6.3.2013 Korisliigan kärjessä oleva KTP ja kolmantena majaileva Tampereen Pyrintö iskevät yhteen takuulla kiihkeässä URHOtv:n keskiviikkoillan ottelussa. Kauden aiemmissa kolmessa kohtaamisessa on nähty jo kaksi vierasvoittoa.
Joonas Lehtorannan KTP hakee kotivoittoa Pyrinnöstä URHOtv-ottelussa. Kuva: Kai Kilappa.
Pyrintö lähtee otteluun johtaen keskinäisiä otteluita 2-1, joten KTP:n on voitettava keskiviikon ottelu kahdeksalla pisteellä, jos kotkalaiset mielivät tasapisteiden sattuessa Pyrinnön edelle runkosarjataulukossa. Kaksi edellistä peliä ovat päättyneet kymmenen pisteen vierasvoittoihin ja avauspeli Pyynikillä lokakuun alussa seitsemän pisteen kotivoittoon.
KTP:n lähtötilanne illan peliin on mielenkiintoinen. Kahdentoista pelin voittoputken jälkeen Sami Toiviaisen suojatit ovat hävinneet Kauhajoella ja Kouvolassa. Lisäksi Korisliigan helmikuun pelaaja Sefton Barrett loukkasi helmikuussa nilkkansa ja nyt kanadalaislaituria tuuraa toisessa pelissään belgialais-yhdysvaltalainen Marcus Faison. KTP on voittanut kotonaan pelaamastaan 16 ottelusta 14 ja vuoden 2013 aikana pelaamastaan 15 ottelusta 12.
Pyrintö on puolestaan ollut viimeisissä vieraspeleissään terävänä voittaen neljä perättäistä ottelua. Pyrintö on voittanut 15 vierasottelustaan kymmenen sekä vuoden 2013 aikana 14 ottelustaan kymmenen.
URHOtv:n kameroiden edessä molemmat joukkueet ovat viihtyneet mainiosti. KTP on voittanut kahdeksasta tv-ottelusta seitsemän ja Pyrintö kuudesta viisi. Vanhat joukkuetoverit Antwine Williams (19,7p) ja Damon Williams (19,3) ovat olleet joukkueidensa pistehait näissä otteluissa.
Miten Devonne Giles haastaa Pyrinnön kaksoistornit Antti Nikkilä-Olli Ahvenniemi? Miten KTP pysäyttää Pyrinnön korin läheisyydessä, osuuko KTP jälleen kaukaa jäätävästi? Miten käy takamieskamppailussa Antero Lehto vs. Bojan Sarcevic? Ilmassa on pudotuspelien makua.
Tauolla henkilökuvassa nähdään kahden maan mestari, KTP:n tarkkakäsi Jukka Matinen. Henri Inki selostaa. Lähetys Steveco Areenalta käynnistyy keskiviikkona 6.3. klo 18:25.
Matias Rissanen on pannut nimen paperiin Hongan kanssa koskien tulevaa kautta.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Kouvojen ulkomaalaisvahvistukset tulevaan Korisliigakauteen ovat varmistuneet, kun viimeisenä nelikosta sopimuspaperiin luonnosteli nimensä 196-senttinen heittävä takamies Roger McFarlane.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Kouvojen paletti tulevalle Korisliiga-kaudelle täydentyy hyvää vauhtia. Seura on solminut ensi kauden mittaisen pelaajasopimuksen 198-senttisen ison laiturin Collin Hollowayn kanssa. Holloway on pelannut kolmessa yliopistossa ja valmistui kuluvan vuoden keväänä Samfordin yliopistosta.
Uudenkaupungin Korihaiden neljäs ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle on 28-vuotias laituri Bobby Planutis. 203-senttinen Planutis on tuttu Korisliigasta kaudelta 2023–24, jolloin yhdysvaltalaispelaaja pelasi Lahti Basketballin riveissä.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Hallitseva Korisliiga-mestari Helsinki Seagulls on solminut sopimukset joukkuetta myös viime kaudella edustaneiden Ricky Waxlaxin ja Chrysostom Chukwuman kanssa. Vahvan alkukauden jälkeen Saksaan loppukaudeksi siirtynyt 29-vuotias Chukwuma ja jo seitsemättä kauttaan Seagullsia urallaan edustava 25-vuotias Waxlax tuovat uudistuvaan joukkueeseen arvokasta jatkuvuutta.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.