Sopanen ottaa valmennusvastuun Pyrbasketissa

21.8.2002 Kesän ajan julkisuudessa matalaa profiilia pitäneiden Pyrbasketin ja Pussihukkien miesten SM-joukkueista tarjoili lisätietoa keskiviikon Helsingin Sanomat. Lehden saamien tietojen mukaan tamperelaisen Pyrbasketin vastuuvalmentajan rooliin on astunut Miikka Sopanen.

Viimeiset neljä vuotta Pyrbasketia luotsannut Jarmo Laitinen jatkaa joukkueen taustoilla apuvalmentajana. Hän etsii myös joukkueen ulkomaalaisvahvistukset. Sopanen toimi Pyrbasketin apuvalmentajana koko Laitisen päävalmentajuuden ajan.

HS:n mukaan Pyrbasketin joukkueesta Jukka-Pekka Kujala suuntaa opiskelemaan Meksikoon, jonka lisäksi Riku-Pekka Jokinen sekä Ville Korhonen ovat lopettaneet pelaamisen pääsarjatasolla. Muuten Pyrbasketin viime kauden joukkue pysyy koossa.

Vantaalaisjoukkue Pussihukkien tilanne sai myös hieman selvyyttä keskiviikon Helsingin Sanomissa. PuHu:lla on kiinnitettynä tulevan kauden joukkueeseen tällä hetkellä kuusi pelaajaa: Nanayaw Awuah-Addae, Timo Heinonen, Kimi Klingberg, Tommi Lyytinen, Ville Olki ja Joni Willberg. Koko kuusikko esiintyi joukkueen riveissä jo viime kaudella. PuHu täydentää joukkuettaan seuran omilla junioreilla sekä kahdella ulkomaalaisvahvistuksella. Viime kaudella pelanneista miehistä Vesa Parviainen on lopettanut huipputasolla, Kimmo Muurinen on siirtynyt Arkansas-Little Rock -yliopistoon ja Timo Parviainen etsii seuraa ulkomailta.

Asiat

 
30.4.2026 09:19 Seura tiedottaa

Hyvinkään Pontevan miesten päävalmentajaksi Janne Hartikainen

Hyvinkään Pontevan miesten joukkueen valmennus vaihtuu Janne Hartikaisen ottaessa joukkueen komentoonsa.

30.4.2026 09:16 Seura tiedottaa

LoU Basketin juniorijoukkueiden päävalmentajat valittu kaudelle 2026–2027

Tulevalla kaudella seurassa jatketaan hyvin toimivaa pelaajapolkumallia, jossa seuran valmennuspäällikkö Aleksi Iltanen on vahvasti mukana joukkueiden päivittäisharjoittelussa ja toimii päävalmentajien tukena.

16.4.2026 15:48 Valmentajat

Koripalloliitto käynnistää toukokuussa uuden koulutusohjelman, Master Coach -verkoston

Verkosto on täydennyskoulutusohjelma HKVT:n suorittaneille valmentajille ja se korvaa aikaisemman JVV-ohjelman. Koulutus on kohdennettu ennen kaikkea niille valmentajille, jotka haluavat auttaa toisia valmentajia kehittymään paremmiksi mentoroinnin ja vertaispalautteen avulla. Koulutuksessa on vielä 6 vapaata paikkaa.

16.4.2026 10:39 Koulutus

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Lapualla

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Lapualla yhteistyössä seuran kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

14.4.2026 14:49 Seura tiedottaa

Tapiolan Hongan valmennus kaudella 2026-2027

Tapiolan Hongan valmentajatilanne kaudelle 2026-2027 on hienolla mallilla. Suurimmassa osassa joukkueita päävalmentajat ovat jo selvillä. Päävalmentajien joukossa on tuttuja nimiä ja uudempia tuttavuuksia. Hongan valmennuksessa on jälleen huikeaa osaamista!

7.4.2026 13:47 Seura tiedottaa

Opiskelijoiden suusta: millaista on valmentaa ja opiskella Jyväskylän valmentajahautomossa

Me HoNsU:ssa haluamme olla paras mahdollinen korisyhteisö opiskelevalle valmentajalle. Millaiseksi korisyhteisöömme opiskelemaan muuttaneet valmentajat kokevat Jyväskylän? Kysyimme asiaa kolmelta valmentajaltamme Vilma Niemiseltä, Lauri Salmiselta ja Leevi Valtaselta!

31.3.2026 09:57 Valmentajat

Ilmoittautuminen FABC:n kansainväliselle valmentajaklinikalle on avattu

FABC järjestää Namika Areenalla Helsingissä kansainvälisen valmentajaklinikan 29.-30.8 yhteistyössä FIBA:n, Suomen Koripalloliiton, Suomen Valmentajien (SuVal) ja Helsingin NMKY:n kanssa.

28.3.2026 07:00 Koripalloliitto

Koripalloliitto hakee pelaajakehitysvastaavaa

Tule mukaan rakentamaan suomalaisen koripallon tulevaisuutta!

23.3.2026 09:31 Seura tiedottaa

Tule valmentajaksi Tikkurila-seuraan

Tikkurila-Seura hakee valmentajaa harrastekoripallojoukkueisiin.

16.3.2026 10:32 Valmentajat

Valmentaja, osallistu Lastenvalmennusseminaariin huhtikuussa – teemana taito ja taitavuus!

Suomen Koripalloliitto ja Kolmen Kampuksen urheiluopisto järjestävät yhteistyössä yksipäiväisen Lastenvalmennusseminaarin Kisakallion Susi Training Centerissä. Ilmoittautuminen on avoinna 7.4. asti.

Näytä lisää vastaavia