Susijengin pelaajatusina EM-kotikisoissa täynnä kokemusta ja potentiaalia

30.8.2017 13:10 Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann valmennusjohtoineen on nimennyt kahdentoista pelaajan kokoonpanon, joka edustaa Suomea torstaina alkavissa EM-kotikisoissa. Ryhmän runko koostuu kokeneista arvokisakävijöistä, mutta mukana on myös kaksi arvokisajoukkueen ensikertalaista.

Susijengia EM-kotikisoissa edustavat mm. Sasu Salin..

..Petteri Koponen..

..sekä uusi nimi arvokisatasolla, Lauri Markkanen.

Päävalmentaja Henrik Dettmann kiittelee ryhmän kokemusta ja terveystilannetta. Kuvat: Ville Vuorinen.

Hartwall Areenalle torstai-iltana Ranskaa vastaan nelistävän Susijengin pelaajista kuusi on pukeutunut sinivalkopaitaan koko 2010-luvun arvokisaketjun aikana: Mikko Koivisto, Shawn Huff, Gerald Lee Jr., Sasu Salin, Tuukka Kotti ja Petteri Koponen ovat kukin edustaneet Suomea vuosien 2011, 2013 ja 2015 EM-kisoissa sekä Espanjan MM-kisoissa 2014.

Samaan konkarivitjaan lukeutuu kolmen vuoden tauon jälkeen paluun sinivalkopaitaan tehnyt Teemu Rannikko, jolla on ansioluettelossaan EM-kisat 2011 ja 2013 sekä MM-kisat 2014.

Matti Nuutinen sekä Erik Murphy saivat tulikasteensa arvokisatasolla Espanjan MM-kisoissa 2014. Kumpikin vuosimallin 1990 kasvatti edusti Susijengiä myös Montpellierin ja Lillen EM-kisoissa 2015. Yhdet arvokisat ovat alla myös toissa vuonna Suomen kansalaisuuden saaneella Jamar Wilsonilla, joka kuului Suomen kisajoukkueeseen Montpellierissä ja Lillessä.

Ensimmäisiin aikuisten arvokisoihinsa juoksee kaksi nuorta suomalaispelaajaa: Chicago Bullsin kesän lottery-varaus ja HoNsU:n kasvatti Lauri Markkanen, 20, sekä Tapiolan Hongan kasvatti ja viime kaudet Helsinki Seagullsia Korisliigassa edustanut Carl Lindbom, 25.

- Suhteellisen kokeneella joukkueella on hyvä lähteä kisoihin. Pelaajapohjamme on vielä kohtuullisen kapea, ja siksi olemme iloisia suhteellisen hyvästä terveystilanteestamme, päävalmentaja Henrik Dettmann kommentoi pelaajatusinan valintaansa.

- Joukkue rakennetaan aina kokonaisuutta ajatellen ja pyrkien varautumaan kaikkeen mahdolliseen, mitä vastaan tuleekaan.

Susijengi pelaa EM-kisojen alkulohko A:ssa Ranskaa, Sloveniaa, Puolaa, Kreikkaa ja Islantia vastaan. Kisoissa on neljä alkulohkoa: Helsinki, Cluj-Napoca (Romania), Tel Aviv (Israel) sekä Istanbul (Turkki). Kunkin alkulohkon neljä parasta joukkuetta etenee Istanbuliin neljännesvälierävaiheeseen.

Susijengin alkulohkon ottelut

  • To 31.8. klo 20:00 Ranska – Suomi
  • La 2.9. klo 20:00 Suomi – Slovenia
  • Su 3.9. klo 20:00 Suomi – Puola
  • Ti 5.9. klo 20:00 Kreikka – Suomi
  • Ke 6.9. klo 20:45 Suomi – Islanti

Kaikki Suomen ottelut pelataan Hartwall Areenalla.

Susijengi EM-kisoissa 2017

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura 2017-18

4

KOIVISTO Mikko

194

18.4.1987

Salon Vilpas

7

HUFF Shawn

198

5.5.1984

Fraport Skyliners (GER)

8

LEE Gerald Jr.

