Suomen 20-vuotiaat miehet B-divisioonan EM-kisojen mitalipeleihin – sitkeä Bulgaria piinasi loppuun asti

22.7.2022 23:27 Suomi eteni 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa neljän parhaan joukkoon, kun Sudenpennut päihitti Bulgarian puolivälierissä 64-67 (27-39). Suomi pelaa täten noususta A-divisioonaan, kun kisojen kolme parasta nousee seuraavaksi kesäksi ikäluokan EM-kisoihin.

Suomen 20-vuotiaat miehet mittelevät mitaleista B-divisioonan EM-kisoissa. Kuva: Ville Vuorinen.

Sitkeä Bulgaria ei karissut millään pelistä pois, vaan nousi jopa tasoihin muutamaankin kertaan päätösneljänneksellä. Jokainen kerta Sudenpennuilta löytyi tarvittavat korit tai stopit, jotta vastustajan kiri tyrehtyi.

Puolitoista minuuttia ennen loppusummeria Kalle Koivunen nousi kolmen sekunnin alueella hyppyheittoon, jolla Suomi sai kahden pisteen johdon 62-64.

Sen jälkeen pelitilannekoreja ei enää nähty, vaan vapaaheittojen kissa ja hiiri -leikki. Bulgaria suti omat vapaaheittonsa, Suomi osui tarvittavan määrän. Bulgaria sai vielä summerin soidessa potentiaalisen tasoitusheiton ilmoille, mutta se kolahti rautoihin.

– Bulgaria tuli hienosti kolmannelle neljänneksellä. He nostivat intensiteettiä ja pallonpainetta. Me taas hukkasimme identiteettimme koko kympiksi. Hienosti neljännelle jaksolle kaivettiin se taas. Olimme lopussa riittävän paljon terävämpiä, Suomen päävalmentaja Petri Virtanen kommentoi.

Suomi vetäisi kaksinumeroisen johdon taululle jo ensimmäisen viiden minuutin aikana. Läpi ensimmäisen puoliajan Sudenpentujen johto heilui kymmenen tienoilla, mutta Bulgaria nousi takaisin peliin vahvalla kolmannella neljänneksellään, jonka bulgarialaiset veivät 19-9.

Bulgarialta eniten päänvaivaa Suomelle aiheuttivat – varsinkin toisella puoliajalla – täydet 40 minuuttia pelannut Konstantin Kostadinov (14/11) sekä Emil Stoilov (14/17).

– Loistava alku ottelulle. Keskittyminen ja toteuttamisen laatu molemmissa päissä oli kunnossa. Tiesimme, että Bulgarialla on kaksi go to guyta nelos- ja vitospaikalle. Ensimmäisellä puoliajalle saimme heidät kuriin mallikkaasti.

Sudenpennuilta sukkaa heiluttivat Kalle Koivunen (13/5) ja Sebastian Lindberg (20/6), joka heitti kolmosensa loistotarkkuudella 6/8.

Sudenpennut saa vastaansa välierässä lauantaina klo 20:15 Suomen aikaa Islannin.

> Ottelutilastot

 
16.7.2023 19:48 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisansa voitokkaasti — 18-vuotiaat pojat pieksivät Latvian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Pohjois-Makedonian Skopjessa pelatut B-divisioonan EM-kisat voittoon ja yhdeksänteen sijaan, kun Sudenpennut voitti päätöspelissä Bulgarian. Suomen 18-vuotiaat pojat voittivat Kisakalliossa vierailleen Latvian.

16.7.2023 00:16 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisojen toiseksi viimeisessä ottelussa Itävallan

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Pohjois-Makedonian Skopjessa Suomi voitti toiseksi viimeisessä ottelussaan Itävallan 72-80 (27-40). Sudenpennut pelaa täten huomenna sijoista 9-10.

14.7.2023 20:14 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaat miehet käynnistymishaasteista huolimatta voittoon Georgiaa vastaan

Pohjois-Makedonian Skopjessa pelattavissa 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi voitti Georgian 64-79 (36-41). Suomi pelaa täten kaksi viimeistä otteluaan viikonloppuna sijoista 9-12.

11.7.2023 18:30 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaiden miesten alkulohko päätökseen Hollanti-voitolla B-divisioonan EM-kisoissa

Pohjois-Makedonian Skopjessa pelattavissa 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi päätti alkulohkotaipaleensa voittoon, kun Sudenpennut selätti Hollannin 75-79 (34-53). Suomen sijoitus alkulohkossa selviää huomenna, kun muutkin joukkueet saavat alkulohkopelinsä pelattua.

9.7.2023 22:07 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaille miehille avausvoitto B-divisioonan EM-kisoissa – 18-vuotiaat pojat päihittivät Georgian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa Pohjois-Makedoniassa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa Albanian kustannuksella. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas voitti harjoitusmaaottelussa Georgian Kisakalliossa.

6.7.2023 15:40 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat käynnistyvät perjantaina Skopjessa

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat käynnistyvät perjantaina 7.7. Pohjois-Makedonian Skopjessa. Suomen kanssa samassa D-alkulohkossa pelaavat Sveitsi, Latvia, Albania ja Hollanti.

14.2.2023 14:36 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2023 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.

24.7.2022 22:03 Sudenpennut

Viro vei 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan kolmannen sijan ja A-divisioonapaikan Sudenpentujen nenän edestä

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat Tbilisissä saivat päätöksensä Suomen osalta, kun Sudenpennut hävisi pronssiottelussa Virolle 63-53 (32-25). Suomen sijoitus oli neljäs, kun kolme parasta joukkuetta nousivat ensi kesäksi A-divisioonaan.

23.7.2022 23:28 Sudenpennut

Islannin tulikuuma heittopeli upotti Suomen 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisojen pronssiotteluun

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisojen välierissä uskomattoman tarkasti kolmen pisteen kaaren takaa heittänyt Islanti voitti Suomen 94-77 (45-29). Huomisessa pronssiottelussa Viroa vastaan on täten panoksena mitalin lisäksi nousu A-divisioonaan.

19.7.2022 20:18 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat miehet murskasivat Slovakian – huomisessa Albania-ottelussa panoksena lohkon kakkossija

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi voitti selkein loppunumeroin Slovakian 85-54 (37-30). Sudenpennut pelaa huomenna viimeisen lohko-ottelunsa Albaniaa vastaan. Voitolla Suomi olisi varmasti lohkokakkonen ja kahdeksan parhaan joukossa.

Näytä lisää vastaavia