14.2.2009 Helsinkiläinen ToPo varmisteli Korisliigassa viidennellä peräkkäisellä kotivoitollaan pudotuspelipaikkaansa, kun se pyöritteli Lappeenrannan NMKY:stä kauden toistaiseksi suurimman voittonsa 108-72 (51-28) -tuloksella.
ToPo vei karjalaisvieraita alusta asti, kun helsinkiläiset voittivat jo ensimmäisen kymmenminuuttisen 26-10. ToPon johto kasvoi suurimmillaan viimeisen neljänneksen alussa peräti 43 pisteeseen.
ToPo hallitsi korinalustoja, mutta heitti tehokkaammin myös kaaren takaa 11 kolmen pisteen koria.
Jean Francois pussitti ToPolle komeat 30 pistettä ja Isaac Spencer 22.
Vaisusta LrNMKY:stä pääsivät kaksinumeroisiin pisteisiin vain Demetrius Brown 21:llä ja HL Coleman 16 pisteellä.
LrNMKY:n päävalmentaja Jarmo Laitinen oli sairaana eikä joukkueella ollut myöskään vielä kokoonpanossaan uutta yhdysvaltalaista takamiestään Adrian Penlandia, joka on pelannut muun muassa Kreikan ja Saksan pääsarjoissa.
Vieraspeleissään kompuroinut Namika Lahti ryhdistäytyi Karkkilassa, josta sarjapisteet matkasivat Lahteen 72-96 (31-38) -tuloksella.
Tasaisena käynnistynyt peli alkoi kallistua vieraille toisen neljänneksen lopulla, jonka jälkeen kotijoukkue Team Componenta ei päässyt enää johtoon. Peli ratkesi kolmannella jaksolla, kun vierasjohto kasvoi 20 pisteeseen.
Kurtis Rice heitti Namikalle 28 pistettä ja Ilkka Vuori 14.
Componentan teho keskittyi 29 pistettä tehneen Frank Richardsin ja 27 pistettä nakanneen Dainmon Gonnerin käsiin, kun muu joukkue teki yhteensä vain 16 pistettä.
Uudenkaupungin Korihait joutui kotipelissään tiukoille Forssan Koripoikien kanssa. Tasainen ottelu päättyi 64-60 (37-31) -kotivoittoon.
FoKoPo johti ensimmäiset minuutit, mutta jäi sen jälkeen takaa-ajajaksi. Takaa-ajo käänsi nelisen minuuttia ennen loppua kotijohdon vieraiden pisteen eduksi 54-55 -tilanteessa. Korihait nousi uudelleen 60-55 -johtoon, mutta FoKoPo pääsi vielä viime hetkillä kahden pisteen päähän ennen kuin Bojan Sarcevic sinetöi kotivoiton vapaaheitoilla.
Korihaiden tasaiseen tehonelikkoon pääsivät Alain Laroche 14 pisteellä sekä 11 pisteen miehet Sarcevic, Josh Gonner ja Mark Zoller.
Ronald Yates heitti FoKoPolle 25 pistettä ja Nick Wallery 15.
Porvoossa kohtasivat sarjataulukon kaksi viimeistä joukkuetta, joista Tampereen Pyrintö oli Porvoon Tarmoa parempi 87-76 (47-39) -lukemin.
Tarmo johti peliä parhaimmillaan 12 pisteellä ja piti johtoa kolmannen jakson puolivälin vaiheille. Pyrintö voitti kolmannen jakson 15 pisteellä eikä Tarmo päässyt enää lopussa voiton tavoitteluun.
Pyrinnön takamies Antero Lehto heitti piste-ennätyksekseen komeat 33 pinnaa. Kenneth Henderson teki 20 pistettä ja Antti Nikkilä 18. Pyrinnöltä puuttui kokoonpanostaan Kenneth Lowe.
Jo kahdeksannen peräkkäisen tappionsa kärsineestä Tarmosta DeWayne Richardson teki 19 ja Magen McNeil 17 pistettä.
(STT)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.
Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa vain kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta pääsee playoffeihin. Näitä sijoja pitävät tällä hetkellä hallussaan Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö, jotka kohtasivat tänään Tampereella.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion.