21.11.2012 Keskiviikon URHOtv-otteluna nähdään liigaviihdettä Kouvolan Mansikka-aholta. Voitot ovat olleet Kouvolan Kouvoilla ja Lapuan Korikobrilla tiukalla viime kierroksilla, ja molemmat joukkueet hakevat uutta nostetta ailahtelevan pariviikkoisen jälkeen. Otteluun tuo lisämielenkiintoa Korikobrien uudistunut pelaajapaletti.

Gilberto Clavellin Kouvot isännöi Korikobria keskiviikon URHOtv-ottelussa. Kuva: Matti O. Koskinen.
Keskiviikkona Mansikka-ahon parketilla nähtävistä joukkueista hienoisena ennakkosuosikkina kentälle saapuu Kouvot, jonka edellisestä liigaottelusta on ehtinyt kulua viikon päivät.
Kouvot on voittanut neljästä edellisestä ottelustaan vain yhden, mutta joukkue näyttää olevan valmis uuteen nousuun. Uusi amerikkalaislaituri LaMarr Greer on vakuuttanut Kouvojen valmennusjohdon joukkuepelillään ja puolustuspään osaamisellaan, ja näyttää asettuvan vahvana linkkinä Chris Hesterin ja Gilberto Clavellin rinnalle.
Kun lisäksi Samuli Vanttaja, Antto Nikkarinen, Ilari Seppälä, Atte Perttu, Aleksi Akpaso ja Jere Luoma ovat terveiden kirjoissa, on Kouvoilla marssittaa kentälle leveä ja iskuvoimainen kokoonpano Korikobria vastaan.
Lapualaisten viime viikot ovat kuluneet turbulenssissa. Joukkueen amerikkalaispelaajista Chris Commons ja B.J. Holmes saivat lähtöpassit, ja päävalmentaja Nenad Stefanovic on Korikobrien verkkosivujen mukaan ”ottanut etäisyyttä joukkueeseen” Commonsin kanssa Kauhajoki-tappion kanssa sattuneen välikohtauksen jälkeen.
Jo pari viikkoa sitten Lapualle lennätetty pelinrakentaja Dominique Coleman korvaa Holmesin Korikobrien pelinrakentajana, ja Commonsin korvaajaksi lapualaiskorin alle on saatu viime kaudella Islannissa pelannut 203-senttinen Trey Hampton. Hampton pelannee Kouvolassa, mikäli hänen pelilupansa saapuu Suomeen ajoissa.
Hamptonin tilanteesta riippumatta pelinrakentaja Coleman, laituri Dwight Tolbert, Korikobrien pistetykki Samuel Haanpää sekä takamies Aleksi Huuskonen saavat keskiviikkona urakoida ylitöitä palauttaakseen Lapuan voittojen tielle. Korikobrat haki edellisen voittonsa 27. lokakuuta KTP:ta vastaan, ja joukkue on hävinnyt viimeiset neljä otteluaan.
Pidä silmällä
Ilari Seppälä, Kouvot: Neljättä kauttaan Kouvoissa pelaava 188-senttinen, 19-vuotias takamies kohtaa ensimmäistä kertaa urallaan oman kasvattajaseuransa pääsarjatasolla. Seppälä pelasi edellisen kerran Kobrissa kaudella 2008/09, jolloin joukkue pelasi I Divisioonaa. Seppälä on tällä kaudella viimeistellyt Kouvoille 8,1 pistettä, 1,9 levypalloa sekä 1,7 syöttöä ottelua kohden.
Korisliigaa: Kouvolan Kouvot – Lapuan Korikobrat URHOtv:lla tiistaina 21.11. klo 18:25 alkaen.
Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.
Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.
Erinomaista Korisliiga-kautta pelaavan Tapiolan Hongan miesten joukkueen ensi kauden 2026-27 rakentaminen on käynnistetty sopimalla Aapo Heinosen jatkosta joukkueen päävalmentajana.