25.4.2013 Korisliigan välierien ensimmäinen URHOtv:n ottelu nähdään torstaina Joensuusta, jossa runkosarjan kakkonen Joensuun Kataja isännöi avausvälierässä runkosarjan kolmosta, KTP Basketia.

Petri Virtanen on URHOtv:n henkilökuvassa illan välieräottelussa. Kuva: Kai Kilappa.
Kataja on vienyt joukkueiden tämän kauden neljästä runkosarjakohtaamisesta kolme – sekä kaikkina aikoina yhdestätoista KTP:ta vastaan pelaamastaan pudotuspelikohtaamisesta peräti 10.
Edellisen kerran joukkueet kohtasivat pudotuspeleissä vuoden 2011 välierissä, jolloin Kataja eteni finaaliin voitoin 3-1. Nyt Katajaa edustavat Jerald Fields ja Juho Lehtoranta pelasivat tuolloin KTP:n valkovihreissä. KTP:n pelaajista Sefton Barrettilla, Joonas Lehtorannalla ja Milos Dobrasilla kyseinen välierätappio on yhä tuoreessa muistissa.
Kataja haki tämän kevään välieräpaikkansa kaatamalla Lappeenrannan NMKY:n puolivälierissä suoraan otteluvoitoin 3-1. KTP puolestaan voitti Kouvot suoraan kolmessa ottelussa.
Ottelun henkilökuvassa nähdään jo kymmenettä kertaa SM-pudotuspelejä pelaava, ensimmäistä SM-kultaansa edelleen tiukasti metsästävä Katajan Petri Virtanen. Virtanen pelaa KTP:ta vastaan jo uransa 87. pudotuspelin. Tähän mennessä Säynätsalon Riennon kasvatti on pommittanut urallaan 1257 pudotuspelipistettä.
Toni Flink selostaa suoran lähetyksen Joensuusta Mehtimäen jäähallilta torstaina 25. huhtikuuta klo 18:15 alkaen.
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.
Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.
Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.
Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.