Suomi jäi pieneksi Hollantia vastaan 16-vuotiaiden poikien EM-avauksessa

5.8.2010 Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue jäi altavastaajaksi korin alla B-divisioonan EM-kisojen avausottelussa Hollantia vastaan torstaina. Suomi kitkutteli kolmen pisteen heitoillaan pelissä mukana loppuun asti, mutta Hollanti vei suurlupauksensa Shane Hamminkin johdolla voiton 53-60 (28-25).

Juuso Kauppinen oli Suomen terävin 16-vuotiaiden poikien EM-avauksessa. Kuva: Tuomas Venhola.

Ilman senttereitään Johnny Laakkosta ja Mika Nuolivirtaa EM-avaukseen lähtenyt Suomi joutui torstaina vaikeaan paikkaan. Hollanti käytti arastelematta kokoylivoimaansa hyödykseen ja vetäytyi puolustuksessa korin alle tukkien Suomelta kaiken heittotilan. Puolustuksessa suomalaislaiturit joutuivat painimaan päätä pidempiä hollantilaisia vastaan Hollannin jauhaessa screeneillä mismatch-tilanteita lähietäisyyksille.

- Pelasimme pienellä viisikolla ja puolustuksemme olikin erittäin hyvää, mutta hyökkäyksessä emme saaneet lainkaan palloa korin alle. Kaukoheitot menivät sisään ihan hyvällä prosentilla, mutta jos emme pääse sisälle, meitä on liian helppo puolustaa, tuumaili 16-vuotiaiden poikien apuvalmentaja Mikko Larkas.

Severi Liljeberg ja Juuso Kauppinen pitivät kaukoheitoillaan Suomea johdossa vielä ensimmäisen puoliajan. Tauon jälkeen Hollanti alkoi myllyttää suurlupauksensa Shane Hamminkin ja 205-senttisen Jito Kokin johdolla palloa järjestäen korin alle, ja saivat pidettyä johtoaseman vähintään viidessä pisteessä.

- Kaveri pelasi vahvuuksillaan ja vei meidät korille. Jätkät tappelivat vastaan todella hyvin, mutta Hollanti jaksoi jauhaa isolla miehistöllään koko ajan parempiin asemiin, Larkas kertasi.

Suomen terävimmät olivat Kauppinen (16/5), Liljeberg (13/4) sekä Ville Hänninen (3/2). Suomella on perjantaina välipäivä, jonka jälkeen ottelut jatkuvat Unkaria vastaan.

- Kaikki on omissa käsissä. Huominen päivä levätään ja terävöidytään ja sen jälkeen jatketaan samanlaisella taistelulla, mutta paremmalla pelillä.

Hollanti - Suomi 60-53 (13-12, 25-28, 42-36), alle 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat, alkusarjaa, Tallinna (Viro) 5.8.2010

Suomi:

Hollanti:

Lisätietoja: Ottelutilastot
Shane Hammink 24/7, Jito Kok 8/11/4 blokkia. Juuso Kauppinen 16/5, Severi Liljeberg 13/4, Niko Mattila 7/1/2 blokkia, Teemu Sulonen 6/5, Joni Herrala 6/1, Ville Hänninen 3/2, Joonas Lehtoranta 2/3, Topias Suortti 0/5, Oskar Michelsen 0/2, Timka Jaakkola 0/1.
 
13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

2.8.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaat pojat hävisivät Ranskalle EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä saappaat jalassa Ranskalle loppunumeroin 66-58 (34-33). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 9.-16.

1.8.2017 Maaottelu

Slovenia hyökkäsi Suomen 18-vuotiaat pojat kumoon

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi EM-kisojen alkulohkonsa viimeisessä pelissä tappion, kun Slovenia käytti hyväkseen Sudenpentujen vuotavaa puolustusta ja ilotteli 80-90 (41-44) -voiton.

30.7.2017 Maaottelu

Kreikka selätti Suomen 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaille tytöille kotitappio Espanjaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa A-divisioonan EM-kisojen toisena päivänä, kun Kreikka oli parempi loppulukemin 81-78 (46-30). 18-vuotiaat tytöt hävisivät Espanjalle Kisakallion Susi Training Centerissä 68-77 (33-35).

29.7.2017 Maaottelu

16-vuotiaille pojille EYOF-pronssia, 18-vuotiaat peittosivat Liettuan

Sudenpennuilla oli maukas lauantai, kun Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Suomen historian ensimmäisen palloilumitalin päihittämällä Kroatian pronssiottelussa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat EM-avauksessaan Liettuan.

Näytä lisää vastaavia