50 maaottelun Carl Lindbom: ”Koko ajan on enemmän annettavaa joukkueelle”

21.2.2019 10:29 Kesällä 2012 Susijengi-tulikasteensa saanut Tapiolan Hongan kasvatti Carl Lindbom, 27, rikkoo 50 miesten maaottelun rajapyykin tänään torstaina MM-karsintamittelössä Ranskaa vastaan. Viimeisen kahden vuoden aikana jengin rotaatioon noussut 206-senttinen Lindbom kokee olevansa jatkuvasti suuremmaksi hyödyksi joukkueelleen.

Carl Lindbomilla on meneillään seitsemäs vuosi Susijengissä. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Lindbom nimettiin Susijengiin EM-karsintakesän 2012 kynnyksellä yhtä aikaa ’91 syntyneen ikätoverinsa Antto Nikkarisen sekä vuotta vanhempien Matti Nuutisen ja Roope Ahosen kanssa.

Korisliiga-uransa Espoon Hongassa aloittanut Lindbom oli ehtinyt urallaan pelata tukun nuorisomaaotteluita, käynyt hakemassa kokemusta Saksasta Frankfurt Skylinersistä sekä voittanut Korisliigan parhaan kuuden pelaajan palkinnon ToPon kanssa vietetyn 2011-12-pronssikauden jälkeen.

20-vuotiaalla nuorukaisella oli ikäänsä nähden aimo annos kokemusta, mutta meno isojen susien kyydissä oli oma maailmansa.

- Olihan siinä nuori poika innoissaan, kun pääsi painimaan kaiken nähneitä konkareita niin kuin Hanno Möttölää ja Kimmo Muurista vastaan korin alla. Etenkään Muurinen ei koskaan antanut mitään ilmaiseksi, ”Calle” naurahtaa.

Ensimmäisen neljän maaottelukesänsä aikana Lindbom haki rytmiään ja tuntumaa kokeneempien pelaajien kyydissä. Vaikka vuosien 2012-15 aikana Lindbomille tarjoutui maaotteluminuutteja säästeliäästi, hän osoitti vuosien 2013 ja 2015 universiadeissa potentiaaliaan olemalla joukkueen parhaita pistemiehiä 12,6 pisteen keskiarvolla.

- Ekat pari maajoukkuekesää oli vain hieno tunnelmoida sitä että oli päässyt rinkiin ja joskus sai minuuttejakin. Tiesin, että mun aikani tulee vielä, kun jaksan painaa ja kehittyä.

Montpellierin pettymyksestä Kreikka-ottelun hurmokseen

Syyskesällä 2015 Lindbom kisasi Ville Kauniston ja Joonas Cavénin kanssa viimeisistä etukentän paikoista Montpellierin ja Lillen EM-kisajoukkueeseen. Kolmikosta rannalle jäi tuolloin Lindbom, joka muistaa kirkkaasti paitsi pettymyksentunteen, myös sitä seuranneen sisuuntumisen.

- Se oli kova paikka. Tietysti olin odottanut, että nyt olisi mun saumat nousta jengiin, mutta niin ei käynyt, Calle muotoilee.

- Ei siitä kuitenkaan jossiteltavaa jäänyt. Valinnat ovat joskus raakaa peliä. Se antoi vain lisämotivaatiota. Mä päätin, että tulen täältä, treenaan entistä kovempaa, kehityn ja raivaan tilani joukkueessa.

Kesällä 2016 Lindbom murtautui Susijengin rotaatioon mutta todellinen kehitysloikka nähtiin vasta Helsingin EM-kotikisasyksyä edeltäneissä maaotteluissa, joissa Lindbom osoitti ratkaisuvalmiuttaan ja levypallovoimaansa. Latviaa vastaan Lindbom kirjautti kahdeksan pistettä ja viisi levypalloa, Israelia vastaan 8/4 ja Venäjää vastaan 11/3.

Tehty työ palkittiin elokuun 2017 lopulla, kun Lindbom nimettiin EM-kisajoukkueeseen.

