21.7.2020 19:27 Nokialaislähtöinen Koskinen, 28, on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen Itävallan liigassa pelaavan Swans Gmundenin kanssa.
Aleksi Koskinen (vas.) ja Anton Mirolybov (oik.) jatkavat Swans Gmundenin peräsimessä ensi kaudella. Kuva: Basket Swans Gmunden
Koskisen siirtyi Mirolybovin aisapariksi itävaltalaisseuraan viime kaudeksi. Koronapandemian päättäneellä kaudella joukkue voitti Itävallan liigan runkosarjan ja oli jatkosarjassa toisena sarjan keskeytettyä. Suomalaisvalmennuskaksikon johdolla Swans Gmunden eteni Alpe Adria Cupissa ensimmäisenä itävaltalaisena joukkueena välieriin saakka.
- Olen erittäin tyytyväinen, että tässä tilanteessa saimme Aleksin takaisin. Omalla panoksellaan viime kaudella Aleksi osoitti olevansa tärkeä palanen meidän joukkueen staffia ja hoiti oman leiviskänsä erinomaisesti. Aleksin panos myös seuran junioritoiminnassa on ollut hyvää ja tärkeää. Odotan innolla, että päästään jälleen käärimään hihat tulevan kauden osalta, Mirolybov kommentoi Koskisen jatkosopimusta.
- Hienoa päästä takaisin Gmundeniin jatkamaan viime kaudesta. Loistava mahdollisuus kehittyä lisää valmentajana, kun pääsee työskentelemään hyvän päävalmentajan kanssa toimivassa organisaatiossa. Uusi maa ja toimintaympäristö on nyt lyhyeksi jääneen kauden jälkeen tuttu, joten en malta odottaa kauden alkamista, Koskinen iloitsee jatkostaan.
Koskinen päätti oman pelaajauransa pelikauden 2014-15 ja BC Nokian divarimestaruuden päätteeksi, jonka jälkeen hän siirtyi valmennusuralle. Vuoden 2019 alussa Koskinen valittiin Suomen Koripalloliiton huippukoripallovalmentajatutkinnon (HKVT) suorittajien joukkoon. Koskinen toimi Korisliigassa BC Nokian apuvalmentajana kolmen kauden ajan ennen siirtymistään Itävaltaan.
Pelaajaurallaan Koskinen ehti pelata Korisliigaa neljä kautta, joista kolme Lappeenrannan NMKY:ssa ja yhden FoKoPossa. Koskinen juhli myös yhtä Suomen Cupin mestaruutta, pelasi 29 nuorten maaottelua ja voitti 19-vuotiaiden poikien SM-sarjan syöttökuninkuuden kolmesti.
Anniina Äijänen oli Trevison johtohahmo, kun joukkue aloitti Italian Serie A2:n lohkovälierät voitolla. Awak Kuier puolestaan taistelee Serie A1:ssä mestaruudesta finaalissa.
Olivier Nkamhouan Niners Chemnitz otti kaksi tärkeää jatkoaikavoittoa viime viikolla tarraten pudotuspelipaikkaan. Sasu Salin aloitti pudotuspelit vahvasti Romaniassa ja Perttu Blomgren jatkoi tehokkaita otteitaan Latvian liigan pudotuspeleissä.
Etelä-Carolinassa pelannut takamieslupaus Morris Ugusuk siirtyy seuraavaksi West Virginian Universityn riveihin.
Tuomas Iisalo on palkattu NBA-seura Memphis Grizzliesin päävalmentajaksi monivuotisella sopimuksella. Kyseessä on jälleen kerraan suomalaisen koripallon ja valmennusosaamisen merkkipaalu.
Saksan MM-kultaan luotsannut ja Suomessa pitkän uran tehnyt Gordon Herbert on nimetty Kanadan miesten koripallomaajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi.
Eemeli Yalaho siirtyy ensi kaudeksi Washington State Universityyn, joka pelaa Yhdysvaltain yliopistosarja NCAA:n Pac-12-konferenssissa. Yalaho siirtyy WSU:hun Texas Techistä, jossa hän pelasi kaksi kautta.
Mikael Jantusen Paris Basketball haastoi ennakkosuosikki Fenerbahcen tasaiseen kamppailuun Euroliigan puolivälierien kolmannessa osaottelussa tiistaina, mutta Tarik Biberovicin heittopelin siivittämä Fenerbahce karkasi jatkoajalla 88–98 (40–46, 80–80) -voittoon ja lunasti paikan Euroliigan Final Fourista. Paris Basketballin kausi jatkuu Ranskan liigassa.
Lotta-Maj Lahtisella oli monivaiheinen kausi, joka alkoi Belgiassa ja päättyi Espanjassa. Kokonaisuudessaan Lahtinen näkee ottaneensa pelaajana taas askeleita eteenpäin.
Elias Valtonen oli siivittämässä Granadaa elintärkeään voittoon Espanjan liigassa. Perttu Blomgren oli puolestaan isossa roolissa johdattamassa Ventspilsiä Latvian välieriin ja Romaniassa saatiin runkosarja pakettiin.
Patrioti Levicen Slovakian liigan välieriin johdattanut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 27 vuotta, on allekirjoittanut tulevaa 2025-26-pelikautta koskevan jatkosopimuksen slovakialaisseuran kanssa. Kivimäki on mitalipeleihin huipentuvan kauden aikana edustanut Leviceä Slovakian liigassa ja FIBA Europe Cupissa.