3x3 SM-kiertue jatkui lauantaina Heinolassa

17.7.2023 11:35 3x3 SM-kiertueen viides osakilpailu järjestettiin lauantaina Heinolan satamassa - kaksi uutta joukkuetta lunasti paikkansa elokuun lopputurnauksessa.

Heinolan satama täyttyi koriksella lauantaina jo heti aamusta, kun 3x3 SM-kiertueen osakilpailun ensimmäiset pelit pyörähtivät käyntiin 9.30. Mukana Heinolassa oli yhteensä 40 joukkuetta seitsemässä sarjassa, ja otteluita pelattiin kolmella kentällä. 

U12-sarjan voittaja Bc Ampparit

U12-sarjassa tiensä finaaliin selvittivät Cabybarat ja Bc Ampparit. Joukkueet pelasivat alkulohkossa vastakkain, jolloin Cabybarat voittivat 6-5 - finaalista oli tulossa siis jännittävä. Bc Ampparit selkeästi kuitenkin sisuuntuivat, ja veivät sarjan voiton nimiinsä voittamalla finaalin lukemin 6-8.

Poikien U14-sarjan voittaja Savon Isännät

U14-poikien sarjassa finaaliin ylsi Savon Isännät sekä HabaNerot. Alkulohkon keskinäisen ottelun vei Savon Isännät lukemin 8-11, ja he jatkoivat vahvaa esitystään myös finaalissa, voittaen sarjan lukemin 11-7.

Tyttöjen U14-sarjan voittaja Kannattaa varoo

U14-tytöissä finaaliin itsensä pelasi joukkueet Kannattaa varoo sekä Namikan Eliitti. Poikien sarjan Savon Isäntien tavoin Kannattaa varoo voitti Namikan Eliitin jo alkulohkossa, ja finaalissa toistamiseen lukemin 12-4.

Naisten Amateur -sarjan voittaja Coaches Don't Play

Naisten Amateur -sarjassa nähtiin jännitystä, kun puhtaalla pelillä tiensä finaaliin selvitti Dumarit. Vastustajaksi selviytyi jatkoajalla buzzer beaterin saattelemana Coaches Don't Play. Dumarit voitti alkulohkossa lukemin 21-5. Coaches Don't Play löysi kuitenkin uutta energiaa finaaliin, ja voitti ottelun ja näin ollen koko sarjan lukemin 5-8. 

Miesten Amateur -sarjan voittaja Barbele

Amateur oli osakilpailun isoin sarja. Kolmesta lohkosta semifinaaleihin tiensä selvitti otteluparit BrokenExtensionPack vs Sunilaiset sekä Barbele vs Sekopallo. BrokenExtensionPack voitti semifinaalinsa 12-9, ja Barbele lukemin 22-11. Näiden kahden joukkueen oli siis määrä kohdata finaalissa. BrokenExtensionPack tuli kuitenkin siihen lopputulokseen, että joutuvat vetäytymään finaalista loukkaantumisten takia. Näin ollen sarjan voittajaksi nousi Barbele.

Naisten PRO -sarjan voittaja Kisumisut

Naisten PRO-sarjassa finaaliin itsensä pelasivat kemlem, ja Vimpelin osakilpailun finaalissakin nähty Kisumisut. Peli pysyi alusta asti tasaisena, kunnes viimeisillä minuuteilla Kisumisut heittivät itselleen kolmen pisteen johtoaseman. Kemlem ei päässyt enää nousemaan, vaan Kisumisut voittivat ottelun lukemin 8-11. Kisumisut lunastivat siis sarjan voiton, sekä paikan elokuun lopputurnauksessa.

Miesten PRO-sarjan voittaja Päijät-Häme Bulls

Miesten PRO-sarjan kahdesta lohkosta tiensä semifinaaleihin selvittivät otteluparit Päijät-Häme Bulls vs Ampparin kunkut sekä Suuri Puhallus vs Streetball DJ's. Päijät-Häme Bulls eteni finaaliin voitettuaan 16-12. Suuri Puhallus taas voitti lukemin 21-14. Molemmat finalistit olivat olleet vahvoilla koko päivän. Suuri Puhallus taisteli, mutta semifinaalissa koetut loukkaantumiset olivat liikaa, ja Päijät-Häme Bulls vei finaalin lukemin 14-21 ja saivat paikan lopputurnauksessa.

Heinolan osakilpailu oli pitkä mutta palkitseva, kiitos kaikille osallistujille! Ensi viikonloppuna jatketaan taas Klaukkalassa. Sarjoissa on vielä tilaa, ilmoita joukkueesi täällä!

Asiat

 
20.8.2023 17:07 3x3

3x3 Suomen mestareiksi Kisumisut ja Tarmo no Porvoo

Naisten sekä miesten 3x3-koripallon Suomen mestaruudet ratkottiin lauantaina kauppakeskus Triplan Kulttuuriaukiolla. Naisten sarjassa mestareiksi kruunattiin Kisumisut, miehissä voiton kotiin jo toisena vuonna peräkkäin vei Tarmo no Porvoo.

18.8.2023 16:32 3x3

3x3 SM-kiertueen lopputurnaus lauantaina Triplassa

3x3 SM-kiertueen loppuhuipennus nähdään lauantaina Helsingin Pasilassa, kauppakeskus Triplassa. Ketkä kruunataan suomenmestareiksi?

14.8.2023 10:44 3x3

3x3 SM -kiertueen osakilpailut päätökseen Jyväskylässä

Viimeinen osakilpailu 3X3 SM-kiertueella ennen lopputurnausta pelattiin lauantaina Jyväskylässä.