Hartwall Areenan kisaparketeilla Lindbom sai osansa parrasvaloista tälläämällä Petteri Koposen ohiheiton suoraan levypallosta sisään polvet Kreikan Nick Calathesin niskassa. Lindbom muistelee tippidonkkia yhä edelleen uransa mieleenpainuvimpana yksittäisenä suorituksena.

- Parissa pelissä en ollut päässyt kentälle ollenkaan mutta fiilis oli huikea koko ajan. Kun kuulin alkuesittelyissä oman äänen, energiabuusti nousi sille tasolle, että päätin antaa ihan kaiken jos minuutteja tulee, Calle naurahtaa.

- Kun Petterin heitto lähti, mä päätin että hyppään tuon perään ja jos menee ohi niin donkkaan sen sisään. Fanien antama energia teki ihmeitä. Ei ollut koskaan sitä ennen eikä ole vielä sen jälkeen tullut matsin jälkeen niin paljon viestejä puhelimeen!

Kapteeninnauha sovituksessa

Helsingin EM-kotikisat olivat Lindbomin uralla vedenjakaja, joiden myötä hän kohosi paitsi Susijengin vakiorotaatioon, myös vähitellen joukkueen vanhempien pelaajien joukkoon.

Helmikuun ja kesä-heinäkuun 2018 MM-karsintaikkunoissa Lindbom asteli kentälle Susijengin aloitusviisikossa ja kirjautti joukkueelleen ottelukohtaiset 8,5 pisteen ja 5,3 levypallon keskiarvot.

Kesällä 2018 Lindbom haki puolestaan uutta roolia, kun hän johdatti parikymppisistä pelaajista kootun haastajamaajoukkueen Borislav Stankovic Cupiin Kiinaan jengin kapteenin ominaisuudessa ja oli 13,7 pisteen ja 4,0 levypallon keskiarvoillaan jengin tehokkain pelaaja.

- Mulle on sanottu juniorista asti, että olen ”late bloomer” eli myöhään kehittyvä pelaaja. Treenatessani olen pitänyt sen mielessä. Viime vuosina itseluottamus on kohonnut onnistumisten myötä ja koko ajan tuntuu, että on enemmän annettavaa joukkueelle, Lindbom muotoilee.

- Kapteenina pelaaminen oli mulle uusi rooli. Oli kunnia-asia kantaa vastuuta kapteenina, näyttää vähän esimerkkiä nuoremmille ja nostaa vaatimustasoa.

Kiinan kisoista kirkasta tulevaisuutta kohti

Kesän 2018 Borislav Stankovic Cupissa Lindbom sai joukkuetovereikseen kovan kattauksen Suomi-koriksen tulevaisuuden nimiä: 20-vuotiaat Henri Kantosen, Remu Raitasen ja Hannes Pöllän, 19-vuotiaat Andre Gustavsonin, Elias Valtosen ja Tuukka Jaakkolan sekä 18-vuotiaan Mikael Jantusen.

Kysymys Susijengin tulevaisuuden suunnasta saa 50 maaottelun veteraanin hymyilemään.

- Jos vertaa vaikka siihen, minkälaisia minä ja Sasu (Salin) oltiin 18-19-vuotiaina, sieltä on tulossa lähivuosina paljon valmiimpaa, taitavampaa ja fyysisempää pelaajaa rinkiin, Calle kehuu.

- Suomessa ollessani käyn säännöllisesti treenaamassa Märskyn pelaajien kanssa ja voin luvata, että 2020-luvulla on tulossa aika kova pelaajasukupolvi kehiin.

Tähänastisella maaottelutahdilla pelatessa Lindbom yltää sadan pelatun maaottelun haamurajalle vuonna 2026, jolloin hän yltää 35 vuoden ikään ja nyky-Susijengin juniorit Jantunen ja Ville Tahvanainen viettävät 26-vuotisiaan.

Mitä kaikkea Lindbom toivoo Susijengi-urallaan saavuttavansa seuraavan seitsemän vuoden aikana?

- Saa nähdä! Tällä hetkellä suurin tavoite on pelata Kiinan MM-kisoissa elo-syyskuussa 2019. Sen jälkeen toivotaan että kehityttävää vielä riittää, saan olla hyödyksi joukkueelle ja vetää Suomi-paidan päälle vielä monena vuonna tämänkin jälkeen.

Susijengi ja Ranska kohtaavat Espoo Metro Areenalla MM-karsintaottelussa torstaina 21.2. klo 19.00. Yleisön toivotaan saapuvan paikalle hyvissä ajoin ruuhkien välttämiseksi.

Henkilöt

 
27.2.2023 08:26 Susijengi

Saksassa tulosta tekevä Tuomas Iisalo: ”Illan ottelun avain on puolustuspelaaminen”

Jo pitkään Saksassa viihtynyt ja viime keväänä Bundesliigan vuoden valmentajaksi valittu Tuomas Iisalo, 40, odottaa maanantain MM-karsintahuipennusta kiinnostuneena. Iisalon sydän sykkii Susijengille, mutta hän toivoo myös oman joukkueensa Bonnin Leon Kratzerille onnistumisia ja on tiiviisti yhteydessä kummankin joukkueen valmentajiin.

25.2.2023 09:17 Susijengi

Ilari Seppälä: ”Tavoite on hoitaa homma maanantaina”

Susijengin leveästä kokoonpanosta löytyi perjantai-iltapäivänä Tel Avivissa monta tärkeää onnistujaa jatkoaikavoitossa. Israel-jatkoaikavoitossa suurimmat otsikot kuittasi kuitenkin takamiesveteraani Ilari Seppälä, 29, joka on kunnostautunut loppuhetkien ratkaisukoreissa aiemminkin.

24.2.2023 08:52 Susijengi

Max Besselink: ”Tää matka on vasta alussa”

Helsingin NMKY:ssa koripallo-oppinsa saanut ja viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Max Besselink, 20, pelaa tänään perjantaina ensimmäisen arvokisakarsintaottelunsa Susijengin paidassa. Jo pitkään lupauksia herättäneen Besselinkin kokoonpanopaikan taustalla on nousujohteinen tulokaskausi Saksan Bundesliigan BC Göttingenissä.

22.2.2023 10:09 Susijengi

Mikael Jantunen: ”Olen nykyään rennompi pelaajana”

Mikael Jantunen sai koripalloammattilaisuralleen lentävän lähdön voittamalla Belgian mestaruuden sekä Belgian ja Alankomaiden yhteisliigan parhaan kuudennen pelaajan palkinnon Filou Oostendessa. Kuluvalla kaudella Jantunen, 22, on jatkanut tasaista kehityskäyräänsä Italian Serie A:ssa Basket Trevison paidassa.

21.2.2023 09:56 Susijengi

Edon Maxhuni: ”Tavoitteena on ottaa seuraava steppi”

Yksi seurajoukkuekauden 2022-23 suurimpia suomalaismenestyjiä on ollut esikoiskauttaan Saksan Bundesliigassa pelaava Susijengin aloittava pelinrakentaja Edon Maxhuni, 24. Aiemmin ammattilaisurallaan mm. Virossa ja Hollannissa pelannut Maxhuni teki itsestään nimen viime vuoden EM-kisoissa ja on jatkanut Crailsheimissa siitä, mihin Prahassa ja Berliinissä jäi.

20.2.2023 10:55 Susijengi

Elias Valtonen: ”Tuntuu hyvältä pelata korista”

Yhdeksi Susijengin kantavista voimista kuluvalla vuosikymmenellä kasvanut Elias Valtonen, 23, nauttii koripallosta. Euran Veivin kasvatti siirtyi joulukuussa espanjalaisesta Manresasta Saksan Bundesliigan nousijajoukkue Rostock Seawolvesin riveihin, jonka paidassa Euran Veivin kasvatti on vähitellen löytänyt peli-ilonsa.

