Uudistunut PAOK ei antanut Lappeenrannan yllättää

23.1.2008 Team Lappeenranta voitti joulukuussa kreikkalaisen PAOK Thessalonikin kotonaan Eurocupissa. Myöhään tiistai-iltana rivejään sitten edellisen kohtaamisen vahvistanut PAOK ei ollut kotiyleisönsä edessä enää yllätettävissä. Lappeenranta kärsi 76-80-tappion.

Voitto oli PAOK Thessalonikin ensimmäinen Eurocupissa. Joukkue on viimeisen kuukauden aikana kokenut melkoisen muutoksen, kun PAOK värväsi vahvuuteensa turkkilaiskonkarin ja korilinko Ibrahim Kutluayn, amerikkalaispelintekijä Jason Rowen sekä Ruotsin maajoukkuemies Martin Ringströmin.

Lappeenranta lähti jälleen peliin ennakkoluulottomasti ja oli niskan päällä kolmannelle jaksolle saakka. Etenkin avausneljännes oli suomalaisjuhlaa, kun Lappeenranta karkasi 32-23-johtoon. Tahtipuikkoa heilutti alussa Ivan Harris, joka kuitenkin katosi kuvasta ottelun edetessä.

Viimeisen kerran Lappeenranta piti johtoasemaa 27 peliminuutin kohdalla. PAOK vei jakson lopun 15-3 ja käänsi asetelmat päälaelleen ja lukemiin 69-62. Päätösneljänneksellä Lappeenranta kävi vielä pisteen päässä (76-75) isännistään Petri Virtasen onnistuttua kolmosessaan. Voittopisteensä PAOK teki vapaaheittoviivalta.

- PAOK on tehnyt paljon muutoksia sitten viime kohtaamisemme. Se liikutti palloa paljon paremmin. Teimme paljon tyhmiä virheitä ja rikoimme paljon, kertoi Lappeenrannan luotsi Mika Turunen viitaten joukkueensa puolustuspään uinahduksiin.

Lappeenrannan miehistöstä positiivisimmasta iltapuhteesta vastasi todellinen jokerikortti, Tuukka Kulha. Kentälle tultuaan Kulha heitti ottelun seitsemän pistettään reilussa kahdessa minuutissa. Myöhemmin 22-vuotias Kulha kunnostautui myös puolustuksessa paimentaessaan yli kymmenen vuotta vanhempaa Kutluayta.

Kutluay heitti lopulta isännille 15 pistettä. Häntä säestivät Mamoutou Diarra sekä Dimitrios Verginis 13 pisteen saldoillaan.

Lappeenrannan ja ottelun korikuninkaaksi nousi Adrian Henning, joka nosteli 22 pistettä. Virtanen heitti 14 ja Harris 11 pistettä. Maajoukkuesentteri Aki Ulander kunnostautui levypallopelissä ja kirjautti tehomerkinnät 8/12.

Sekä Lappeenranta että PAOK olivat menettäneet jatkomahdollisuutensa jo Eurocupin aiemmissa peleissä. Lohkosta jatkoon etenevät venäläinen Samara ja virolainen Tartto. Lappeenrannan eurotaival päättyy ensi viikolla Tarttossa.

Ottelun täydelliset tilastot löytyvät FIBA Euroopan nettipalvelusta, suora linkki tilastoihin tässä.



Lisätietoja: http://www.fibaeurope.com/

Asiat

 
1.8.2025 10:35 Susijengi

Perttu Blomgren: ”Omat vahvuudet korostuu pelatessa koko kentällä”

Perttu Blomgrenille, 23, lankesi viime kesänä Susijengin pahanonnensankarin rooli, kun loukkaantuminen pakotti hänet syrjään juuri Valencian olympiakarsintojen kynnyksellä. Lapuan Korikobrien kasvatti kuitenkin uskoo olevansa Latviassa pelatun läpimurtokevään jälkeen valmiimpi Susijengi-rooliinsa kuin koskaan.

