VEF Riika Loimaan Bisonsin vieraaksi maanantain VTB-liigan ottelussa

22.11.2015 Loimaan liikuntahallin äänekäs yleisö saa maanantaina vieraita Latviasta, kun Riikan VEF saapuu Bisonsin vastustajaksi VTB-liigan kamppailussa. Ottelu on molemmille joukkueille tärkeä, sillä VEF on voittanut edellisestä viidestä ottelustaan kaksi, ja Bisons vain yhden.

Martin Zeno ja Loimaan Bisons saalistavat VTB-liigan kauden toista voittoaan maanantaina, kun vastaan Loimaan liikuntahallin parketilla astelee VEF Riika. Kuva: Kai Kilappa

Loimaan Bisons pyrkii palaamaan voittokantaan Itä-Euroopan VTB-liigassa, kun se isännöi maanantaina latvialaista VEF Riikaa. Ottelu on molempien joukkueiden pudotuspelihaaveiden kannalta tärkeä, sillä VEF majailee VTB-liigan sarjataulukossa sijalla 13 ja Bisons kaksi pykälää alempana.

Latvialaiset ovat voittaneet kuluvalla VTB-kaudella kaksi ottelua, yhden enemmän kuin Bisons. Bisonsin etulyöntiasemaksi on nostettava kuitenkin loimaalaisten puolustus, sillä Bisons on päästänyt keskimäärin kolme pistettä vähemmän ottelua kohden kuin VEF.

Maanantaisen vastustajan kokoonpano ei ehkä pidä sisällään VTB-liigan kuumimpia nimiä, mutta esimerkiksi noin 64% kolmen pisteen heitoistaan tähän asti upottanut laituri Francisco Cruz (12,4 pistettä/3,3 syöttöä) sekä 11,5 pistettä ja 6 syöttöä ottelua kohden kirjauttanut ruotsalainen takamies Ludvig Hakanson ovat punaisella tussilla kirjoitettuja nimiä jokaisen VTB-liigan joukkueen ottelusuunnitelmassa. Myös monipuolinen, latvialainen laituri Janis Berzins (9,8 pistettä/3,8 levypalloa/1,1 syöttöä) on varmasti merkitty mies Bisonsin leirissä.

Kotijoukkue lähtee otteluun kolhuja keränneenä, lopullisen kokoonpanon varmistuessa pelipäivänä. Varmaa on kuitenkin se, että Biisonilauma on jälleen kerran valmiina taistelemaan voitosta kovatasoista kansainvälistä joukkuetta vastaan. Ylösheitto Loimaan liikuntahallilla kello 18.30.

Kaikki Bisonsin kauden 2015/2016 VTB-Liigan ottelut ovat nähtävissä myös Elisa Viihteen Fanseat.com -palvelussa.

Lisätiedot: Lippupalvelu

Asiat

 
30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

30.4.2026 09:51 Korisliiga

Äänestä Hang Time -sarjan kauden paras jakso ja voita kultainen koripallo tai Ruudun 3 kuukauden lahjakortteja

Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut jälleen ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää jo kuudennen tuotantokauden paras jakso.

30.4.2026 08:54 Korisliiga

Korisliigan finaalierotuomarit valittu

Lauantaina alkava miesten Korisliigan finaalisarja Salon Vilppaan ja Kataja-Basketin välillä tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

28.4.2026 15:04 Korisliiga

Michael Poundsista Bisons Loimaan uusi päävalmentaja

Bisons on kiinnittänyt Michael Poundsin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus kattaa kauden 2026-27 ja se sisältää option kaudesta 2027-28. Pounds saapuu Loimaalle KTP-Basketin apuvalmentajan paikalta.

28.4.2026 15:01 Korisliiga

Lauri Kallio jatkosopimukseen Hongan kanssa

Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue on solmimassa tukun pelaajasopimuksia ja ensimmäisenä signauksena on takapelaajan paikalle Tapiolan Hongan oma kasvatti Lauri Kallio (188cm).

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

Näytä lisää vastaavia