11.8.2023 09:55 3x3

Kesän 2023 3x3 SM-kiertueen viimeinen osakilpailu lauantaina Jyväskylässä

Jyväskylässä pelataan lauantaina tämän kesän viimeinen 3x3 SM-kiertueen osakilpailu.

7.8.2023 15:30 3x3

3x3 SM-kiertueen viimeinen osakilpailu lauantaina Jyväskylässä

Jyväskylässä järjestetään tulevana lauantaina 3x3 SM-kiertueen viimeinen osakilpailu - mukaan ehtii vielä ilmoittautua!

30.7.2023 21:21 3x3

3x3 SM-kiertueen seitsemäs osakilpailu Kotkassa

3x3 SM-kiertueen toiseksi viimeinen osakilpailu pelattiin lauantaina Kotkassa meripäiväkoriksen yhteydessä.

28.7.2023 14:27 3x3

3x3 SM-kiertueen seuraava osakilpailu Kotkassa

Lauantaina 3x3 SM-kiertueen seuraava osakilpailu järjestetään Kotkassa meripäivien yhteydessä.

24.7.2023 09:21 3x3

3x3 SM-kiertueen kuudes osakilpailu järjestettiin lauantaina Klaukkalassa

3x3 SM-kiertueen Klaukkalan osakilpailu oli samalla Suomen NMKY:n Urheiluliiton 100-vuotis Juhlaturnaus.

21.7.2023 13:24 3x3

3x3 SM-kiertueen seuraava osakilpailu Klaukkalassa

Huomenna lauantaina Klaukkalassa pelataan 3x3 SM-kiertueen kuudes osakilpailu.

14.7.2023 12:37 3x3

3x3 SM-kiertue jatkaa Heinolaan

3x3 SM-kiertueen viides osakilpailu järjestetään lauantaina Heinolassa.

11.7.2023 12:33 3x3

3x3 SM-kiertueen tuplaviikonloppuna pelattiin Tampereella ja Vimpelissä

Viikonloppuna oli tarjolla rutkasti paikkoja elokuun lopputurnaukseen, kun 3x3 SM-kiertueen osakilpailuja pelattiin kaksin kappalein.

7.7.2023 11:27 3x3

3x3 SM-kiertue jatkuu viikonloppuna Tampereella sekä Vimpelissä

Tulevana viikonloppuna pelataan taas, kun 3x3 SM-kiertue saapuu lauantaina Tampereen Kauppi Sport Centeriin ja sunnuntaina Vimpelin Saarikentälle.

16.6.2023 14:50 3x3

3x3 SM-kiertue jatkuu Lahdessa

Lahdessa pelataan lauantaina 3x3 SM-kiertueen toinen osakilpailu. Paikasta elokuun lopputurnaukseen taistelee tällä kertaa kahdeksan naisten joukkuetta.

12.6.2023 15:36 3x3

3x3 SM-kiertueen ensimmäinen osakilpailu valloitti Helsingin Narinkkatorin

Helsingin Narinkkatorilla päästiin taas nauttimaan koriksesta, musiikista ja hyvästä fiiliksestä - 3x3 SM-kiertueen ensimmäisestä osakilpailusta paikkansa miesten PRO -sarjan finaaliin lunasti Tarmo no Porvoo.

9.6.2023 17:00 3x3

3x3 -koriksen SM-kiertue lähtee käyntiin Helsingin Narinkkatorilta

Kesän 3x3 SM-kiertueen ensimmäinen osakilpailu pelataan sunnuntaina Helsingin Narinkkatorilla.

9.6.2023 13:05 Susijengi

FIBA World Cup Trophy Tour rantautuu viikonloppuna Suomeen

Alkukesästä Eurooppaa kiertänyt Kansainvälisen koripalloliitto FIBA:n järjestämä MM-pokaalikiertue pysähtyy sunnuntaina 11.6. Helsinkiin. Tule katsomaan MM-pokaalia ja tapaamaan Susijengin pelaajia.

21.4.2023 10:00 3x3

3x3-koriksen SM-kiertue käynnistyy kesäkuussa, kiertueaikataulu nyt julkaistu

Taistelu 3x3-koriksen Suomen mestaruudesta käynnistyy tänä kesänä jo kuudetta kertaa. 3x3-kiertue huipentuu jälleen tänä vuonna Mall of Tripla -kauppakeskuksessa järjestettävään finaaliin Helsingissä.

24.1.2023 10:00 3x3

PostNordin ja Koripalloliiton mittava yhteistyö laajenee, PostNord mukaan 3x3 SM-kiertueelle

Susijengin ja Susiladiesin pääyhteistyökumppanina toimiva PostNord on jatkossa olympialaji 3x3-koripallon SM-kiertueen yhteistyökumppani. PostNord on merkittävä toimija We deliver -rahastossa, jonka avulla autetaan vähävaraisten perheiden pysymistä koripalloharrastuksessa.

27.8.2022 17:54 3x3

3x3 Suomen Mestareiksi JutiC ja Tarmo no Porvoo

Naisten ja miesten 3x3-koripallon Suomen mestaruudet ratkottiin lauantaina kauppakeskus Triplan Kulttuuriaukiolla. Naisten sarjassa voiton vei toisena vuonna peräkkäin JutiC, miehissä mestariksi kruunattiin Tarmo no Porvoo.

24.8.2022 19:52 3x3

3x3 SM-kiertue huipentuu lauantaina lopputurnaukseen kauppakeskus Triplassa Helsingissä

SM-kiertueen kahdeksan osakilpailua on pelattu kesän aikana ympäri Suomea, ja lauantaina ratkotaan Suomen Mestarit niin miesten, kuin naisten sarjoissa.

Näytä lisää vastaavia