Ville Tuominen näki joukkueensa kehityskäyrän – ”Saimme kauden aikana paljon positiivista palautetta”

1.4.2021 12:43 Ville Tuominen toimi menneen kauden Helsingborgin päävalmentajana, kun joukkue pelasi historiansa ensimmäistä kauttaan Ruotsin pääsarjatasolla. Vaikka kausi jäi menestyksen osalta laihaksi, niin Tuominen näki joukkueensa edesottamuksissa paljon positiivista.

Ville Tuominen valmensi tällä kaudella Helsingborgia. (Kuva: Ville Vuorinen)

Kausi oli nuorelle ja kokemattomalle joukkueelle vaikea, sillä se voitti vain yhden pelin. Voitto oli samalla Helsingborgin historian ensimmäinen pääsarjatasolla. Toisaalta joukkue kehittyi kauden aikana harppauksin.

- Odotukset kauteen lähdettäessä olivat aika nollassa. Meillä oli hyvin pieni budjetti, joten odotuksiin nähden kausi meni jopa ihan hyvin emmekä oikein odottaneetkaan enempää, Tuominen aloittaa kauden ruotimisen.  

- Syksyllä hävisimme pelejä vielä ihan pystyyn ja ensimmäisen puoliajan jälkeen ero saattoi olla jo 20 pistettä. Loppukaudesta suurin osa peleistä olikin sitten jo tiukkoja ja taistelimme aina viimeiselle neljännekselle saakka, joten pelaajat kehittyivät kauden aikana selkeästi ja peli meni eteenpäin. Kun hyvissä ajoin tuli tietoon, ettei mikään joukkue putoa sarjasta, niin päätimme ettemme lähde laittamaan rahaa vahvistuksiin, vaan annamme ruotsalaisille pelinrakentajille mahdollisuuden.

- Jos olisi ollut pakko välttää putoamista, niin olisimme hankkineet takakentälle amerikkalaispelaajan, mutta pyrimme ajattelemaan asiaa pidemmällä tähtäimellä ja meidän ruotsalaispelaajat olivat nyt isossa roolissa ja siten ensi kaudella valmiimpia, Tuominen avaa joukkueensa kautta.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Vaikka tappioita tuli, niin joukkue ei heittänyt missään vaiheessa pyyhettä kehään, vaan taisteli jokaisen pelin loppuun saakka selvästä lopputuloksesta huolimatta.

- Saimme kauden aikana paljon positiivista palautetta siitä, että pelasimme koko ajan sata lasissa ja korista oikealla tavalla sekä mahdollisimman kovaa. Pisteiden teko oli meille hankalaa, mutta puolustuksellisesti olimme ihan hyvä joukkue.

Tuominen siirtyi täksi kaudeksi Helsingborgin valmentajaksi valmennettuaan viime kaudella Suomessa miesten Korisliigassa Vilpasta. Salossa hän valmensi sarjan parhaimpiin kuuluvaa joukkuetta, kun taas tänä vuonna haaste oli täysin päinvastainen.

- Kyllähän häviäminen harmittaa, vaikka se oli odotettavissa. Meillä oli tosi harva pelannut ennen liigatasolla ja joukkue oli nuori sekä kokematon. Itselleni häviäminen oli ehkä raskaampaa, kun olin edelliskaudella Vilppaan kanssa, ja minulla oli tosi hyvä ja kokenut joukkue. Tänä vuonna tilanne oli sitten vähän eri. Asenne ja henki olivat joukkueessa koko ajan hyviä emmekä antaneet periksi missään vaiheessa.

Helsingborgin valmentamisen ohella Tuominen toimi menneellä kaudella paikallisen urheilulukion koripallovalmentajana. Hän jättääkin Helsingborgin päävalmentajan paikan ja keskittyy jatkossa valmentamaan urheilulukiossa. Hän jää kuitenkin seuran taustalle ”klubbchef” –tittelillä.

- Urheilulukion toimintaa laajennetaan ensi vuodeksi ja ilmoitin, etten pysty enää ensi kaudella valmentamaan naisten liigajoukkuetta. Tykkään todella työstäni urheilulukiossa eikä aika enää riitä kaikkeen. He kysyivät kuitenkin, että haluaisinko olla mukana koripallopuolen päätöksenteossa ja esimerkiksi ensi kauden päävalmentajan palkkaaminen on minun vastuullani. En tule kuitenkaan hoitamaan päivittäisasioita.

Tuominen auttaa myös ensi kauden joukkueen kasaamisessa. Tällä kaudella Sara Rokkanen kävi piipahtamassa Helsingborgissa muutaman ottelun ajan eikä hän panisi pahakseen saada ensi kauden joukkueeseen lisää suomalaisväriä.

- Mielelläni ottaisin tänne suomalaispelaajiakin, niin pääsisi vähän kotimaisellakin puhumaan, heittää Tuominen.

Henkilöt

 
30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

29.7.2025 23:54 Susijengi

Elias Valtonen jatkaa liigapaikkansa säilyttäneessä CB Granadassa

Kevätkaudella Espanjan ACB-liigasta sarjatasoa alemmas pudonnut CB Granada sai mahdollisuutensa jatkaa maan korkeimmalla tasolla sarjanousija Real Betisin epäonnistuttua liigapaikan kriteereiden täyttämisessä. Näin ollen Susijengin luottomiehiin lukeutuva Elias Valtonen, 200 cm ja 26 v., jatkaa uraansa Espanjan liigassa CB Granadan paidassa myös ensi kaudella.

29.7.2025 17:49 Susijengi

Severi Kaukiainen jatkosopimukseen BC Kalev/Cramon kanssa

Kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 185 cm ja 27 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Viron suurseuran BC Kalev/Cramon kanssa. Kaksi Viron mestaruutta ja kaksi Viron cup-mestaruutta voittanut Kaukiainen tähtää joukkueineen tulevalla kaudella Viron-Latvian liigan mestaruuteen ja FIBA Mestarien Liigan lohkovaiheeseen.

22.7.2025 17:33 Susijengi

Mustapha Amzil Kosovon tuplamestari KB Trepcaan

Viimeiset viisi vuotta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Daytonissa ja New Mexicossa menestyksekkäästi pelannut KTP-Basketin kasvatti Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, palaa Eurooppaan. Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin lukeutunut Amzil on allekirjoittanut sopimuksen Kosovon tuplamestarin KB Trepcan kanssa.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

10.7.2025 11:27 Susijengi

Mikko Larkas Trefl Sopotin päävalmentajaksi kaksivuotisella sopimuksella

Viimeisellä kahdella kaudella Ranskan liigassa SIG Strasbourgia ja Limogesia valmentanut ja pitkän päivätyön Susijengin ja nuorten maajoukkueiden valmentajana tehnyt Mikko Larkas, 44, on solminut kaksivuotisen päävalmentajasopimuksen Puolan hallitsevan pronssimitalistin Trefl Sopotin kanssa.

10.7.2025 10:01 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiaisella onnistunut kausi Virossa – ”Kaudesta jäi tosi hyvä maku”

Severi Kaukiainen pääsi juhlimaan Virossa mestaruutta ja cupiin voittoa. Hänet valittiin myös finaalien ja cupin MVP:ksi, joten hänen kauttaan voidaan sanoa hyvällä syyllä onnistuneeksi.

9.7.2025 10:10 Suomalaiset ulkomailla

Joel Mäntynen G-liigan draftin 11. varauksena Rio Grande Valley Vipersiin

Viime kaudella Saksan Pro A -liigan Karlsruhea edustanut kotkalaisen KTP:n kasvatti ja Korisliigassa pitkään Kouvojen paidassa pelannut Joel Mäntynen on varattu NBA:n kehitysliigan (G League) kansainvälisen draftin 11. sijalla Rio Grande Valley Vipersiin. Valley Vipers on Houston Rocketsin farmijoukkue.

5.7.2025 16:29 Susijengi

Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa - Iisalo johdattaa Memphis Grizzliesia

Susijengin avainpelaajiin kuuluva Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 25, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Memphis Grizzliesin päävalmentaja Tuomas Iisalo puolestaan toimii joukkueensa päävalmentaja kesäliigassa.

Näytä lisää vastaavia