16-vuotiaat pojat jatkavat tappiottomina PM-kisoissa, 18-vuotiaille tytöille avausvoitto

15.5.2015 Pohjoismaiden mestaruuskisojen toinen päivä poiki Suomen nuorisomaajoukkueille kaksi voittoa Virosta, kun 16-vuotiaat pojat jatkavat turnauksessa tappiottomana ja 18-vuotiaat tytöt taistelivat ensimmäisen voittonsa. 16-vuotiaat pojat kieltäytyivät häviämästä ja raatoivat loppunumeroksi Viroa vastaan 77-83 (32-38).

Elias Valtonen ja 16-vuotiaat pojat jatkavat PM-kisoissa tappiottomana...

... kun taas Lotta Vesiluoma ja 18-vuotiaat tytöt saivat ensimmäisen voittonsa.

Kia Vaalavirran tupla-tupla ei riittänyt voittoon saakka 16-vuotiaissa tytöissä.

Matias Suvanto ja 18-vuotiaat pojat eivät pystyneet pitämään johtoaan loppuun saakka. Kuvat: Oma Design & Johan Paulin.


16-vuotiailla pojilla oli pitkään ongelmia menetyksien ja virolaisten aktiivisen hyökkäyslevypallopelaamisen kanssa, mutta Suomi piti ottelun tasaisena aggressiivisella ajamisella, joka poiki 34 vapaaheittoa, jotka suomalaiset upottivat hyvällä tarkkuudella (79%).

50 sekuntia ennen summeria Miika Heinonen (14/5) vei vapaaheitoillaan Suomen tasatilanteesta kahden pisteen johtoasemaan, mutta lopullisen sinetin löi Elias Valtonen (16/4/3 riistoa), joka viimeisteli riiston jälkeen kovaa ja korkealta kahden käden donkilla.

- Edellisen pelin loppumisesta oli 14 tuntia, joten meillä ei ollut ihan paras energia- ja vireystaso. Se tapa, jolla pyrimme pelaamaan vaatii näitä asioita. Tulokseen voi kuitenkin olla tyytyväinen, kun pojat kieltäytyvät häviämästä.

- Levypalloissa emme olleet tänään valmiita. Viron 15 hyökkäyslevypalloa on vain liikaa. Poikien pitää olla valmiita antamaan levypallotilanteissa ensimmäinen isku.

Heinosen ja Valtosen lisäksi Suomelta yli kaksinumeroisiin pistelukemiin pääsivät liukasliikkeinen sentteri Karri Sällylä (10/1) ja Mathias Rosqvist (11/4).

 

Lisätietoja: Ottelutilastot


18-vuotiaiden tyttöjen työnteko kannatti


18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloitti hurjasti latomalla avausneljänneksellä taululle lukemat 11-26, mutta lyhyen tauon jälkeen Viro sai pelin juonesta kiinni tunkemalla palloa itsepintaisesti korin alle.

Puoliajan jälkeen käsissä oli tasainen ottelu, jonka kulminaatiopisteeksi nousi vajaa viisi minuuttia ennen loppua Veera Pirttinen (8/2) vaikeasta asennosta heitetty kolmonen levyn kautta, joka vei Suomen neljän pisteen johtoon 61-65.

Sofia Rajala (14/7) ja Lotta Vesiluoma (9/0) viimeistelivät pitkän korittoman pätkän jälkeen loppulukemiksi 61-70 (36-33).

- Voitettiin tämä peli, koska teimme oikeasti töitä. Puhuimme palavereissa, että meidän pitää mennä hyökkäyslevypalloihin ja saimme niitä tänään 27, joka on hurja määrä. Kertoo jotain tyttöjen kyvystä kuunnella ohjeita ja niiden toteuttamisesta, päävalmentaja Jussi Laakso kommentoi.

Pirttisen energian ja kommunikointitaidon lisäksi Laakso nosti hattua joukkueensa isolle kalustolle eli Rajalalle, Marianne Kalinille (6/4/3 syöttöä) ja Iina Salmenkivelle (6/6).

 

Lisätietoja: Ottelutilastot

 

16-vuotiaille tytöille jäi paljon parannettavaa

 

16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue joutui maksamaan kovan hinnan lepsusta puolustuksesta ja huolimattomasta viimeistelystä, kun virolaiset nappasivat 55-54 (23-22).

Viro pääsi kolmen pisteen johtoon, kun peliaikaa oli jäljellä vajaa minuutti. Suomella oli mahdollisuutensa kavennukseen, mutta Viro venytti eron vapaaheitolla neljään eikä Ellen Järvisen (10/6) puolesta kentästä heittämä kolmonen pystynyt enää kääntämään lopputulosta.

- Emme oikein saaneet rytmiä puolustuspäässä, joka heijastu siihen, että toisessa päässä emme saaneet palloja koriin. Totta kai tulokseen olen pettynyt, mutta minä ja pelaajat tiedetään, että pystymme olemaan paljon parempia, päävalmentaja Jussi Räikkä kommentoi.

Kia Vaalavirta (18/10/3 riistoa) piti erityisesti ensimmäisellä puoliajalla Suomen pelissä mukana. Vaalavirran ja Järvisen lisäksi Nea Kuisma (11/7) heitti yli kymmenen pistettä.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot


18-vuotiaat pojat romahtivat loistoalun jälkeen


18-vuotiaat pojat esittivät ensimmäisellä neljänneksellä mieletöntä heittopelaamista, kun suomalaiset heittivät kymmeneen minuuttiin kolmoset 7/10 ja päättivät neljänneksen lukemilla 19-34.

