14.6.2002 Torstaina Lapualla 20-vuotiaiden miesten virallisen maaottelun pelanneet Suomi ja Viro kohtasivat perjantaina epävirallisemmissa merkeissä Kuortaneen Urheiluopistolla. Joukkueiden kokoonpanot olivat kokeneet lisäyksiä ja etenkin Viro hyötyi vahvistuksistaan. Viron nuoret voittivat NOKIA Teamin harjoitusottelussa lukemin 84-75.
Viro marssitti kentälle varsinaisen tehokaksikon 23-vuotiaan Leiho Kraavin ja 21-vuotiaan Karmo Allikasin muodossa. Duo tehtaili Viron 84 pisteestä kahdestaan peräti 48. 210-senttisen Kraavin saldo oli 20/13 ja rotevat mitat (196 cm, 102 kg) omaavan Allikasin puolestaan 28 pistettä. Kaksikon myötä Viro oli suomalaisnipulle yksinkertaisesti numeroa liian suuri.
- Todella fyysisiä kavereita. Todennäköisesti molemmat pelaa Viron miesten maajoukkueessa kesäkuun lopussa, kun joukkue saapuu Espooseen Baltic Sea Basketball Tournamentiin, kertoi miesten päävalmentaja Ari Tammivaara, joka luotsasi NOKIA Teamia molemmissa otteluissa yhdessä Ensio Helimäen kanssa.
NOKIA Teamissakin nähtiin torstaihin verrattuna uusi kasvo, kun Vaasan Salaman Elvis Okemo oli pelaavassa kokoonpanossa.
Suomalaisista parhaimmassa iskussa olivat joukkueen nuorimmat pelaajat eli Shawn Huff ja Tero Kuivalainen. Huff paiski töitä puolustuksessa ja kokosi joukkueen komeimman levyrisaaliin (8). Kuivalainen puolestaan esitti rauhallista ja ennakkoluulotonta pelinjohtoa. Lisäksi 192-senttinen nuorukainen pussitti 14 pistettä hyvällä prosentilla (heitot 6/10). Ville Kaunisto (18/6) väänsi tukun tahtokoreja ja Olli Ahvenniemi (11/4) aiheutti päänvaivaa vastustajalle aktiivisuudellaan. Ahvenniemi hankki itselleen kymmenen vapaaheittoa. Torstain maaottelussa loistaneella Anssi Kinnaslammella ei heittopäivistä ollut parhain. Hän viskoi pelitilanneheittonsa 3/15.
Poikien NOKIA Team leireili viime viikon ajan Vierumäellä 24 pelaajan vahvuisena. Viro-ottelut olivat jatkoa leirille, jossa päätemoina olivat yksilöiden taito- ja ominaisuusharjoittelu. Joukkueen valmennusjohto oli tyytyväinen otteluiden antiin.
- Joukkue voi olla tyytyväinen. Tarkoitus oli antaa pelaajille mahdollisuus mitata taitojaan ja osaamistaan kansainvälistä vastustajaa vastaan. Joukkueena sovimme ainoastaan peleihin muutamia perussääntöjä, jotka liittyvät maajoukkueiden yhteiseen pelityyliin; nopeaan hyökkäykseen ja aggressiiviseen puolustukseen. Näitä joukkue toteutti kelvollisesti, Tammivaara arvioi.
- Jos pystymme yksilötasolla voittamaan vastustajamme, tulee hyviä tuloksia. Kun siihen lisätään saumaton yhteistyö joukkueen sisällä, tulee todella hyviä tuloksia. Nyt huomasi selkeästi, että yhteistyö ei ollut saumatonta, eikä ollut tarkoituskaan. Tämä oli pelaajille testi- ja oppimistilaisuus. Nyt haasteena on siirtää otteluiden viesti harjoitteluun, päätti Tammivaara.
NOKIA Team kokoontuu toiselle, tällä kertaa kuusipäiväiselle, leiritysjaksolleen Vierumäelle 24.-28. heinäkuuta.
Suomi pelasi lauantaina sekä miehissä että naisissa ensimmäiset viralliset maaottelut 3x3 EM-karsinnoissa Slovakian Kosicessa. Kumpikin joukkue saavutti heti ensimmäiset voittonsa.
Suomen 3x3-maajoukkueet ovat ensi kertaa tositoimissa tänään.
Naisten ja miesten 3x3-maajoukkueet ovat aloittaneet yhteisen valmistautumisensa kohti kesän kansainvälisiä haasteita, ja edessä ovat EM-karsinnat Slovakian Košicessa 13.–14. kesäkuuta.
15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kokoontuu Kisakalliossa 27.-30.6.2026.
16-vuotiaiden poikien maajoukkue leireilee Kisakalliossa 22.-26.6.2026.
16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue leireilee Kisakalliossa 15.-18.6.2026.
18-vuotiaiden poikien maajoukkue leireilee Kisakalliossa 8.-11.6.2026.
18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue leireilee Kisakalliossa 8.-11.6.2026.
15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueleireille kutsuttavat pelaajat on valittu. Leirit järjestetään Kisakalliossa 21.-24.5.2026.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue aloitti tänään neljän ottelun mittaisen turnausurakkansa Unkarin Székesfehérvárissa. Sudenpennut kaatoi Latvian koripalloliiton akatemiajoukkue Ekselences Centrsin 63-100 (35-48).