Tomas Murphy palasi parketeille, Nkamhouan ja Tennesseen voittoputkelle jatkoa

29.12.2020 08:08 Yhdysvaltojen yliopistosarjassa viimeisen viikon aikana loukkaantumisesta toipunut Tomas Murphy palasi yli vuoden tauon jälkeen pelikentille. Olivier Nkamhoua taas säkitti yhdeksän pistettä, kun Tennessee venytti voittoputkensa kuuteen.

Olivier Nkamhoua pelasi erinomaiset minuutit Tennesseen paidassa. Kuva: Tennessee.

Tomas Murphy pelasi ensimmäiset ottelunsa Vermontin riveissä, kun Vermont voitti sunnuntaina ja hävisi maanantaina NJIT:lle. Ensimmäisen ottelun Vermont vei 78-92 (33-52), kun Murphy palasi kentille yli vuoden tauon jälkeen tilastoiden seitsemän pistettä ja kaksi levypalloa seitsemässä peliminuutissa.

> Ottelutilastot

Toinen ottelu äityi jännitysnäytelmäksi, jossa NJIT selviytyi voittajaksi kahden jatkoajan jälkeen 81-80 (31-37, 64-64, 72-72). Murphy pelasi kahdeksan minuuttia, joiden aikaan hän upotti viisi pistettä.

> Ottelutilastot

Juuri ennen jouluaattoa Olivier Nkamhoua ja Tennessee venyttivät voittoputkensa kuuteen, kun Tennesseen käsittelyssä kaatui tällä kertaa USC Upstate 60-80 (26-33). Nkamhoua sai peliaikaa 13 minuuttia, joiden aikana hän keräsi tilastosarakkeeseensa yhdeksän pistettä, yhden levypallon, syötön, riiston ja torjunnan.

> Ottelutilastot

Tahvanaisen Bradley hävisi viimeisillä sekunneilla

Ville Tahvanainen ja Bradley taistelivat kovatasoista Missourin yliopistoa vastaan uljaasti, mutta lopulta Missouri nappasi 53-54 (19-21) -voiton viimeisten sekuntien korilla. Tahvanainen oli tuttuun tapaan aloitusviisikossa keräten nimiinsä viisi pistettä, neljä levypalloa, kaksi syöttöä, kaksi riistoa ja yhden torjunnan.

> Ottelutilastot

Andre Gustavson ja Richmond kärsivät 76-71 (36-33) -tappion Hofstralle, joka karkasi ohitse myöhään viimeisellä neljänneksellä. Gustavson heitti kolme pistettä, haki yhden levypallon ja jakoi yhden syötön pelaten 12 minuuttia.

> Ottelutilastot

Teemu Suokas ja Ball State ovat voittaneet nyt molemmat konferenssiottelunsa MAC:ssä, kun Ball State voitti Western Michiganin 76-68 (36-43). Suokas heitti kaksi pistettä kahdeksassa minuutissa.

> Ottelutilastot

Hannes Pöllä ja UT Martin hävisivät Ole Missille selkeästi 43-90 (19-47). Pöllä tilastoi neljä pistettä, yhden levypallon ja riiston kymmenessä minuutissa.

> Ottelutilastot

Asiat

 
13.6.2025 11:26 NCAA

Emil Skyttä North Dakota Staten riveihin

Tapiolan Hongan kasvatti Emil Skyttä pelasi kaksi edellistä kautta Sacramento Statessa.

13.6.2025 11:00 NCAA

Abdullah Amzil pelaa ensi kaudella NCAA:n UC Davisissa

Suomalaislupaus Abdullah Amzil on allekirjoittanut sopimuksen UC Davisin miesten koripallojoukkueen kanssa. 200-senttinen laitahyökkääjä liittyy joukkueeseen kaudelle 2025–26.

7.6.2025 11:07 Suomalaiset ulkomailla

Elmeri Abbey Utahin yliopistoon

Elmeri Abbey jatkaa uraansa Yhdysvalloissa. Utahin yliopisto nappasi suomalaispelintekijän riveihinsä kaudelle 2025–2026.

5.5.2025 08:49 NCAA

Morris Ugusuk vaihtaa West Virginiaan

Etelä-Carolinassa pelannut takamieslupaus Morris Ugusuk siirtyy seuraavaksi West Virginian Universityn riveihin.

30.4.2025 10:35 NCAA

Eemeli Yalaho Washington State Universityyn

Eemeli Yalaho siirtyy ensi kaudeksi Washington State Universityyn, joka pelaa Yhdysvaltain yliopistosarja NCAA:n Pac-12-konferenssissa. Yalaho siirtyy WSU:hun Texas Techistä, jossa hän pelasi kaksi kautta.

17.4.2025 11:09 NCAA

Elina Aarnisalo vaihtaa yliopistoaan ja liittyy North Carolinan vahvuuteen

Final Four -vaiheeseen asti UCLA:n riveissä päättyneellä NCAA-kaudella yltänyt Elina Aarnisalo, 19, vaihtaa yliopistoaan ensi kaudeksi. Tapiolan Hongan kasvatti on sitoutunut ensi kaudeksi North Carolinan yliopistoon.

7.4.2025 13:25 Susijengi

Miro Little UC Santa Barbaran riveihin

Toisen kautensa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa päättänyt Susijengin takakentän nuori kulmakivi Miro Little, 193 cm ja 20 vuotta, vaihtaa joukkuetta. Päättyneellä NCAA-kaudella Utahin yliopistoa edustanut Tampereen Pyrinnön kasvatti edustaa tulevalla kaudella Big West -konferenssia pelaavaa UC Santa Barbaraa.

5.4.2025 19:47 NCAA

Elina Aarnisalo ja UCLA kaatuivat UConnille Final Fourissa

Yhdysvaltojen naisten NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA putosivat leikistä pois juuri ennen finaalia, kun UCLA hävisi Final Four -ottelussa UConnille 85-51.

1.4.2025 07:42 NCAA

Elina Aarnisalo ja UCLA etenivät NCAA:n lopputurnauksen Final Fouriin

Yhdysvaltojen NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA marssivat viikonloppuna Final Fouriin, kun UCLA kaatoi ensin Ole Missin ja sitten LSU:n.

30.3.2025 09:17 Susijengi

Federikon ja Yalahon Texas Techin tie nousi pystyyn NCAA:n lopputurnauksessa

Federiko Federikon ja Eemeli Yalahon edustama Texas Tech oli lähellä jättiyllätystä Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n lopputurnauksen läntisessä aluefinaalissa San Franciscossa. Texas Tech johti suursuosikki Floridaa yhdeksällä pisteellä vielä kolme minuuttia ennen loppua, mutta taipui lukemin 79-84 (37-40) Floridan raivatessa tiensä Final Four -turnaukseen.

Näytä lisää vastaavia