5.3.2017 Naisten Korisliigan sunnuntain ainoassa ottelussa Espoo United kaatoi jalkoihin jääneen Helmi Basket HBA:n Metro Areenalla loppuluvuin 89-44 (45-21).

Shenita Landry johdatti Unitedin kotivoittoon. Kuva: Francois Perthuis.
Ottelun ensimmäiset neljä minuuttia eteni tasaisissa tunnelmissa, kunnes Dionne Poundsin (8/0/7 syöttöä) kaksi kolmosta vei kotijoukkueen 10 pisteen johtoon ja toiselle jaksolle mentäessä ero oli 15 pistettä Unitedin hyväksi.
Toisella jaksolla emäntien puolustus puri ja ero kasvoi nopeasti 20 pisteeseen Saara Sandellin (13/3) korilla. Kotijohto oli kasvamassa jo 30 pisteeseen, mutta Sini Mäkelän (6/4) kolmen pisteen onnistuminen kavensi puoliaikatilanteeksi 45-21.
-Puolustuksessa oli tänään hyvä efortti ja pelaajat olivat hyvin sitoutuneet yhteiseen tekemiseen. Hyökkääminen oli ymmärrettävistä syistä melko vapaata ja vaatii jatkossa kehittämistä, United-luotsi Kimmo Kujansivu tuumi.
Ero jatkoi kasvamistaan puoliajan jälkeen, eikä ottelun jälkimmäiset 20 minuuttia tarjonneet kotiyleisölle suurempaa jännitysnäytelmää.
-Naisten Korisliiga on kova sarja ja Espoo oli tänään hyvä. Kun meidän keskittyminen säilyi hyvällä tasolla, pystyttiin kamppailemaan. Heti kun herpaannuimme, niin United rankaisi välittömästi, HBA:n päävalmentaja Pekka Salminen kertoi ottelun jälkeen.
Voittajien tehokkain oli tuttuun tapaan Shenita Landry (27/7). Landryn lisäksi onnistujiin lukeutuivat muun muassa Kia Vaalavirta (11/0) sekä Kaisa Kuisma (8/2). HBA:lta kaksinumeroisille pisteille ylsi Helmi Tulonen (10/6).
Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.
Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.
Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.
Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.
Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.
HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.
ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.
BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.