Vekkilä ja Saarela KTP:n vahvuuteen

21.5.2003 SM-Koriksen kotkalaisjoukkue KTP on napannut haaviinsa Jari Vekkilän ja Jussi Saarelan pelaajamarkkinoilta. Molempien pelureiden sopimukset ovat mallia 1+1. Vekkilä on kotkalaisittain paluumuuttaja. Saarela siirtyy Kotkaan kasvattajaseurastaan Kouvoista.

192-senttinen ja 27-vuotias Vekkilä pelasi KTP-paidassa kaudet 1995-97, vietti niiden jälkeen kaksi kautta Saksassa ja palasi Kotkaan kaudeksi 1999-2000. Tämän jälkeen mies on edustanut kolme viimeistä kautta Namika Lahden värejä. Kuluneella kaudella Vekkilä kuului Namika Lahden aloitusviisikkoon, pelasi keskimäärin 29,7 minuuttia, joiden aikana hän teki 12,9 pistettä, poimi 4,1 levypalloa, antoi 2,55 koriinjohtanutta syöttöä ja riisti 1,37 kertaa ottelua kohden.  

Karkkilan Urheilijoissa koripallo-oppinsa saaneella Vekkilällä on tilillään 24 miesten maaottelua.  

Jussi Saarela on urallaan esiintynyt viitenä kautena Kouvojen mestaruussarjamiehistössä. Viime kaudella 198-senttinen ja 25-vuotias laituri pelasi vain neljä ottelua Kouvojen I divisioonajoukkueessa Korikouvoissa. Tilastomerkinnöikseen Saarela ehti merkkauttaa kyseisissä peleissä 8,5 pistettä ja 6,8 levypalloa ennen kuin kausi päättyi polvivammaan.

Jo aiemmin KTP oli solminut 1+1-vuotiset sopimuspaperit Joni Harjulan, Pasi Heinosen, Jani Jernvallin, Markus Myllylän ja Roope Mäkelän kanssa. Kaksivuotiset sopimukset on valmennuskaksikolla Eero Saarinen-Sauli Lanki.  

- Meillä on koossa varsin kokenut pelaajarunko, vaikka nuorista miehistä vielä onkin kyse. Edelleen neuvottelemme ainakin yhden kotimaisen pelaajan lisäämisestä joukkueeseen. Päätös ulkomaanavusta tehdään näiden neuvotteluiden jälkeen, kertoi yli 800 ottelua pääsarjatasolla valmentanut Saarinen.

Asiat

 
1.5.2026 20:01 Korisliiga

Korihaille pronssia – Seagulls kaatui 20 pisteellä

Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.

1.5.2026 10:18 Susijengi

Jantunen johti Fenerbahcen voiton päähän Final Fourista

Mikael Jantunen teki täydellistä työtä upottamalla vappuaattoiltana kaikki yhdeksän heittoaan , kun hallitseva mestari Fenerbahce peittosi Zalgiris Kaunasin näytöstyyliin 86-74 (51-33) Euroliigan toisessa puolivälieräottelussa. Fenerbahce johtaa puolivälieräsarjaa voitoin 2-0 ja on yhden voiton päässä paikasta Euroliigan Final Fourista.

30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

29.4.2026 21:42 19-vuotiaiden poikien SM

Ura Basket 19-vuotiaiden poikien Suomen mestaruuteen – kolmannen finaaliottelun yleisömäärä Kotkassa 1250

19-vuotiaiden poikien Suomen mestari selvisi tänään Kotkan Steveco Areenalla 1250 katsojan edessä, kun Ura Basket voitti KTP:n kolmannessa finaaliottelussa 91-98 ( 50-47).

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

27.4.2026 22:46 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 17

Kipinä Basket juhlii miesten I divisioona A:n mestaruutta viemällä finaalisarjan 3-1. Naisten I divisioonassa Espoo Basket Team II voitti finaalisarjan näytöstyyliin.

27.4.2026 17:17 Susijengi

Miikka Muurinen valitsi Arkansasin yliopiston

Kesän 2025 EM-kisojen Rising Star -palkinnolla palkittu ja ammattilaisuransa Partizan Belgradissa käynnistänyt Susijengin nuori tähti ja järvenpääläisen Beat Basketin kasvatti Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han. Muurisen sai riveihinsä legendaarisen John Caliparin valmentama kestomenestyjä Arkansas.

27.4.2026 10:04 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tuloselle pronssia Slovakiassa

Helmi Tulonen pääsi juhlimaan Slovakian liigan pronssimitaleja. Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa ja Lilli Onnela oli ilmiliekeissä Italiassa.

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

Näytä lisää vastaavia