Samuli Ojan haamuheitto siivitti 16-vuotiaat pojat voittoon

13.8.2009 Suomen alle 16-vuotiaat pojat menettivät B-divisioonan EM-kisojen ylemmän jatkosarjan päätösottelun viimeisellä jaksolla 21 pisteen johdon Romaniaa vastaan, mutta nousivat voittoon Samuli Ojan viime sekunnin heitolla. Loppulukemat merkittiin Suomen hyväksi 78-76 (48-32).

Samuli Oja upotti uransa isoimman heiton torstaina Portugalin EM-kisoissa.

Ilari Seppälä toi penkiltä lisää ratkaisuvoimaa molempiin kenttäpäätyihin Romania-ottelussa.

Daniel Dolenc punnerteli tutun tehokkaasti 11 pistettä. Kuvat: Tomi Kaminen ja Tytti Nuoramo.

Vielä 13 minuuttia ennen ottelun loppua Suomi johti Romaniaa vastaan turvallisen tuntuisesti 63-42. Hurmoksellisen avauspuoliskon jälkeen Suomen hyökkäykseen iskenyt kipsi alkoi kuitenkin vaivihkaa painaa myös puolustuspäässä, ja vajaat kolme minuuttia ennen loppua Romania siirtyi johtoon lukemissa 73-71.

Ottelun viimeisen 40 sekunnin aikana Suomi osoitti kuitenkin olevansa voiton ansainnut joukkue. Röyhkeästi Romanian puolustuksen keskelle ajanut Kalle Naapi (9/1) tasoitti tilanteeksi vapaaheittoviivalta 76-76. Runsaat 20 sekuntia myöhemmin Ilari Seppälä (6/1) haki romanialaisilta pallonriiston vapaaheittoviivan alueelta.

Viimeisessä hyökkäyksessä Naapi veti puolustuksen itseensä ajamalla korille, ja pallo päätyi kahden syötön kautta Samuli Ojalle (10/3), jonka kaukaa lähtenyt kahden pisteen heitto suhahti korisukkaan juuri summerin soidessa.

- Ekalla puoliskolla puolustus piti erinomaisen hyvin ja melkein kaikki kaukoheitot tuntuivat uppoavan. Valmentajien kanssa spekuloitiin puoliajalla, että näin hyvä heittovire ei yleensä kestä koko päivää, ja niinhän siinä kävi. Hienoa nähdä, että jätkät pystyivät kuitenkin lopussa vielä kasaamaan itsensä, huoahti alle 16-vuotiaiden poikien päävalmentaja Jukka Toijala helpotuksesta.

Jo tutuksi käyneellä tavalla Suomen korintekovastuu jakautui useamman pelaajan kesken. Daniel Dolencin (11/4/3 syöttöä), Mikko Jämsän (11/2/3 syöttöä) ja Kalle Naapin lisäksi Toijala nosti esiin Joonas Lehtorannan (11/3), Ilari Seppälän (6/1) sekä illan sankariksi nousseen Samuli Ojan panoksen.

- Etenkin ulkopaikan penkkipelaajat uurastivat tänään miehekkäästi ja toivat meille lisää ratkaisuvoimaa, kiitteli Toijala.

Suomi kohtaa välipäivän jälkeen ensimmäisessä sijoitusottelussa Ruotsin ja Unkarin välisen ottelun häviäjän.

Romania - Suomi 76-78 (14-27, 32-48, 56-67), alle 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat, ylempää loppusarjaa, Sao Joao da Madeira (Portugali) 13.8.2009

Daniel Dolenc 11/4/3 syöttöä, Mikko Jämsä 11/2/3 syöttöä, Joonas Lehtoranta 11/3, Samuli Oja 10/3, Kalle Naapi 9/1, Joonas Caven 8/4, Mikael Herbert 6/3, Ilari Seppälä 6/1, Johnny Laakkonen 4/1, Kristian Rasinaho 2/1, Ville Puotila 0/1/3 syöttöä, Jesse Viita 0/0.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

17.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiailla pojilla korintekovaikeuksia, Italia voittoon EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi EM-kisoissa Italialle loppunumeroin 49-65 (19-35). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 13.-16.

15.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaille pojille tappio Liettuaa vastaan EM-pudotuspeleissä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue antoi erinomaisen vastuksen Liettualle A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä, mutta liettualaiset karkasivat viiden viimeisen minuutin aikana 70-58 (34-24) -voittoon. Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisoissa sijoista 9.-16.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

29.7.2017 Maaottelu

16-vuotiaille pojille EYOF-pronssia, 18-vuotiaat peittosivat Liettuan

Sudenpennuilla oli maukas lauantai, kun Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Suomen historian ensimmäisen palloilumitalin päihittämällä Kroatian pronssiottelussa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat EM-avauksessaan Liettuan.

Näytä lisää vastaavia