5.5.2013 Huipentuvalla Korisliiga-kaudella Tampereen Pyrintöä valmentanut Ville Tuominen, 31, on solminut 1+1 -vuotisen päävalmentajapestin hallitsevan Tanskan mestarin Bakken Bearsin kanssa. Itä-Jyllannin Aarhusista kotoisin oleva Bakken Bears on esiintynyt Tanskan finaaleissa jo 11 perättäisenä vuonna ja vienyt mestaruuden kahdeksan kertaa.

Finaaleihin huipentuvalla liigakaudella Tampereen Pyrintöä valmentanut Ville Tuominen on Tanskan mestari Bakken Bearsin uusi päävalmentaja.

Bakken Bears on esiintynyt Tanskan finaaleissa jo 11 perättäisenä vuonna.

Tuominen kertoo vievänsä Tanskaan mukaansa Suomen maajoukkueista tutun aggressiivisen puolustuksen. Kuvat: Tytti Nuoramo & Bakken Bears.
Tuominen kertoo Bakken Bearsin ilmaisseen kiinnostuksensa häntä kohtaan jo vuodenvaihteen jälkeen. Päävalmentajan pestistä kisasi helsinkiläislähtöisen Tuomisen kanssa kymmenkunta muuta kansainvälisen tason nuorta valmentajalupausta.
– Bears alkoi etsiä uutta päävalmentajaa tammikuussa, kun pari vuotta joukkuetta valmentanut Philip Dejworek irtisanottiin. Erityisesti ansioluetteloni pelaajatausta vakuutti seurajohdon, jonka lisäksi suomalaisuus on miesten maajoukkueen menestyksen johdosta hyvässä huudossa, Tuominen taustoittaa.
Aarhusilainen Bakken Bears juhli torstaina kolmatta perättäistä Tanskan mestaruuttaan. Bears on esiintynyt Tanskan finaaleissa yhtäjaksoisesti vuodesta 2003 ja voittanut mestaruuden kahdeksan kertaa yhdentoista vuoden sisään.
– Bakken Bears on Tanskan liigan ylivoimaisesti ammattimaisin organisaatio. Heillä on selvästi eniten katsojia paikallisessa liigassa, maan koripalloseuroista järjestäytynein juniorityö sekä eniten täysipäiväisiä työntekijöitä, selvittää Tuominen.
Tuominen otti tuntumaa kansainvälisistä kentistä kaudella 2012/13, kun Tampereen Pyrintö esiintyi Euroopan kolmossarja EuroChallengessa kolmen ottelun verran. Samaa herkkua on mahdollisesti luvassa myös ensi kaudella, sillä Bearsin tähtäin on tiukasti eurokentillä.
– Organisaation haaveena ja tavoitteena on, että Bears pystyisi pelaamaan EuroChallengea jo kaudella 2013/14. Ymmärtääkseni Aarhusissa tehdään paraikaa kovasti töitä tavoitteen toteuttamiseksi.
Tuominen saa johdettavakseen myös alkavan sukupolvenvaihdosprosessin, sillä joukkueen vuosien 2011–13 mestaruusvitjan avainpelaajisto koostuu suurimmaksi osaksi 1970/80-lukujen taitteessa syntyneistä tanskalaispelaajista. Seuran reserveissä kasvaa puolestaan korkoa uusi tanskalainen koripalloilijasukupolvi.
– Bearsin junioriakatemiassa pelaa viisi tai kuusi Tanskan 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen runkopelaajaa, jotka pitäisi ajaa sisään miesten joukkueeseen ensi kaudesta alkaen. Bears voitti Tanskan 18-vuotiaiden poikien sarjan suvereenisti, eli aika kovan tason talentteja sieltä on tulossa, selvittää Tuominen.
– Tarkoitukseni olisi viedä Suomen maajoukkueista tuttu aggressiivinen puolustus mukanani Tanskaan.
Tampereen Pyrinnön kausi Korisliigassa päättyi puolivälierätappioon Kauhajoen Karhua vastaan otteluvoitoin 1-3. Kausi oli kuitenkin Pyrinnölle positiivinen: tamperelaiset voittivat runkosarjan 44 pelistään 31, veivät helmikuussa nimiinsä LiigaCupin mestaruuden ja olivat kahden heiton päässä paikasta EuroChallengen 16 parhaan joukossa.
– Sanotaan niin, että pelit päättyivät keväällä liian varhain, mutta muuten kauteen on pakko olla tulosten valossa tyytyväinen, Tuominen arvioi Tampereen Pyrinnön päättynyttä liigakautta.
– Tulokaskausi liigassa oli odotetun haastava. Ottelumäärä ei mahdollistanut hirveästi harjoittelua, joten kompromisseja joutui jatkuvasti tekemään. Joka päivä opin kuitenkin uutta ja uskon kehittyneeni valmentajana kauden aikana merkittävästi.
Tuomisen lisäksi suomalaista koripallotietoutta vie Tanskaan Tampereen Pyrintöä vuosina 2008–12 valmentanut Pieti Poikola, joka ottaa kesästä 2013 alkaen harteilleen Tanskan maajoukkueen päävalmentajan tehtävät.
Kesän 2025 EM-kisojen Rising Star -palkinnolla palkittu ja ammattilaisuransa Partizan Belgradissa käynnistänyt Susijengin nuori tähti ja järvenpääläisen Beat Basketin kasvatti Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han. Muurisen sai riveihinsä legendaarisen John Caliparin valmentama kestomenestyjä Arkansas.
Helmi Tulonen pääsi juhlimaan Slovakian liigan pronssimitaleja. Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa ja Lilli Onnela oli ilmiliekeissä Italiassa.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.
Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.
Perttu Blomgren sai täydennystä mitalikaappiinsa torstai-iltana, kun hänen edustamansa Mitteldeutscher peittosi Pohjois-Euroopan koripalloliigan (ENBL) pronssiottelussa romanialaisen CSU Voluntarin pistein 92-76 (56-37). ENBL:n Final Four -turnaus pelattiin Mitteldeutscherin kotikaupungissa Weissenfelsissä.
Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.
Awak Kuier pääsi taistelemaan Euroliigan voitosta, mutta tuloksena oli kirvelevä finaalitappio. Linda-Lotta Lehtoranta pääsi Bulgariassa juhlimaan mestaruutta ja Lilli Onnelan Faenza eteni jatkoon Italiassa.
Mikael Jantusen edustama Fenerbahce aloittaa Euroliigan mestaruuden puolustamisen puolivälieräsarjalla hallitsevaa Liettuan tuplamestaria Zalgiris Kaunasta vastaan. Fenerbahce päätti Euroliigan runkosarjan vierasvoittoon ranskalaisesta ASVELista yltäen neljännelle sijalle ja puolivälierien kotietuun.
Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.