Sundsvall tasoitti Ruotsin ”suomalaisfinaalisarjan”

25.4.2009 Suomen maajoukkuesentteri Aki Ulanderin edustama Sundsvall Dragons tasasi voiton Ruotsin finaalisarjan neljännessä koitoksessa. Pekka Salmisen valmentama ja Juha Stenin tähdittämä Solna Vikings joutui taipumaan Sundsvallissa lukemin 64-74.

Paras seitsemästä –menetelmällä pelattava finaalisarja on edennyt kotivoittojen merkeissä ja on nyt tilanteessa 2-2. Seuraava loppuottelu pelataan maanantaina Solnassa.

Sundsvall runnoi voittoon neljännen finaalin päätösjaksolla, jonka se vei nimiinsä 20-10. Suomalaisille Kataja- ja ToPo-nutuista tuttu Alex Wesby heitti voittajille 29 pistettä. Aki Ulander kirjautti tililleen finaalisarjan suurimmat minuutit pelattuaan 24 minuuttia. 208-senttinen suomalainen teki neljä pistettä, poimi kolme levypalloa ja torjui yhden solnalaisheiton.

- Vierasvoitto ei jäänyt kauas. Sundsvall pelasi kuitenkin lopussa paremmalla intensiteetillä, viisaasti ja kovaa puolustusta, kommentoi Ruotsin liigan vuoden valmentajaksi valittu Pekka Salminen ottelun ratkaisua blogissaan.

Vuoden puolustuspelaaja Juha Sten riisti neljästi pelivälineen Sundsvallilta ja jakeli hyökkäyspäässä peräti kahdeksan koriin johtanutta syöttöä neljän pisteensä ohella.

Virtus finaaliin, Koponen ei pelannut

Bolognassa kotijoukkue Virtus eteni isännöimänsä Eurochallengen loppuotteluun, kun kyproslainen AEL Limassol joutui antautumaan 6650-päisen bolognalaisyleisön edessä lukemin 69-83.

Toisessa välierässä ranskalaisjoukkue Cholet nitisti trillerin päätteeksi venäläisen BC Triumphin 81-78. Finaali pelataan Bolognassa sunnuntaina.

Virtus-luotsi Matteo Boniciolli päätti olla välierässä peluuttamatta normaalisti joukkueen aloitusviisikkoon kuuluvaa Petteri Koposta.

Sharrod Ford heitti Virtukselle 18 ja Earl Boykins 15 pistettä.



Lisätietoja: http://www.fibaeurope.com/
 
14.6.2026 10:04 WNBA

Portland kalkkiviivoilla Dallasia parempi – Kuier monipuolisella pelipäällä

WNBA:ssa Dallas Wings hävisi Portland Firelle niukasti 83-84 (37-34). Awak Kuier pelasi liki 24 minuuttia, joiden aikana hän keräsi kolme pistettä, viisi levypalloa, kolme syöttöä, kaksi riistoa ja kaksi torjuntaa.

12.6.2026 09:36 WNBA

Kuier palasi takaisin kokoonpanoon 15 minuutilla – Wings voittoon Mercurysta

WNBA:ssa Awak Kuier palasi loukkaantumisen jälkeen kokoonpanoon, kun Dallas Wings voitti Phoenix Mercuryn 70-85 (36-45). Kuier tilastoi 15 minuutin peliajalla neljä pistettä, kolme levypalloa ja yhden torjunnan.

11.6.2026 08:47 Suomalaiset ulkomailla

Erik Sajantila juhlii Hollannin mestaruutta

Hollannin liigaan saatiin keskiviikkoiltana suomalaismestari. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Erik Sajantilan edustama Landstede Hammers päihitti finaalisarjan neljännessä osaottelussa ennakkosuosikki ZZ Leidenin lukemin 90-74 (46-47) ja otti siten mestaruuteen tarvittavan kolmannen finaalivoittonsa.

10.6.2026 09:51 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala jatkaa Yokohaman valmennusjohdossa

Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.

9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

7.6.2026 12:30 Susijengi

Sasu Salin ja Estudiantes voiton päässä noususta Espanjan ACB-liigaan

Susijengin kapteeni Sasu Salinin edustama madridilainen Estudiantes peittosi Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) lopputurnauksen semifinaalissa Oviedon lukemin 79-71 (46-39). Estudiantes huipentaa kautensa sunnuntai-iltana pelattavaan finaaliin, jossa se taistelee noususta Espanjan ACB-liigaan toisen semifinaalin voittajaa, Coruñaa vastaan.

3.6.2026 18:15 Miesten I divisioona A

Kuhalampi ja Haliseva yliopistokentille, Kontuniemi vaihtaa joukkuetta

HBA-Märskyn divarijoukkueen kantaviin voimiin viime vuosina kuuluneet BC Nokian kasvatit Kalle Kuhalampi ja Matias Haliseva siirtyvät tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistokentille. Viime kaudella North Carolina Staten miehistöön kuulunut Jayme Kontuniemi vaihtaa puolestaan joukkuetta.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

Näytä lisää vastaavia