Suomi johti toisella neljänneksellä parhaimmillaan 21 pistettä, mutta Viro valmisteli takaa-ajoa Robert Valgen (36/3) heittäessä läheltä ja kaukaa huikealla prosentilla.

Viro pääsi rinnalle jo kolmannella neljänneksellä, mutta suomalaisittain antikliimaksi tapahtui viimeisillä sekunneilla, kun Ken Kuber (16/2) upotti kaaren takaa loppulukemiksi 93-90 (43-55).

- On anteeksiantamatonta johtaa peliä 21 pistettä ja hävitä. Nämä kaksi ensimmäistä peliä paljasti julmalla tavalla sen, että meillä on suuria ongelmia takapelaajien puolustuksessa ja sitä pitää parantaa, päävalmentaja Jyri Lohikoski kommentoi.

Suomen tehokkaimmat olivat Lasse Gummerus (16/8), Edon Maxhuni (11/2), Riku Laine (11/6/3 syöttöä/4 riistoa) ja Matias Suvanto (10/1).

 

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

30.6.2017 17:00 Maaottelu

Sudenpennuille kolme Pohjoismaiden mestaruutta

Suomen nuorisomaajoukkueet löylyttivät Ruotsia neljästi Pohjoismaiden mestaruuskisojen päätöspäivänä Kisakallion Susi Training Centerissä. Suomen 16-vuotiaat tytöt ja pojat sekä Suomen 18-vuotiaat tytöt pääsivät juhlimaan Pohjoismaiden mestaruutta, kun taas Suomen 18-vuotiaat pojat nappasivat kauloihinsa hopeamitalit.

29.6.2017 Maaottelu

Norja kaatui Sudenpentujen toimesta neljästi PM-kisoissa

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat jälleen puhtaan päivän Kisakallion Susi Training Centerissä pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa kaatamalla Norjan neljästi. Suomi pelaa huomenna perjantaina PM-kisojen päätöspäivänä Ruotsia vastaan.

28.6.2017 Maaottelu

Sudenpennut raateli Tanskan PM-kisoissa

Kisakallion Susi Training Centerissä pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Suomi nappasi kolme voittoa Tanskasta. Voittojen myötä Suomen 16-vuotiaat tytöt ja pojat jatkavat PM-kisoissa voittamattomina, kun taas 18-vuotiaat pojat palasivat takaisin voittokantaan. Suomen 18-vuotiailla tytöillä oli lepopäivä.

27.6.2017 Maaottelu

Sudenpennut selätti Viron kolmesti PM-kisoissa

Suomen nuorisomaajoukkueet voittivat Viron kolmesti neljästä ottelusta Kisakallion Susi Training Centerissä pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Suomen 16-vuotiaat tytöt ja pojat sekä 18-vuotiaat tytöt jatkavat PM-kisoissa tappiottomana. Suomi kohtaa huomenna turnauksen kolmantena päivänä Tanskan.

26.6.2017 Maaottelu

Sudenpennuille puhdas avauspäivä Kisakallion PM-kisoissa

Suomen nuorisomaajoukkueet aloittivat viisipäiväiset Pohjoismaiden mestaruuskisat Kisakallion Susi Training Centerissä päihittämällä Islannin neljästi. Sudenpennut kohtaa huomenna PM-kisojen toisena päivänä Viron neljässä peräkkäisessä pelissä Susi Training Centerin ykköskentällä.

5.1.2017 Maaottelu

Suomelle kolme voittoa Ruotsista BSBC-turnauksen päätöspäivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet voittivat kolme kertaa neljästä länsinaapuri Ruotsin vuotuisen Baltic Sea Basketball Cupin päätöspäivänä Audentesin urheilukeskuksessa, Tallinnassa. Suomen 18- ja 16-vuotiaat pojat nappasivat voitot, kuten myös 16-vuotiaat tytöt, mutta 18-vuotiaat tytöt taas joutuivat tyytymään jatkoaikatappioon.

5.1.2017 Maaottelu

Suomen 16- ja 18-vuotiaat tytöt ylivoimaisiin voittoihin Virosta

Vuotuisen Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen tyttömaajoukkueet olivat Viroa vahvempia Audentesin urheilukeskuksessa, Tallinnassa. Suomen 16-vuotiaat tytöt voittivat ylivoimaisesti 93-34 (42-20), kun taas 18-vuotiaat tytöt nappasivat vakuuttavan 71-45 (38-24) -voiton etelänaapurista.

3.1.2017 Maaottelu

Suomen 18- ja 16-vuotiaat pojat päihittivät Latvian BSBC-avauksessa

Suomen nuorten maajoukkueet aloittivat neljän joukkueen voimin vuotuisen Baltic Sea Basketball Cup -turnauksen Audentesin urheilukeskuksessa, Tallinnassa, kohtaamalla Latvian. Suomen 16-vuotiaat pojat selättivät trillerissä vastustajansa, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat näytöstyyliin.

30.7.2016 Maaottelu

16-vuotiaat pojat toistamiseen Belgiaa parempia, 18-vuotiaat tytöt kirivät Englannin kumoon

Suomen 16-vuotiaat pojat petrasivat eilisestä vuotuisen Delfin Basket -koripalloturnauksen ohessa pelatussa valmistavassa maaottelussa, kun eilen niukasti Belgian voittanut Suomi oli tällä kertaa selkeästi parempi Hakametsän Jäähallissa 63-44 (30-24). 18-vuotiaat tytöt taas voittivat B-divisioonan EM-kisoissa Englannin 59-50 (21-23).

Näytä lisää vastaavia