1.6.2006 Kahtena keväänä koripallon SM-kultamitalin kaulaansa pujottanut Mika Turunen jatkaa Lappeenrannan NMKY:n vastuuvalmentajana kaksi seuraavaa kautta, jos hän ei saa sopimusta ulkomaille 16. kesäkuuta mennessä.
Mika Turunen kertoi jo kevättalvella, että hän jättää Namikan valmentajan tehtävät ja pyrkii ulkomaille valmentamaan. Hän ei hakenut avoinna ollut valmentajan paikkaa, mutta Namika teki hänelle valmennustarjouksen, kun seuran tukiryhmät alkoivat huolestua lappeenrantalaisen koripallon tulevaisuudesta.
- Viikon verran tätä asiaa varmasti pohdin. Lopullisesti pää kääntyi siinä vaiheessa, kun seuran kunniapuheenjohtaja Heikki Kaarna tuli vaimonsa kanssa meille kylään ja taivutteli minua suostumaan. Olen tuntenut Heikin seitsemänvuotiaasta ja hän pyyntönsä merkitsi minulle paljon. Heikki sanoi, että älä sinä huolehdi ja murehdi kaikesta, vaan keskity valmennukseen, Mika Turunen kertoo Etelä-Saimaan verkkosivuilla.
- Sopimuksessa on sellainen optio, että minulla on 16.6. saakka aikaa muuttaa suunnitelmia ja tehdä ulkomaille valmennussopimus. Haluan vielä katsoa yhden ulkomaankortin, Turunen muistuttaa.
Namikan joukkueenjohtaja Kari Mellon mukaan kymmenkunta valmentajaa oli kiinnostunut Namikasta.
Mika Turusen rooli on jatkossa entistä selkeämpi. Hän on kuukausipalkkainen päävalmentaja, jolle ikään kuin perintönä jää vielä sponsorisopimusten neuvottelu parin firman kanssa. Muut neuvottelut hoitaa Namikan talousryhmä. Turunen jatkaa leipätyössä Lappeenrantalaisen ilmoituspäällikkönä ja on yhtenä osakkaana avaamassa tämän viikon lopulla sporttibaaria.
Namikan valmennuspakettiin osana kuuluu se, että kaksivuotisen sopimuksen kakkosvalmentajan tehtävästä allekirjoittanut Lassi Tuovi aloittaa tammikuussa armeijan jälkeen oppisopimusmallilla valmentajakouluttautumisen Namikassa ja etäopiskelun Vierumäellä. Kuntopuolen valmennuksesta Namikassa vastaa edelleen kaksikko Risto Kangas-Tapani Valkonen.
Ensi kauden joukkueen rakentaminen on Turusen mukaan jo hyvässä vauhdissa. Keskustelua käydään niin viime kauden pelaajien kuin uusien ehdokkaiden kanssa.
- Ensimmäisten joukossa on tarkoitus tehdä sopimus kotimaisen jo hieman kokeneemman pelaajan kanssa. Hänet koulutetaan Namikassa kaksivuotisella räätälöidyllä ohjelmalla seuraan tulevaksi johtajaksi, vähän niin kuin Lassi tulevaksi valmentajaksi. Jatkuvuutta tähän organisaation nimenomaan tarvitaan, Mika Turunen korostaa.
Viime kauden joukkueesta Namikassa jatkosopimuksen ovat tehneet Lasse Hintsala ja Kimmo Tolvanen. Paluumuuttajiin kuuluu Mika Haakana.
Namika käy Turusen mukaan keskusteluja jatkosta myös mestaruusvuosien kotimaisten luottopelaajien Pasi Riihelän ja Jussi Kumpulaisen kanssa. Vaikka valmentaja- ja pelaajaratkaisut siirtyivätkin kesän kynnyksellä, Turunen uskoo, että mitään ratkaisevaa ei ole hukattu.
Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.
Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.
Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa.
Miesten Korisliigan kauden 2025–2026 sarjaohjelma on julkaistu. Kausi käynnistyy perjantaina 3. lokakuuta ja päättyy viimeistään tiistaina 19. toukokuuta. Runkosarjassa pelataan tuttuun tapaan kaksinkertainen sarja, jonka jälkeen ohjelmassa ovat ylempi ja alempi jatkosarja sekä pudotuspelit.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.