15.11.2022 09:32 Haastattelu

Daniel Dolenc: ”Saksa-pelin jälkeen tarvittiin koko jengin efforttia”

Susijengin riemukkaimpiin onnistujiin maanantai-iltana lukeutunut Daniel Dolenc, 29, teki läsnäolonsa tiettäväksi Viroa vastaan niin hyökkäys- kuin puolustuskorinkin alla. Runsaat kaksi vuotta sitten susidebyyttinsä tehnyt 205-senttinen korinalusrouhija kertoo ottavansa jokaisen maajoukkuekutsun tilaisuudeksi kantaa yhteiseen kekoon ja kehittyä pelaajana.

12.11.2022 10:59 Susijengi

Susikapteeni Sasu Salin: ”Olen saanut olla ihan samalla tavalla kuin ennenkin”

Sasu Salinin aikakausi Susijengin kapteenina käynnistyi perjantai-iltana maaotteluidenkin osalta, kun EM-pronssimitalisti Saksa peittosi suomalaisvieraana Bambergissa. Tuore kapteeni on nyt selvinnyt tulikasteestaan ja kuvailee ensimmäistä kapteeniviikkoaan pehmeäksi laskuksi luottamustoimeen.

11.11.2022 08:55 Susijengi

Shawn Hopkins: ”Oon tullut tänne kilpailemaan”

Susijengiin jo seitsemän vuoden ajan kuulunut ja Romanian liigan Craiovassa hurjaa jälkeä tekevä Shawn Hopkins, 27, pelaa uransa parasta koripalloa ja on esiintynyt Susijengin harjoituksissa ennennäkemättömällä itseluottamuksella. BC Nokian kasvatti vetää perjantai-iltana Suomi-paidan ylleen ensimmäisessä arvokisakarsintaottelussaan koskaan.

9.11.2022 10:09 Susijengi

Alexander Madsen 50. maaottelunsa kynnyksellä: ”On etuoikeutettu olo”

Kouvolan Poikien kasvatti Alexander Madsen, 27, on 50. aikuisten maaottelunsa kynnyksellä. Ensimmäiset aikuisten arvokisansa Prahan ja Berliinin EM-kisoissa pelannut Susijengin sisäpuolustuksen lukko siirtyy uudelle kymmenluvulle oivallisessa tilanteessa – hänellä on selkeä käsitys pelillisestä identiteetistään ja runsaasti nälkää.

8.11.2022 09:42 Susijengi

Henri Kantonen: ”Kisat ovat vielä tuoreessa muistissa”

Korisliigan johtotähtiin vuosia kuulunut Henri Kantonen, 25, lähti edelliseen Susijengi-kesään toipilaana, mutta päätti kesänsä Prahan ja Berliinin EM-kisaryhmän arvokkaana rotaationpalasena. Kantonen on vaalinut ainutlaatuisen EM-kisakokemuksen opetuksia viime kuukaudet ja on valmis jatkamaan Susijengissä siitä, mihin syyskuussa jäi.

7.11.2022 09:40 Susijengi

Susijengiin palaava Alex Murphy: ”Motivaationi on korkeammalla kuin koskaan”

Japanin korkeimmalla sarjatasolla pelaava Alex Murphy, 29, on maajoukkueurallaan uuden haasteen edessä. Susijengin ”vanhaan kaartiin” kuin varkain varttunut Alex seurasi vaikuttuneena joukkueen historiallista kesää 2022 ja on nyt valmis tuomaan kaiken osaamisensa jengin käyttöön matkalla karsintojen kautta tulevaan MM-kisakesään.

28.8.2022 10:10 Susijengi

Viron päävalmentaja Jukka Toijala: ”Vaikea sanoa, mikä on tunneskaala tänä iltana”

Jukka Toijalan pian neljättä vuotta valmentama Viron maajoukkue sai lentävän lähdön MM-karsintoihin voittamalla ensimmäisestä kolmesta pelistään kaksi. Vaikka sittemmin joukkue on taipunut neljässä perättäisessä karsintaottelussa, on joukkue Toijalan mukaan strategian mukaisessa aikataulussaan ja enemmän kuin valmis kohtaamiseensa Susijengiä vastaan.

