VTB-Liiga: Bisonsin puhti ei riittänyt loppuun asti Moskovan CSKA:ta vastaan

17.1.2016 Loimaan Bisons esitti vakuuttavan avauspuolikkaan Euroliiga-joukkue CSKA Moskovaa vastaan sunnuntaina Vantaalla. Puoliajan johtoasema ei kuitenkaan kantanut loppuun asti, vaan CSKA:n rutiinitaso riitti tuomaan joukkueen ensin tasoihin ja lopulta turvalliseen 98-82 (45-50) –voittoon.

P.J. Hill pelasi vahvan ottelun muun biisonilauman kanssa, mutta Moskovan CSKA oli vahvempi VTB-Liigan ottelussa sunnuntaina. Kuva: Kai Kilappa

Loimaan Bisonsin taival Itä-Euroopan VTB-Liigassa jatkui sunnuntaina kovimmalla mahdollisella testillä. Vantaan Energia Areenan parketille biisonilaumaa vastaan asteli Euroopan kovimpiin nippuihin lukeutuva Moskovan CSKA.

Serbitakamies Milos Teodosicin johtama CSKA johtaa VTB-Liigaa hävittyään vain yhden ottelun koko kaudella, mutta sunnuntaina Bisons pelasi 25 minuuttia tasaväkistä koripalloa moskovalaisen suurseuran kanssa. Loppuun asti loimaalaisten bensa ei kuitenkaan riittänyt, vaan ilman Teodosicia pelannut CSKA karkasi kivenkovan rutiinitasonsa ansiosta lopulta turvalliseen 98-82 (45-50) –vierasvoittoon.

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli kuitenkin kotiyleisön riemuksi tuttua, nopeaa ja hyvän puolustuspelaamisen sytyttämää koripalloa Bisonsilta. Isännät pystyivät sopivissa määrin häiritsemään CSKA:n hyökkäystä, ja toteuttamaan omia hyökkäyskuvioitaan kansainvälisellä tempolla ja pelikovuudella.

Avausjaksolla parhaimmillaan seitsemän pisteen johtoasemassa käyneet isännät pitivät vierailijoita pinteessä myös toisella jaksolla, käyden uudestaan seitsemän pisteen karkumatkalla ennen kuin CSKA kavensi eron viiteen pisteeseen juuri ennen puoliajan isolle tauolle siirtymistä.

Puoliajalta parketille asteli piristynyt vierasjoukkue, mutta Bisons pysytteli ottelussa silti mukana Martin Zenon ja P.J. Hillin korien avulla. CSKA:n jenkkitakamies Cory Higginsin koreilla vierailijat siirtyivät kuitenkin juuri ennen päätösjaksolle lähtemistä kahden pisteen johtoon.

Päätösjakson käsikirjoitus oli selvä. Bisons teki mitä pystyi ja antoi kaikkensa jokaisessa tilanteessa, mutta CSKA:n Euroliigassa marinoitu rutiinitaso oli liikaa kotijoukkueelle. Pallonhallinta toisensa jälkeen CSKA repi eroa lisää, eikä Bisons hyvästä yrityksestä huolimatta kamppaillut voitosta enää päätösjakson alkuminuuttien jälkeen. Viihdyttävä ja korkealaatuinen koripallo-ottelu päättyi lopulta CSKA:n 98-82 (45-50) –voittolukemiin.

Bisonsin riveistä parasta osaamistaan esittelivät sunnuntaina joukkueen pisteykkönen Zeno, joka pussitti 18 pistettä ja jakoi 4 koriin johtanutta syöttöä, sekä levypallon päähän tupla-tuplasta jäänyt Aubrey Coleman (12 pistettä/9 levypalloa/4 syöttöä). Kaksinumeroisille pistelukemille itsensä heittivät myös P.J. Hill (10/4/3), sentteri Ike Udanoh (11/3) ja Matias Ojala (10/5).

CSKA:n riveistä vakuuttavinta jälkeä tekivät Venäjän maajoukkueen vakiokasvo Vitali Fridzon 26 pisteellä, sekä kaksinkertainen Euroliigan mestari, iso laitahyökkääjä Kyle Hines (18/8). Takamies Aaron Jackson operoi tupla-tuplan 11 pisteellä ja 11 koriin johtaneella syötöllä.

Ottelutilastot: Bisons - CSKA Moskova
 
14.3.2026 20:47 Korisliiga

Sisukas Kataja varmisti playoff-paikkansa – Kobrat romutti Lahden haaveet yhden pisteen voitolla

Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.

13.3.2026 20:48 Korisliiga

Kauhajoki ja KTP ottivat kumpikin voiton – sijojen 2–5 joukkueiden paremmuusjärjestys edelleen ratkaisematta

Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.

11.3.2026 20:27 Korisliiga

Sijanousua hakeva Honka taivutti Vilppaan – jatkosarjavoiton varmistaneet salolaiset pelaavat ilman panosta

Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.

10.3.2026 20:27 Korisliiga

Pyrintö varmisti playoff-paikkansa, Kataja joutuu voitostaan huolimatta vielä jännittämään – Vilppaan sarjavoitto sinetöity

Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.

10.3.2026 10:00 Korisliiga

Remu Raitasen päässä pyörivät iltaisin sekä koripallotilastot että pörssikurssit – KTP:n laituri tavoittelee Korisliiga-menestystä edellistä kertaa kouliintuneempana

KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.

7.3.2026 20:44 Korisliiga

Vilpas porskuttaa edelleen paalupaikalla – Korihait taivutti Seagullsin jälleen yhteen tappioon

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.

6.3.2026 20:58 Korisliiga

KTP:lle roima voitto Hongasta – Pyrintö jatkaa alemman jatkosarjan huipulla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.

5.3.2026 20:41 Pääjuttu

Kouvot varmisti Korisliiga-paikkansa ensi kaudelle kahden pisteen voitolla

Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.

4.3.2026 20:23 Korisliiga

Kamppailu alalohkon kuninkuudesta kiihtyy – tänään Pyrintö taivutti Katajan

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa vain kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta pääsee playoffeihin. Näitä sijoja pitävät tällä hetkellä hallussaan Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö, jotka kohtasivat tänään Tampereella.

4.3.2026 11:07 Korisliiga

Frank Champion on valittu Korisliigan helmikuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion.

Näytä lisää vastaavia