24.1.2009 Korisliigan lauantaikierroksen pommi putosi Joensuussa, missä Kataja koki ruman tappion ToPolle. Sarjajohtaja romahti kotonaan pistein 69-103 (37-46). Myös Namika Lahden hävittyä ottelunsa erottautui kouvolalainen Kouvot yksin sarjakärkeen.
Kataja jäi heti alussa hienoiseen takaa-ajoasemaan, mutta lopullinen notkahdus nähtiin vasta puoliajan jälkeen. ToPo tuli tauolta hurjassa iskussa ja voitti kolmannen neljänneksen peräti 30-11.
ToPo onnistui heittopelissään kauttaaltaan mainiosti. Kakkoset upposivat sisään 67 prosentin varmuudella ja kolmosetkin 50-prosenttisesti. Myös levypallopelissä helsinkiläiset olivat Katajaa edellä.
Voitollaan sarjassa kahdeksanneksi nousseen ToPon ykkösnimi Katajan kaadossa oli James Allen (27/7). Surkeasti esiintyneen Katajan korkeimman pistemäärän heitti Jeremiah Wood (16/6).
- Selvästi parempaan päin olemme menossa, etenkin uuden kaverin (Jean Francois) mukaantulon myötä, myhäili ToPo-luotsi Tomi Kaminen.
Kouvot nappasi lauantaina jo viidennen perättäisen voittonsa Korisliigassa ja nousi samalla sarjajohtajan paikalle. Lappeenrannan NMKY kaatui Kouvolassa pistein 76-59 (38-36).
LrNMKY vei peliä kahdella ensimmäisellä jaksolla, mutta putosi kyydistä kolmannella, jolla se sai aikaiseksi vain kahdeksan pistettä.
Taistelua voitosta eivät auttaneet myöskään joukkueelle koko ottelun aikana sattuneet huimat 28 pallonmenetystä.
Kouvojen paras onnistuja oli Jukka Kataja (20/5). Namikan hahmoja olivat identtisen saldon 14/7 keränneet Pasi Riihelä ja Demetrius Brown.
Espoon Honka piti sarjakakkosen Namika Lahden aisoissa ja voitti kotipelinsä 75-61 (34-33). Samalla Korisliigan kärkipää tiivistyi entisestään.
Honka ratkaisi ottelun heti puoliajan jälkeen karkaamalla lukemiin 46-33 ennen kuin Lahti sai pistetilinsä auki. Peli oli kuitenkin ehtinyt jo ratketa.
- Puolustimme hyvin, ja olen erityisen tyytyväinen myös siihen, että sain nyt vihdoinkin koko joukkueeni terveenä kentälle, Hongan valmentaja Mihailo Pavicevic iloitsi viitaten maajoukkuelaituri Jukka Matisen paluuseen.
Kotijoukkueen hahmoksi kohosi Kimmo Muurinen (19/5). Vierailijan kiistaton ykkönen oli Ray Nixon (17/16). Lahden tuore vahvistus Chris Rodgers pelasi 18 minuuttia ja keräsi viiden virheen siivittämänä vaatimattomat lukemat 4/2.
Karkkilan Team Componenta osoittautui Porvoon Tarmoa paremmaksi Korisliigan lauantaisessa jumbofinaalissa. Tarmo taipui kotisalissaan pistein 67-70 (36-42).
Componenta ehti johtaa ottelua kolmannella neljänneksellä parhaimmillaan jo 14 pisteellä, mutta Tarmo painoi pelin lopussa tiukaksi. Joukkue nousi kahta minuuttia ennen loppua jopa hetkeksi tasoihin, kunnes karkkilalaiset ratkaisivat pelin vapaaheitoillaan.
Voittajajoukkueen ykkönen oli Damion Dantzler (20/10). Kotijoukkueesta parhaiten onnistui vuorostaan DeWayne Richardson (20/11).
Alavireinen Forssan Koripojat taipui kotipelissään KTP:lle 68-71 (33-31). Voitto nosti kotkalaiset sarjassa neljänsiksi.
KTP ratkaisi äärimmäisen tasaisesti edenneen kamppailun edukseen vasta viimeisellä sekunnilla. Toni Ilmonen (16/1) niittasi ratkaisun onnistuneella kolmen pisteen heitollaan summerin jo soidessa.
Ilmosen ohella kotkalaisen sankariksi nousi Damon Williams (16/13).
Forssalaisten paras oli Ronald Yates (24/6).
(STT)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.
Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.
Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.