20.8.2015 Tapiolan Hongan Naisten Korisliiga -joukkue kasvoi, kun kolme seuran kasvattia allekirjoitti sopimukset tulevalle kaudelle. Joukkueessa jatkavat viime kaudella naisten pääsarjatasolla debytoineet Johanna Borenius, 18, Kia Vaalavirta, 16, sekä uutena kasvona Leila Kaajasalo, 16.

Parhaillaan 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisoonan EM-kisoissa urakoiva Kia Vaalavirta on solminut jatkosopimuksen Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueen kanssa kahden muun seuran oman kasvatin tavoin. Kuva: OmaDesign.fi.
B-tyttöjen SM-kultaa kahtena edelliskautena huuhtoneet Vaalavirta, joka valittiin B-tyttöjen SM-sarjan vuoden pelaajaksi 2013, ja Kaajasalo edustavat Suomea parhaillaan Makedoniassa, 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisoissa.
Vaalavirta ja Borenius olivat lisäksi päättyneellä kaudella mukana voittamassa A-tyttöjen SM-pronssia. Vaalavirran ja Kaajasalon lisäksi Boreniukselta löytyy nuorten maajoukkuekokemusta 30 ottelun verran.
- Olen aloittanut korisharrastukseni Hongassa 7-vuotiaana, Honka on aina tuntunut kodilta ja juniorivuosilta on niin paljon hauskoja muistoja, että on vaikea nimetä yhtä tiettyä, Borenius pohtii seuran tiedotteessa.
Laiturin paikalla operoivalta 178-senttiseltä Boreniukselta löytyy viime kauden SM-pronssin lisäksi palkintokaapista toinen SM-pronssi A-tytöistä (2014), B-tyttöjen SM-kultaa (2013) sekä -hopeaa (2012).
Naisten Korisliigassa pelattiin tiistaina yksi ottelu. Siinä Tapiolan Honka kaatoi kotikentällään ToPo:n 81-61.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Pyrintö paransi asemiaan kärkitaistelussa, kun taas BC Nokian asema parani pudotuspelitaistossa.
Naisten Korisliigan päivän ainoassa ottelussa Vimpelin Veto haki vierasvoiton Helsingistä. HBA-Märsky jäi Vedon jalkoihin lukemin 93–89.
BC Nokian naiset on solminut loppukautta koskevan sopimuksen Cierra Walkerin kanssa
Naisten Korisliiga palasi joulutauolta kolmella ottelulla. Voittajiksi ylsivät ViVe, Honka sekä Pyrintö.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi on valittu Vimpelin Vedon Jeanae Terry.
Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2026–27 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella 15. joulukuuta mennessä.
Naisten Korisliigassa pelattiin viimeinen ottelu ennen joulutaukoa. Päivän ottelussa Vimpelin Veto haki jännittävien vaiheiden jälkeen sarjapisteet Kouvottarien kustannuksella. Ottelu päättyi 84-83.
Naisten Korisliiga jatkui lauantaina kahdella ottelulla. Voitot merkittiin Pyrinnölle ja Peli-Karhuille. Huomenna pelataan vielä yksi ottelu ennen joulutaukoa.
Naisten Korisliiga jatkui neljällä ottelulla. Voittoihin ylsivät BC Nokia, HBA-Märsky, PeKa ja ViVe.