmennusseminaari keräsi jälleen ison joukon valmentajia Kisakallioon. Kaikki esitykset ovat nyt vapaasti katsottavissa Susi Campuksessa.

24.3.2022 18:15 Pääjuttu

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Kisakalliossa

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Kisakalliossa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kaksi viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä. Koulutukseen ilmoittautuminen on auki 31.5. saakka ja mukaan otetaan 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta valmentajaa.

23.3.2022 13:49 Pääjuttu

NVS 2022: Vielä vähän tilaa huhtikuun seminaarissa

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 8. – 9.4.2022. Seminaariin on ilmoittautunut 120 koripallovalmentajaa ja majoituksen osalta paikat alkavat olla vähissä.

7.3.2022 17:58 Valmentajat

II-tason koulutuskokonaisuus 1/2022 käynnistyy maaliskuussa

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Koulutukseen hyväksytään varmasti 20 ensimmäistä ilmoittautunutta, jotka täyttävät koulutuskriteerit. Ilmoittautuminen maallskuussa alkavalle kurssille päättyy 14.3.

31.12.2021 10:55 Pääjuttu

Nuorisovalmennusseminaari siirtyy huhtikuulle

Tammikuun Nuorisovalmennusseminaari joudutaan koronarajoitusten vuoksi siirtämään pidemmälle kevääseen. Uusi ajankohta seminaarille on löytynyt ja se on 8. - 9.4.2022. Ilmoittautuminen avataan uudelleen lähipäivinä ja on auki 31.3.2022 saakka.

30.12.2021 17:38 Pääjuttu

Vuonna 2021 vanhentuneille valmentajien A- ja B-lisensseille vuoden pidennys voimassaoloon

Koronan johdosta vuoden 2021 aikana on ollut vähemmän mahdollisuuksia päivittää koripallovalmentajan lisenssijärjestelmän mukaisia A- ja B-lisenssejä. Tästä johtuen kaikki 30.6.2021 vanhentuneet valmentajalisenssit saavat automaattisesti vuoden jatkoajan ja ovat näin ollen voimassa 30.6.2022 saakka.

21.12.2021 20:41 Pääjuttu

NVS 2022: Hotellimajoitus loppuunmyyty, opistotason majoitusta edelleen tarjolla

Tammikuun Nuorisovalmennusseminaariin on tähän mennessä saapumassa yli 100 koripallovalmentajaa. 22.12. alkaen tarjolla on vielä majoitusta, mutta sitä ei enää pystytä takaamaan Katajarinteen hotellimajoituksessa, vaan jäljellä oleva majoituskapasiteetti löytyy Kisakallion Kampukselta. Myös seminaarin ohjelmaan on tehty pieniä muutoksia esiintymisjärjestyksen osalta.

7.12.2021 11:43 Pääjuttu

Haku vuoden 2022 Juniorivalmennusverkostoon on käynnistynyt

Lasten ja nuorten koripallovalmennukseen keskittyvän Juniorivalmennusverkoston neljäs toimintavuosi alkaa tammikuussa 2022. Haku verkostovalmentajaksi on käynnistynyt.

3.12.2021 10:47 Pääjuttu

NVS 2022: Nuorisovalmennusseminaarin ohjelma on valmis

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 14. – 15.1.2022. Ohjelman täydentävät Esa Mäki-Tulokas, Tuomas Rahkonen, Juha Sten ja Janne Hänninen.

2.12.2021 11:57 Pääjuttu

NVS 2022: Henri Clement esiintyjäksi Nuorisovalmennusseminaariin

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 14. – 15.1.2022. Viimeisin vahvistettu esiintyjä on Henri Clement.

22.11.2021 10:18 Pääjuttu

NVS 2022: Tuomas Oja esiintyy Nuorisovalmennusseminaarissa

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 14. – 15.1.2022. Kolmanneksi esiintyjäksi on kiinnitetty Tuomas Oja.

15.11.2021 09:08 Pääjuttu

NVS 2022: Pieti Poikola mukaan Nuorisovalmennusseminaariin

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 14. – 15.1.2022. Pieti Poikola liittyy mukaan seminaarin esiintyjäkaartiin.

12.10.2021 11:13 Pääjuttu

Teemu Rannikko Nuorisovalmennusseminaariin - Ilmoittautuminen avattu

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 14. – 15.1.2022. Myös ensimmäinen esiintyjä on varmistunut, kun Teemu Rannikko on lupautunut mukaan. Samalla seminaarin ilmoittautuminen on avattu.

Näytä lisää vastaavia