Magdalene Agyei palaa ToPoon

19.1.2026 13:37 Magdalene Agyei palaa ToPon naisten Korisliigajoukkueen vahvuuteen. Klaukkalan Namikan kasvatti edusti Torpan Poikia kuuden peräkkäisen kauden ajan kaudesta 2019–2020 lähtien, ja kuului joukkueen keskeisiin pelaajiin koko ajanjakson.

Kuva: Samira Lee

Agyei tunnetaan poikkeuksellisesta atleettisuudestaan ja puolustuspelaamisestaan. Hänet on valittu Korisliigan vuoden puolustuspelaajaksi kolmesti, ja hän on ollut sarjan kärkinimi puolustuspäässä sekä levypallopelissä. Vuosien varrella hänen roolinsa on kasvanut myös hyökkäyspäässä, ja edellisellä Korisliiga-kaudellaan hän viimeisteli keskimäärin 13,4 pistettä ottelua kohden.

Kuluvalla kaudella Agyei ehti pelata Espanjassa, mutta palaa nyt Suomeen ja ToPon riveihin. Hän kuuluu myös Suomen naisten maajoukkueen, Susiladiesin, vakiokokoonpanoon.

- ToPo on ollut minulle jo pitkään kuin toinen koti. On hienoa palata takaisin tuttujen ihmisten ja ympäristön keskelle. Olen innoissani siitä, että pääsen taas pelaamaan tutulla parketilla ja antamaan kaikkeni joukkueelle ja yleisölle, Magdalene Agyei kommentoi seuran tiedotteessa.

ToPon päävalmentaja Arttu Tammi näkee Agyein paluun merkittävänä:

- Magdalene tuo joukkueeseen energiaa, fyysisyyttä ja atleettisuutta, mutta myös taitoa ja monipuolisuutta molempiin päihin kenttää. Hän on pelaaja, joka määrittää puolustuksen tason ja nostaa vaatimustasoa koko joukkueessa. Lisäksi hän tuo mukanaan arvokasta kokemusta huipputasolta.

Urheilutoimenjohtaja Ilpo Pehkonen korostaa Agyein pitkäaikaista merkitystä joukkueelle:

- Magdalene on ollut ToPo Naisten yksi tärkeimmistä hahmoista viimeiset kuusi vuotta niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Hänen paluunsa vahvistaa meitä niin urheilullisesti kuin yhteisönäkin.

Agyei liittyy joukkueen vahvuuteen välittömästi. Magdalene esiintyy ensimmäisen kerran kotiyleisön edessä, kun ToPo kohtaa Kisahallilla Vimpelin Vedon lauantaina 24.1. klo 17.

 
21.3.2026 20:30 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja PeKa välierien kynnyksellä – ToPo ja Pyrintö tasatilanteessa

Naisten Korisliigassa kolme puolivälieräsarjaa jatkui lauantaina. Voittoihin ylsivät toiset voittonsa ottaneet BC Nokia ja PeKa sekä sarjan tasoittanut Pyrintö.

20.3.2026 21:07 Naisten Korisliiga

HBA voiton päässä välieristä

HBA:n ja EBT:n välinen sarja jatkui Helsingissä. Märsky siirtyi ottelusarjassa 2–0-johtoon, kun EBT kaatui 76–68.

18.3.2026 20:57 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja HBA onnistuivat ryöstöissä – PeKa ja Pyrintö aloittivat kotivoitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät, ja ottelusarjat avasivat voitoilla BC Nokia, HBA, PeKa sekä Pyrintö.

18.3.2026 09:44 Naisten Korisliiga

Puolivälieräennakko 2/2: Tulevaisuuden nimet esillä HBA:n ja EBT:n sarjassa – BC Nokia kohtaa hyökkäysvoimaisen Vedon

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Espoo Basket Team ja Vimpelin Veto aloittavat sarjat kotonaan. Välieriin etenemiseen vaaditaan kolme voittoa.

17.3.2026 12:26 Naisten Korisliiga

Puolivälieräennakko 1/2: Pyrintö saa vastaansa otteitaan parantaneen ToPon - Honka haastaa runkosarjan ykkösen

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät keskiviikkona. Peli-Karhut ja Pyrintö aloittavat urakkansa kotikentällään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

14.3.2026 20:32 Naisten Korisliiga

PeKa nappasi runkosarjan voiton – Pyrintö toinen, ViVe kolmas

Naisten Korisliigan runkosarja paketoitiin lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, BC Nokia, ToPo ja HBA-Märsky.

11.3.2026 20:20 Naisten Korisliiga

Pyrinnölle tärkeä voitto – runkosarjan voitto ratkeaa lauantaina

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan toiseksi viimeinen pelipäivä. Illan neljässä ottelussa voittajiksi ylsivät Pyrintö, ToPo, BC Nokia ja HBA Märsky.

7.3.2026 20:37 Naisten Korisliiga

Vimpelille kotivoitto ja kärkipaikka - EBT:lle revanssi ToPosta

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Voittajiksi ylsivät ViVe ja EBT.

6.3.2026 20:45 Naisten Korisliiga

Pyrintö pysyi mukana runkosarjan voittokamppailussa - BC Nokialle vieraspisteet Espoosta

Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua. Voitot kirjattiin Pyrinnölle ja BC Nokialle.

4.3.2026 09:35 Naisten Korisliiga

Annika Aarrejoki on jälleen naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi on valittu Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki. Hän sai samaisen kunnian myös marraskuussa.

Näytä lisää vastaavia