Titta-Riina Lepistö jatkaa Hyvinkään Pontevassa

13.7.2017 19:02 Hyvinkään Ponteva on solminut jatkosopimuksen Titta-Riina Lepistön, 26, kanssa. 184-senttinen tarkkakätinen laituri on edustanut HyPoa Naisten Korisliigassa viimeiset kolme kautta peräkkäin. Suomen mestaruuteen päättyneellä kaudella 2016/2017 Lepistö viimeisteli Pontevalle keskimäärin 8,7 pistettä, 4,9 levypalloa ja 1,8 syöttöä ottelua kohden.

Titta-Riina Lepistö jatkaa uraansa Hyvinkään Pontevassa. Kuva: HyPo


Kokeneelle Lepistölle tuleva kausi on jo hänen yhdestoista naisten pääsarjatasolla. HoHsU Juniorit -kasvatti aloitti pääsarjauransa jo kaudella 2007/2008 kasvattajaseuransa riveissä, mutta siirtyi kaudeksi 2014/2015 Hyvinkäälle.
 

– Meillä on joukkueen avainpelaajat ja perusrunko pysynyt hyvin kasassa jo useamman vuoden. Haluan olla ehdottomasti mukana tässä nousujohteisessa prosessissa. Olemme kehittyneet pelaajina ja ennen kaikkea joukkueena varmasti enemmän kuin moni muu – ja jatkoa seuraa, Lepistö kommentoi.
 

Kaudella 2013/2014 Naisten Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi palkittu Lepistö on pelannut urallaan 42 nuorten maaottelua ja kuusi ottelua naisten haastajamaajoukkueessa.
 

Hyvinkään Pontevalla on nyt pelaajasopimukset ensi kaudesta Lepistön lisäksi Iina Keski-Saaren, Viivi Palomäen, Anni Jämsän, Veera Puustisen, Meri Damoiseauxin, Taru Tuukkasen, Henna Salomaan, Silja Kiiskisen, Saara Wahlgrenin, Camilla Grönbergin ja Hanna Valkeisen kanssa. Joukkuetta valmentaa Miikka Sopanen apunaan Besim Maxhuni.

Lisätietoja: Titta-Riina Lepistö
 
27.3.2024 20:42 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin – Peli-Karhut voiton päässä jatkopaikasta

Naisten Korisliigan ensimmäiset välieräjoukkueet ovat selvillä, kun Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin otteluvoitoin 3-0. Illan kolmas voittaja Peli-Karhut siirtyi johtoon ottelusarjassa Vimpeliä vastaan.

25.3.2024 21:48 Naisten Korisliiga

ToPo ja Kouvottaret voiton päässä välieristä – Pyrintö ja ViVe tasoittivat sarjat

Naisten Korisliigan puolivälierissä pelattiin toiset ottelut. ToPo ja Kouvottaret pelasivat itsensä välierien kynnykselle. Pyrintö ja ViVe avasivat voittotilinsä omissa ottelusarjoissaan.

23.3.2024 19:58 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA voittoihin vieraskentällä – myös ToPo ja PeKa avasivat puolivälierät voitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät. Kouvottaret ja Forssan Alku kävivät ryöstöretkillä, kun taas ToPo ja PeKa ottivat ensimmäiset kiinnitykset välieräpaikkoihin kotikentillään.

23.3.2024 09:31 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 2/2: HBA haastaa runkosarjan voittaneen ToPo:n – PeKa ja ViVe vastakkain

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

22.3.2024 17:50 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 1/2: Honka ja Kouvottaret taistelevat jatkopaikasta – Pyrintö ja FoA kohtaavat jälleen puolivälierissä

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät lauantaina. Edelliskausista poiketen tänä vuonna myös välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

20.3.2024 20:45 Naisten Korisliiga

HBA nappasi viimeisen pudotuspelipaikan – ToPo vei runkosarjan suvereenisti

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan viimeiset ottelut. Voitot kirjattiin HBA:lle, FoA:lle, PeKa:lle sekä ToPo:lle.

16.3.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kouvottaret vahvempi Kymenlaakson derbyssä – ToPo:lle ja Hongalle vierasvoitot

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Illan voittajia olivat Kouvottaret, ToPo ja Honka. Runkosarjan viimeinen pelipäivä on edessä ensi viikon keskiviikkona.

15.3.2024 20:50 Naisten Korisliiga

FoA:n johto kesti loppuun asti

Naisten Korisliigan ainoassa ottelussa FoA haki vieraspisteet Helsingistä. HBA-Märsky jäi joukkueen jalkoihin 65-61.

15.3.2024 15:17 Naisten Korisliiga

Helmikuun kuukauden pelaaja Ilmar’I Thomas: ’’ Tavoitteenamme on voittaa mestaruus’’

ToPo:n Ilmar’I Thomas valittiin helmikuussa Naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi. Valinta oli pelaajalle toinen. Edellinen valinta tuli viime kaudella.

12.3.2024 22:27 Naisten Korisliiga

EBT päätti runkosarjansa voittoon Espoon derbyssä

Naisten Korisliigassa pelattiin yksi ottelu. Siinä EBT tarttui kiinni pudotuspelipaikkaan, kun Honka kaatui vieraskentällä 64-58.

Näytä lisää vastaavia