4.6.2016 Serbian liigan finaalisarjassa nähdään tänäkin vuonna Belgradin klassikko, kun pääkaupungin ykkösjoukkueet Punainen Tähti ja Partizan ottavat mittaa toisistaan. Susijengi-takamies Jamar Wilsonin Partizan joutui poistumaan finaalien ensimmäisestä osaottelusta parketilta 84-53 (42-26) -rökäletappio niskassaan.

Jamar Wilson upotti kahdeksan pistettä Serbian liigan finaaliavauksessa. Kuva: Ville Vuorinen.
Punainen Tähti latoi ottelussa kymmenen kolmen pisteen koria 5,000-päisen kotiyleisönsä tukemana samalla, kun Partizanin 15 kolmosyrityksestä onnistui vain kaksi. Kun Punainen Tähti dominoi vielä korinalustojakin (levypallot 36-24), oli avausfinaali käytännössä taputeltu ensimmäisen puoliajan jälkeen.
Quincy Miller-Scott (24/6/3 syöttöä), Stefan Jovic (15/2) ja Marko Simonovic (11/4) kuuluivat kotijoukkueen parhaimmistoon. Partizanin aloitusviisikkoon kuulunut Jamar Wilson kirjautti 20 minuutissa kahdeksan pistettä, kaksi levypalloa, yhden syötön, yhden riiston ja yhden blokin.
Punainen Tähti johtaa finaalisarjaa voitoin 1-0.
Awak Kuier pääsi taistelemaan Euroliigan voitosta, mutta tuloksena oli kirvelevä finaalitappio. Linda-Lotta Lehtoranta pääsi Bulgariassa juhlimaan mestaruutta ja Lilli Onnelan Faenza eteni jatkoon Italiassa.
Mikael Jantusen edustama Fenerbahce aloittaa Euroliigan mestaruuden puolustamisen puolivälieräsarjalla hallitsevaa Liettuan tuplamestaria Zalgiris Kaunasta vastaan. Fenerbahce päätti Euroliigan runkosarjan vierasvoittoon ranskalaisesta ASVELista yltäen neljännelle sijalle ja puolivälierien kotietuun.
Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.
Elias Valtonen teki paluun pelikentille loukkaantumisen jälkeen viikonloppuna. Edon Maxhuni oli jälleen kuumana Ranskassa ja Olivier Nkamhoua nosti Varesen pudotuspelipaikalle Italiassa.
Päättyneellä NCAA-kaudella North Carolinassa pelannut Elina Aarnisalo, 20, palaa ensi kaudeksi UCLA:n riveihin, jossa hän aloitti yliopistouransa.
Vastikään Galatasarayn paidassa Turkin liigassa hopean saanut ja ensi viikolla Euroliigan Final Six -lopputurnauksessa pelaava Awak Kuier, 24, tekee paluun WNBA:han ja Dallas Wingsiin tänä kesänä.
Miikka Muurisesta tuli kolmas suomalaispelaaja kautta aikain maailman parhaiden lukioikäisten koripalloilijoiden vuosittaisessa Nike Hoop Summit -tähdistöottelussa. Susijengin suurlupaus Muurinen keräsi 10 pistettä ja nautiskeli neljä donkkia, kun hänen edustamansa muun maailman tähdistöjoukkue hävisi Yhdysvalloille jatkoajalla 100–102 (43–43, 89–89).
Kouvolalaislähtöisen valmentajan kausi Kiinan naisten pääsarjassa huipentuu edustamansa Shanxi Flamen finaalisarjaan Sichuania vastaan. Haakanan apuvalmentajana työskentelee Petri Jaakkola.
Sara Bejedi pelasi vahvan kauden Turkin liigassa Botasin paidassa. Bejedi pääsi haastamaan itseään ja osoitti pärjäävänsä kovissa paikoissa.
Touko Tainamo suuntasi neljän yliopistovuoden jälkeen täksi kaudeksi Euroopan ammattilaiskentille tehdessään sopimuksen tshekkiläisen USK Prahan kanssa. Tainamo on nauttinut suurta vastuuta kauden aikana.