30.6.2012 18-vuotiaiden poikien EM-pronssia kesällä 2011 juhlineen pelaajarungon ympärille muodostunut Turkin 20-vuotiaiden miesten maajoukkue oli täysi vastaantulija Suomea vastaan lauantaina. Villematti Kopion ja Alex Murphyn pistetehtailun kannattama Suomi karkasi avausjaksolla 28-8-johtoon ja voitti ottelun 86–68 (43–26).
Villematti Kopio ja 20-vuotiaat miehet jyräsivät Turkin maan rakoon lauantaina. Kuva: Francois Perthuis.
– Uskomaton voitto. Täällä ovat pelaajatkin vähän ihmeissään, että mitä oikein tapahtui, hymyili 20-vuotiaiden miesten päävalmentaja Pekka Salminen.
Perjantai-iltana suurinumeroisesti Serbialle hävinnyt Suomi pisti tuulemaan jo avausjaksolla runnoen 28 pistettä Turkin sukkaan pitäen nimekkään vastustajansa vain kahdeksassa pisteessä. Täystyrmäyksen jälkeen Suomen mielenhallinta piti, eikä Turkista ollut enää haastamaan Suomea.
– Pelitapamme oli menestys. Turkki yritti ties mitä träppi- ja prässipuolustuksia, mutta emme menettäneet palloa enempää kuin 12 kertaa. Toisessa päässä teimme heidän olonsa todella vaikeaksi. Korin alla olimme isokokoisia turkkilaisia vastaan paikoin liemessä, mutta Suomi-pojat taistelivat kynsin hampain, Salminen iloitsi.
Suomen kirin tehomies oli Villematti Kopio (25/1), jonka seitsemästä kolmosesta viisi sujahti Turkin sukkaan. Uusi tulokas Alex Murphy (26/8/4 syöttöä/4 riistoa) oli tasaisen vahva pelin jokaisella osa-alueella.
Näkyvimpien kunnostautujien joukkoon kuuluvat myös hyviä otteitaan jatkanut Aleksi Akpaso (13/3), yhden kesän parhaista maaotteluistaan pelannut Joonas Cavén (10/6) sekä pallovarma, sisukkaasti puolustanut pelinrakentaja Alex Vaenerberg (0/2/4 syöttöä/4 riistoa).
20-vuotiaat miehet jatkavat turnaustaan sunnuntaina, jolloin vastassa on Israel.
Suomi: Alex Murphy 26/8/4 syöttöä/4 riistoa, Villematti Kopio 25/1, Aleksi Akpaso 13/3, Joonas Cavén 10/6, Osku Heinonen 8/3, Markus Molenius 4/2, Alex Vaenerberg 0/2/4 syöttöä/4 riistoa, Ilari Seppälä 0/0, Sebastian Booker 0/0, Henri Välimaa 0/0, Daniel Dolenc 0/0, Marcel Liukko 0/0.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.
Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.
Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Romanian Oradeassa pidettävien B-divisioonan EM-kisojen alkulohkonsa voittoon, kun Sudenpennut tyylitteli ylivoimaisen voiton Valko-Venäjästä 113-68 (45-31). Suomi sijoittui A-alkulohkossa kolmanneksi ja pelaa sijoista 9-16.
Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kärsi tappion B-divisioonan EM-kisoissa, kun Puola voitti Suomen loppunumeroin 61-68 (30-35). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas selättivät Kisakallion Susi Training Centerissä Venäjän jatkoajan jälkeen 79-74 (30-33, 67-67).
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue avasi B-divisioonan EM-urakkansa Romanian Oradeassa löylyttämällä Armeniaa loppunumeroin 69-95 (33-52). Sudenpentujen etevimpänä kunnostautui Aatu Kivimäki, joka säkitti 26 pistettä osuen kuudesti kolmen pisteen viivan takaa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat valmistavassa maaottelussa Tanskan.
Eilen suurinumeroisen tappion Saksalle kokenut Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue oli lukenut kotiläksynsä ja löi Saksan kanveesiin perjantain uusintaottelussa Lohjalla pistein 84-73 (42-33). Kentän tähtenä loisteli takamies Miika Heinonen, joka keräsi voittajille muhkean 21 pisteen ja yhdeksän syötön saaliin.