31.7.2025 11:05 Susijengi

Aaron Ekwere: ”Coach vihjasi, että kutsua voisi olla tulossa”

Mustapha Amzilin ohella toinen ensimmäistä miesten maaotteluaan kärkkyvä pelaaja Susijengin EM-kisakesän avaavalla Kisakallion leirityksellä on viime vuodet Drive Basketballissa pelannut Tampereen Pyrinnön kasvatti Aaron Ekwere, 196 cm ja 18 v., joka on väläytellyt kansainvälisen tason potentiaaliaan Suomi-paidassa kahtena perättäisenä kesänä.

30.7.2025 15:51 Korisliiga

Viisinkertainen Korisliiga-mestari kapteeni Rougeau jatkaa Seagullsissa

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.

30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

30.7.2025 11:30 Susijengi

Mustapha Amzil: ”Mä oon innoissani pääsystä vihdoin Susijengiin”

Kotkalaisesta KTP:sta maailmalle lähtenyt Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, on yksi viime vuosien odotetuimpia Susijengi-tulokkaita. Susijengin Open Gymissä ensimmäisen kerran jo kuusi vuotta sitten treenannut Amzil on palannut viiden vuoden Yhdysvaltain NCAA-taipaleelta Eurooppaan valmiina lunastamaan paikkansa Susijengiltä.

30.7.2025 11:04 Lastenvalmennusverkosto

Syyskuisen Lastenvalmennusseminaarin pääesiintyjäksi lasten koripallovalmennuksen legenda Maurizio Cremonini

Suomen Koripalloliitto ja Kolmen Kampuksen Urheiluopisto järjestävät yhteistyössä yksipäiväisen Lastenvalmennusseminaarin Lohjalla Kisakallion Susi Training Centerissä sunnuntaina 21. syyskuuta. Pääesiintyjäksi saapuu kansainvälinen minikoripallon legenda, italialainen Maurizio Cremonini.

29.7.2025 14:00 Susijengi

Susijengi käynnistää EM-kotikisaleirityksen kuudentoista miehen vahvuisena

Tampereen EM-alkulohkoa Nokia Areenalla 27.8.–3.9. isännöivä Susijengi on kerääntynyt EM-kotikisakesän avaavan valmistautumisjakson ensimmäiselle leiritykselleen Lohjan Kisakallion Susi Training Centeriin kuudentoista miehen joukolla.

28.7.2025 10:30 Susijengi

Susijengi sai arvovieraita Open Gymiin: maajoukkuevalmentajien yhteistyö jatkuu toiselle vuosikymmenelle

Jo vuosikymmenen ajan jatkunut yhteistyö palloilulajien päävalmentajien välillä jatkui viime viikon torstaina, kun Suomen palloilumaajoukkueiden valmentajat seurasivat Susijengin Open Gym -harjoituksia Urhea-hallilla.

27.7.2025 21:36 Sudenpennut

Suomen U16 pojille sisukas jatkoaikavoitto Tshekistä – Joseph Tala ratkaisi viimeisillä sekunneilla

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue sai maistaa jatkoaikavoiton makeutta, kun Bassano Del Grappan turnauksessa Sudenpennut päihitti Tshekin jatkoajan jälkeen 85-84 (33-30, 73-73). Sekä varsinaisella peliajalla että jatkoajalla ratkaisevat korit teki Joseph Tala.

27.7.2025 17:45 Pääjuttu

18-vuotiaille pojille kolmas tappio – Tšekki hautasi Suomen nousuhaaveet viimeisellä neljänneksellä

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkoi B-divisioonan EM-urakkaansa Romanian Pitestissä tiukalla kamppailulla Tšekkiä vastaan. Kolmas lohkopeli tarjosi jälleen tasaisen ottelun, jossa Suomi johti kolmannella jaksolla jo kahdeksalla pisteellä – mutta lopulta Tšekki vei voiton lukemin 84–75.

Näytä lisää vastaavia