208

23.11.1987

Maccabi Ashdod (ISR)

9

SALIN Sasu

191

11.6.1991

Unicaja Malaga (ESP)

10

KOTTI Tuukka

205

18.3.1981

Helsinki Seagulls

11

KOPONEN Petteri

194

13.4.1988

FC Barcelona (ESP)

12

NUUTINEN Matti

200

6.5.1990

BCM U Pitesti (ROU)

15

RANNIKKO Teemu

189

9.9.1980

Salon Vilpas

22

LINDBOM Carl

206

10.11.1991

free agent

23

MARKKANEN Lauri

213

22.5.1997

Chicago Bulls (NBA)

31

WILSON Jamar

185

22.2.1984

free agent

33

MURPHY Erik

208

26.10.1990

Nanterre 92 (FRA)

                                                                                       

  • Päävalmentaja Henrik Dettmann
  • Valmentaja Jukka Toijala
  • Valmentaja Lassi Tuovi
  • Valmentaja Mikko Larkas
  • Valmentaja Jussi Hirvonen
  • Valmentaja Niko Nuutinen
  • Fysioterapeutti Vesa Kuparinen
  • Fysioterapeutti Atso Liesmala
  • Trainer Marko Yrjövuori
  • Lääkäri Aleksi Kallioniemi
  • Hieroja Jussi Laukkonen
  • Team Manager Janne Hänninen
  • Joukkueenjohtaja Maurizio Pratesi
 
14.4.2018 09:00 Liittoa koskeva tiedote

EM-kotikisat oli vuoden 2017 paras kuluttajatapahtuma

Elämys Group vastaanotti parhaan kuluttajatapahtuman palkinnon Evento Awards -gaalassa.

18.1.2018 22:40 EM-kilpailut

”Me yhdessä!” – Susijengi, koripallon EM-kotikisat ja Lauri Markkanen keräsivät tunnustusta Suomen Urheilugaalassa

Suomalainen koripalloperhe sai rutkasti aihetta juhlaan torstai-iltana Suomen Urheilugaalassa, kun yhteisvoimin ja suurella sydämellä rakennetut EM-kotikisat nimettiin vuoden urheiluilmiöksi ja kotiyleisön hurmannut Susijengi vuoden joukkueeksi. Susijengin ja Chicago Bullsin Lauri Markkanen palkittiin vuoden nuorena urheilijana sekä vuoden läpimurtona.

15.1.2018 14:00 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat toivat Helsinkiin yli 40 miljoonaa euroa

Asiakastyytyväisyyskyselyissä huippuarvosanoja keränneet koripallon EM-kotikisat olivat menestys myös taloudellisia vaikuttavuuslukemia tarkasteltaessa. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) teettämän tutkimuksen mukaan EM-kisat toivat Helsinkiin 41,3 miljoonan euron suuruisen vaikutuksen.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

20.11.2017 EM-kilpailut

PostNord on Susijengin ylpeä kumppani: ”Tässä on ollut tekemisen meininkiä”

Susijengi ja sen pääyhteistyökumppani PostNord pyrkivät yhteistyössä jatkuvasti tilanteeseen, jossa molemmat voittavat. Yhteistyössä vallitseva hyvä tiimihenki on ollut avain hyviin tuloksiin molemmin puolin.

27.10.2017 12:00 EM-kilpailut

EM-kotikisojen asiakkaat: ”Tunnelma lähes täydellinen”

Helsingissä pelattujen koripallon EM-kotikisojen asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan kävijöistä peräti 99,2 prosenttia suosittelisi Susijengin ottelutapahtumaa ystävälleen. EM-kisaotteluiden tunnelma hipoi asiakkaiden mielestä täydellisyyttä. Asiakastyytyväisyyskyselyn toteutti Sport Business School Suomen Koripalloliiton toimeksiannosta.

9.10.2017 EM-kilpailut

EM-kilpailut 1967 (osa 10): Suomi-Romania ja kisojen yhteenveto

Kari Liimo olisi poissa kokoonpanosta ja peli alkaisi tavallista aikaisemmin (15.30), jotta joukkueet ehtisivät Helsinkiin seuraamaan loppuottelua sekä osallistumaan päättäjäisiin.

20.9.2017 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat kokosivat lähes 88.000 katsojaa

Viime sunnuntaina Istanbulissa päättyneiden koripallon EM-kilpailuiden katsojatilastot olivat suomalaisittain ilahduttavaa luettavaa. Helsingin EM-huumassa koettiin muun muassa kisojen korkein yleisömäärä. Kaikkiaan Susijengin EM-kotikisoja seurasi Hartwall Arenalla 87.806 katsojaa.

9.9.2017 21:30 Maaottelu

Italian heittoralli päihitti Susijengin, EM-kisat päätökseen Istanbulissa

Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.

9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

Näytä lisää vastaavia