Suomen 20-vuotiaat miehet taipuivat jatkoajan jälkeen Anadiassa isäntämaa Portugalille loppunumeroin 84-83 (31-34, 75-75). Portugalin sankariksi nousi Diogo Araujo, joka heitti voittokorin summerin soidessa.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue selätti selvin lukemin Valko-Venäjän Portugalissa pidettävässä neljän joukkueen turnauksessa. Suomi karkasi valkovenäläisiltä toisella neljänneksellä ja marssi 88-67 (42-27) -voittoon. Suomi kohtaa huomenna sunnuntaina turnauksen päätöspäivänä Portugalin.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue pelaa viikonlopun aikana kolme ottelua Portugalissa pidettävässä turnauksessa. Sudenpennut kaatoivat turnauksen avauspäivänä Iso-Britannian 60-79 (30-36). Suomi kohtaa huomenna Valko-Venäjän ja sunnuntaina Portugalin.
Suomen 20-vuotiaiden miesten neljän maajoukkueen turnaus Reykjavikissa päättyi tappioon, kun isäntämaa Islanti päihitti Sudenpennut loppunumeroin 75-60 (38-24). Suomen saldo turnauksessa oli kaksi voittoa ja yksi tappio.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue oli vaikeuksissa pitkään toiselle puoliajalle asti Ruotsia vastaan Reykjavikissa pelattavassa neljän maajoukkueen turnauksessa. Sudenpentujen 17-3-juoksu viimeisellä neljänneksellä käänsi kuitenkin pelin lopulta Suomen 74-70 (36-40) -voitoksi.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen ensimmäinen ottelu Islannin Reykjavikissa pelattavassa neljän joukkueen turnauksessa oli voitokas, kun maanantai-iltana Sudenpennut raastoivat puolustuksellaan 68-86 (34-45) -voiton Israelista. Kyseessä oli Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen kautta aikojen ensimmäinen voitto Israelista.
Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-kotikisat saivat päätöksensä yli 2000 katsojan silmien alla Helsingin Jäähallissa, kun Suomi voitti Unkarin 91-70 (20-32). Suomi heitti tarkasti ensimmäisellä neljänneksellä, yltyen 18-0-juoksuun avausjakson päätteeksi ja keräten vankan johdon, joka kantoi loppusummeriin saakka. Suomen lopullinen sijoitus turnauksessa oli 15.
Suomen 20-vuotiaiden miehien putoaminen B-divisioonaan varmistui tänään Helsingin Jäähallissa yli 2000 katsojan edessä, kun Suomi hävisi heikon toisen puoliajan myötä Ranskalle 74-60 (30-33). Tappiosta huolimatta EM-kotikisoissa on jäljellä vielä yksi ottelu, joka pelataan huomenna sunnuntaina.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen pitää voittaa kaksi seuraavaa otteluansa pysyäkseen Euroopan A-divisioonassa, kun Suomi jäi pahasti Slovenian jalkoihin Pasilan urheilutalolla 47-81 (20-44). EM-kisoissa kolme viimeiseksi sijoittunutta tippuvat B-divisioonaan ja Suomi pelaa nyt sijoista 13-16. Huomenna Sudenpennut kohtaa Ranskan.
Suomen 20-vuotiaat miehet voittivat kaksi Euroopan suurmaata Helsingin EM-kisoissa, mutta kolmas eli Liettua oli Sudenpennuille liian iso vuori ylitettäväksi. Liettua piti koripalloklinikan toisen ja kolmannen neljänneksen aikana, eikä Suomen päätösneljänneksen hurmiolle liennyt enää pelikellossa aikaa. Fyysisempi ja tarkasti heittänyt Liettua voitti Sudenpennut 62-81 (26-42).
Suomen 20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisojen alkulohkonsa kahteen voittoon, kun Sudenpennut haukkasi liki 7000 katsojan edessä Ranskan iltapalakseen. Ottelu ratkesi vasta viimeisillä minuuteilla, kun Joonas Tahvanaisen uroteot puolustuksessa pitivät Ranskan hyökkäyksen kurissa ja Suomi pääsi viimeistelemään loppulukemiksi 70-65 (27-31) vapaaheittoviivalta.