13.2.2012 Tiina Stenin edustama Cadi La Seu kohenteli asemiaan Espanjan liigan pudotuspelijahdissa päihittämällä viikonloppuna Gran Canarian jatkoajalla pistein 73–72 (42–31, 68–68). Cadi La Seu nousi liigassa jo kuudennelle sijalle.

Tiina Stenin Cadi La Seu jyrää kohti Espanjan liigan pudotuspelejä.

Taru Tuukkanen kuului Zamoran parhaimmistoon viikonloppuna.

Heta Korpivaara upotti virhevaikeuksista huolimatta 19 pistettä. Kuvat: Ville Vuorinen.
Cadi La Seu sai otteluun erinomaisen alun ja johti Gran Canariaa lukemissa 17-3. Vieraiden päävalmentaja, Suomen naisten maajoukkuettakin luotsannut Domingo Diaz sai kuitenkin kotijoukkueen kirin katkaistua ja päätösjaksolla vieraat runnoivat väkisin 11 pisteen takaa tasoihin.
Gran Canaria johti kaksi minuuttia ennen jatkoajan loppua pistein 68–71, mutta Adrianne Ross otti sankarin viitan harteilleen ja johdatti Cadi La Seun 73–72 (42–31, 68–68)-voittoon. Cadi La Seu nousi voitollaan Espanjan liigan kuudennelle sijalle 11 voitolla ja kahdeksalla tappiolla.
Tiina Sten pelasi Cadi La Seulle kahdeksan minuuttia, upotti kaksi pistettä (kakkoset 1/2), haki kaksi levypalloa ja riisti pallon kerran. Cadi La Seun ykkönen oli Adrianne Ross (19/6/3 syöttöä), Gran Canariaa tahditti Doukole Ble (22/6/5 riistoa).
Taru Tuukkasen ja Henna Salomaan Zamora ei saanut hyökkäyspeliään raiteilleen Espanjan liigan viikonloppukierroksella. Zamora tipahti jo toisen jakson alussa kymmenen pisteen takaa-ajoasemaan ja hävisi Ecopolisille 54–70 (27–37).
Tuukkanen pelasi Zamoralle 28 minuuttia, upotti kahdeksan pistettä (kakkoset 3/7, kolmoset 0/2, vapaaheitot 2/2), kaapi viisi levypalloa ja antoi yhden syötön. Salomaalle merkittiin kolmessa minuutissa yksi levypallo. Kentän paras oli Ecopolisin Elisa Aguilar Lopes (15/1/5 syöttöä).
Zamora jakaa Espanjan liigan 10. sijan viidellä voitolla ja 14 tappiolla.
Heta Korpivaaran Ferrol otti suuren askeleen kohti Espanjan kakkosliigan pudotuspelipaikkaa päihittämällä viikonloppuna kotonaan Bembimbren 73–69 (30–31). Voitollaan Ferrol nousi jo jaetulle neljännelle sijalle yhdeksällä voitolla ja kuudella tappiolla.
Korpivaara pelasi ottelussa vain 23 minuuttia, mutta upotti silti joukkueensa korkeimman pistemäärän, 19 (kakkoset 5/7, kolmoset 1/1, vapaaheitot 6/7). Korpivaara sieppasi myös kolme levypalloa ennen virhetilinsä täyttymistä. Veronica Alonso heitti 22 pistettä vieraille.
Krista Grossin North Carolina Tar Heelsin viiden ottelun voittoputki USA:n yliopistoliiga NCAA:ssa katkesi viikolla. North Carolina hävisi torstaina Miamille 37–61 (22–22) ja lauantaina Georgia Techille 54–56 (29–34). North Carolina on nyt voittanut 25 ottelustaan 17 sekä Atlantic Coast -konferenssin 12 ottelustaan seitsemän.
Miami-ottelussa Grossille merkittiin neljä pistettä (kakkoset 2/6, vapaaheitot 0/2), viisi levypalloa, kaksi syöttöä ja kaksi riistoa, mutta muun joukkueen tavoin sortui useasti pallonmenetyksiin (7 kpl). Georgia Techiä vastaan Gross tyylitteli yhdeksän pistettä (kakkoset 3/7, kolmoset 1/1), kaapi viisi levypalloa, riisti pallon kolme kertaa ja blokkasi yhden vastustajan heiton.
Anni Mäkitalon Kara Trutnovin pelit Tshekin liigan ylemmässä loppusarjassa alkoivat voitokkaasti, kun Trutnov päihitti Slovanka MB:n helpohkosti 82–62 (48–34). Mäkitalo sai ottelussa viisi minuuttia peliaikaa. Trutnovin tehokkain oli 22 pistettä upottanut Lenka Vetrovcova.
Trutnov on voittanut kauden aikana 16 ja hävinnyt seitsemän ottelua.
Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.
Elias Valtonen teki paluun pelikentille loukkaantumisen jälkeen viikonloppuna. Edon Maxhuni oli jälleen kuumana Ranskassa ja Olivier Nkamhoua nosti Varesen pudotuspelipaikalle Italiassa.
Päättyneellä NCAA-kaudella North Carolinassa pelannut Elina Aarnisalo, 20, palaa ensi kaudeksi UCLA:n riveihin, jossa hän aloitti yliopistouransa.
Vastikään Galatasarayn paidassa Turkin liigassa hopean saanut ja ensi viikolla Euroliigan Final Six -lopputurnauksessa pelaava Awak Kuier, 24, tekee paluun WNBA:han ja Dallas Wingsiin tänä kesänä.
Miikka Muurisesta tuli kolmas suomalaispelaaja kautta aikain maailman parhaiden lukioikäisten koripalloilijoiden vuosittaisessa Nike Hoop Summit -tähdistöottelussa. Susijengin suurlupaus Muurinen keräsi 10 pistettä ja nautiskeli neljä donkkia, kun hänen edustamansa muun maailman tähdistöjoukkue hävisi Yhdysvalloille jatkoajalla 100–102 (43–43, 89–89).
Kouvolalaislähtöisen valmentajan kausi Kiinan naisten pääsarjassa huipentuu edustamansa Shanxi Flamen finaalisarjaan Sichuania vastaan. Haakanan apuvalmentajana työskentelee Petri Jaakkola.
Sara Bejedi pelasi vahvan kauden Turkin liigassa Botasin paidassa. Bejedi pääsi haastamaan itseään ja osoitti pärjäävänsä kovissa paikoissa.
Touko Tainamo suuntasi neljän yliopistovuoden jälkeen täksi kaudeksi Euroopan ammattilaiskentille tehdessään sopimuksen tshekkiläisen USK Prahan kanssa. Tainamo on nauttinut suurta vastuuta kauden aikana.
Vuoden 2025 EM-kisojen Rising Star -pelaajana palkittu Susijengin nuori lupaus Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, on valittu maailman parhaiden high school -ikäisten pelaajien vuosittaiseen tähdistöotteluun, Nike Hoop Summitiin. Ottelu järjestetään Yhdysvalloissa, Oregonin Portlandissa lauantaina 11. huhtikuuta.
Severi Kaukiainen kunnostautui Viron-Latvian-liigan ratkaisevassa kolmannessa puolivälieräottelussa jatkoajalla ja johdatti Anton Mirolybovin valmentaman suurseura BC Kalev/Cramon 102-100 (87-87, 47-47)-voitolla mitalipeleihin ohi hallitsevan hopeamitalisti Riga Zellin.