Vilppaalle tusina voittoja täyteen, Lahti Basketballin tuska kotikentällä sai jatkoa

24.11.2019 19:13 Hieman vajaamiehinen kotijoukkue ei saanut otetta Teemu Rannikon johtamaan hyökkäykseen.

Teemu Rannikon reilun 22 peliminuutin aikana Vilpas voitti ottelun 30 pisteellä. Kuva: Ville Vuorinen

Salon Vilpas otti kauden 12 voittonsa, kun Lahti Basketball kaatui kotiparketillaan koriluvuin 91–99 (42–49). Vilpas on vain yhden voiton perässä sarjakärki Helsinki Seagullsia, joka tosin on pelannut yhden ottelun salolaisia enemmän.

Lahti Basketballin saldo on sunnuntain jälkeen neljä voittoa ja kymmenen tappiota. Lahtelaisten kaudessa erikoista on ollut, että joukkue on voittanut seitsemästä kotiottelustaan ainoastaan yhden.

Vilpas hallitsi ottelua lähes alusta loppuun saakka. Siitä huolimatta parannettavaakin valmennusjohdon silmin löytyi.

– 91 pistettä on aivan liikaa, meidän pitää puolustaa vielä paljon paremmin. Toki viimeisen kympin 31 pistettä muutti kokonaisuutta. Tokalla ja kolmannella neljännes oli meiltä ihan hyvää pelaamista ja pakkipäässä solidia varsinkin kolmannen jakson alussa, Vilppaan päävalmentaja Ville Tuominen kertasi Elisa Viihteen haastattelussa.

197-senttinen Chris Flemmings (9/3) pelasi ensimmäistä kertaa sunnuntaina Vilppaan paidassa. Tuominen näki debytantin suorituksissa lupaavia asioita.

– Flemmings oli vähän passiivinen alkuun. Sen jälkeen kun puhuimme siitä hänen kanssaan, niin sitten ottelun lopussa teki muutaman oikeastikin tärkeän korin, että saimme pidettyä siinä eroa. Hän hakee vielä paikkaansa, mutta kyllä tuossa sellaista lupausta niin sanotusti on.

Lahti Basketball joutui sunnuntaina tulemaan toimeen ilman uutta sisäpelaajansa, Taylor Johnsia. Kotijoukkueen parhaimmistoa olivat Courtney Stockard (24/4), Jerry Evans Jr. (23/11) sekä Tuomas Hirvonen (12/5/7s).

Vilppaalta jokainen kymmenestä pelaajasta onnistui pistetehtailussa. Teemu Rannikon (13/3/11s) johdolla vieraiden hyökkäykset soljuivatkin ajoittain helponoloisesti. Rannikon lisäksi kaksinumeroisille pisteille ylsivät DJ Laster (27/2) ja Juho Nenonen (11/5).

– Paljon siinä oli hyvää. Varsinkin kolmas neljännes, miten tulimme kopista, niin oli todella, todella hyvää. Mutta sitten tuossa neljännellä jaksolla varmaan 15 pinnaa annettiin Lahdelle helppoja. Se on vähän tuollaista välillä, kun 15–20 pistettä johdat peliä, niin vähän lähtee pelaamisesta maltti pois, Rannikko pyöritteli.

– Pelattiin vähän Lahden temmolla aluksi. Ei ehkä tänään ihan saatu tarpeeksi hyvin käytettyä laajempaa rotaatiota hyväksemme.

Lahti Basketball pelaa tiistaina Helsingissä Seagullsin vieraana. Vilpas puolestaan matkaa tuolloin Kotkaan.

Ottelutilasto

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.
 
30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa ryysyistä rikkauksiin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

Näytä lisää vastaavia