26.8.2022 11:49 Susijengi

Elias Valtonen: ”Pitää olla aggressiivinen ja uskaltaa”

Susijengin satakuntalaisvahvistus Elias Valtonen, 23, otti torstai-iltana paikkansa kirkkaissa parrasvaloissa, kun Susijengi jatkoi MM-karsintojen voittoputkeaan peittoamalla Israelin Tampereen Nokia Arenalla 11 554 katsojan edessä. Israelia 17 pisteellä kurittaneen Valtosen mukaan Susijengissä heittopaikat tulevat kyllä, kun jaksaa olla aktiivinen ja aggressiivinen.

25.8.2022 11:16 MM-karsinnat

Shawn Huff ja Petteri Koponen viimeiseen kotimaaotteluunsa määrätietoisina: ”Mökki täyteen ja voitto matkaan”

Kesän 2022 jälkeen kääntyy Susijengin historiassa uusi lehti, kun joukkueen pitkäaikaiset runkopelaajat Shawn Huff ja Petteri Koponen lyövät tossut naulaan. Kaksikko pelaa torstaina uransa viimeisen kotimaaottelunsa, mutta on yhtä mieltä siitä, että muistojen aika tulee myöhemmin – nyt keskitytään peliin.

3.7.2022 10:38 Susijengi

Sasu Salin: ”Näiden nuorten kundien kanssa on käsittämättömän helppo pelata”

Vuosien 2021–23 MM-karsintojen ensimmäinen vaihe huipentuu Susijengin osalta tänään sunnuntaina Rijekassa, jossa kotijoukkue Kroatia taistelee selkä seinää vasten paikastaan MM-jatkokarsinnoissa. Susijengin kokeneeseen jaostoon lukeutuva Sasu Salin, 31, uskoo omiinsa ja kertoo olevansa enemmän kuin vakuuttunut joukkueensa otteista karsintojen aikana.

1.7.2022 12:56 Susijengi

Alexander Madsen: ”Ihan mielenkiintoista nähdä, millaiseksi me joukkuepuolustus saadaan”

Erinomaisen kauden Latvian mestarin VEF Riikan paidassa pelannut Kouvolan Poikien kasvatti Alexander Madsen, 27, on viimeisen muutaman vuoden ajan loistanut Susijengin sisäpuolustuksen lukkona. Torstai-iltana Espoo Metro Areenalla Madsen, 208 cm, sai vierelleen 213-senttisen Lauri Markkasen ottelussa, joka antoi osviittaa Susijengin lähitulevaisuudesta.

2.3.2022 14:11 Susijengi

Henrik Dettmann: ”Olemme erinomaisessa tilanteessa”

Vuosikymmenten taivaltaan Susijengin päävalmentajana päättävä Henrik Dettmann, 63, antoi leveän hymyn nousta kasvoilleen maanantai-iltana Koperissa hallitsevan Euroopan mestarin Slovenian kaaduttua toisen perättäisen kerran. Jo vuosia Dettmann on puhunut Susijengin valoisasta tulevaisuudesta, ja nyt tehdyn työn sato alkaa näkyä myös muille.

23.2.2022 10:24 Susijengi

Erik ja Alex Murphy: ”Motivaatio on tosi korkealla”

Susijengi on saanut ensimmäistä kertaa vuoteen koripalloilevat Murphyn veljekset Erikin, 31, ja Alexin, 28, vahvuuteensa. Vahvaa kautta Fukushima Firebondsissa pelaava kaksikko lensi sunnuntaina Japanista Helsinkiin ja uhkuu itsevarmuutta ennen tuplakohtaamista Euroopan koripalloeliittiin lukeutuvaa Sloveniaa vastaan.

22.2.2022 10:44 Susijengi

Remu Raitanen: ”Tiedän ihan täsmälleen, mitä jengi multa vaatii”

Korisliigan ehdoton kotimainen tehokärki tällä kaudella on ollut Remu Raitanen. 206-senttinen ja 24-vuotias ToPo-kasvatti palasi vuosi sitten Suomeen San Franciscon yliopistovuosien jälkeen ja on tällä kaudella siivittänyt KTP-Basketin mitalijahtiin. Ulkomaiden ammattilaiskentille tähtäävä Raitanen kärkkyy myös paikkaa MM-karsintajoukkueessa.

Näytä lisää vastaavia