27.4.2012 Keskiviikkona hurjin lukemin kotisalissaan ToPolle hävinnyt Joensuun Kataja ryhdistäytyi Korisliigan neljännessä välieräottelussa perjantaina ja lunasti finaalipaikkansa peittoamalla ToPon Helsingissä 66–85 (34–51). Veitsi kurkulla pelannut Tampereen Pyrintö puolestaan pakotti Bisonsin pois mukavuusalueeltaan ja tasoitti välieräsarjan 90–69 (48–31)-voitollaan.



Antero Lehdon Pyrintö sai Bisonsin pelistä vauhdin pois.

Keskiviikkona 39 pisteen tukkapöllyn Torpan Pojilta saanut Joensuun Kataja tuli, näki ja voitti perjantaina Helsingissä. Äärimmäisen keskittynyt vierasjoukkue dominoi Jared Newsonin johdolla kenttää mielin määrin ja sukkuloi jo viidessä minuutissa kymmenen pisteen johtoon.
Alusta loppuun asti pelitapahtumia hallinneet joensuulaiset johtivat ottelua parhaimmillaan lukemissa 51–80. Loppulukemat olivat lopulta kotijoukkuetta mairittelevat 66–85 (34–51). Kataja päätti välieräsarjan otteluvoitoin 3-1 lunastaen toisena perättäisenä keväänä paikkansa Korisliigan finaaleissa.
– Olimme keskiviikon pelissä niin luokattoman huonoja puolustuspäässä, että vaikka olisimme heittäneet kaikki heittomme sisään, emme olisi siltikään voineet voittaa ottelua. Tähän peliin valmistautuessamme palauttelimme koko puolustuskonseptimme mieleen läpikotaisin ja lopputulos oli sen mukainen, kiitteli Katajan päävalmentaja Jukka Toijala.
Katajan kehuttu joukkuepuolustus loksahti paikoilleen täydellisesti. ToPo ei saanut pelikiellon jälkeen kentälle palanneen Chase Griffinin läsnäolosta huolimatta palloa liikkeelle alkuunkaan hyökkäyspäässä, ja ajautui yhtenään kauaksi korista. Kun ToPon kaukoheitotkin osuivat pitkälti korirautoihin (kolmoset 4/21), pystyi Kataja määräämään ottelun tempon.
Toisessa kenttäpäädyssä Kataja järjesti nopealla pallonliikkeellä ja oivaltavalla sijoittumisella kosolti ratkaisutilaa kaikille pelaajilleen. Jared Newson (17/7/3 riistoa) luikerteli vartijastaan ohi järjestäen, Sami Lehtoranta (15/5/3 blokkia) mellasti korin alla ja Juho Nenonen (16/2) käytti tarjotun heittotilan kiitollisuudella hyväkseen.
ToPo oli keskiviikon hurmokselliseen vierasvoittoon nähden hämmästyttävän vaisu. Vain Justin Hawkins (17/2/3 syöttöä) pystyi vastaamaan Katajan kovuuteen. ToPon kotimaiset nimimiehet Kimmo Muurinen, Timo Heinonen, Hanno Möttölä, Tuomas Iisalo ja Carl Lindbom upottivat pelitilanneheittonsa vain yhteensä vain 28,6% tarkkuudella.
Kataja kohtaa finaaleissa Nilan Bisonsin ja Tampereen Pyrinnön välisen ottelusarjan voittajan. Finaalit käynnistyvät keskiviikkona 2. toukokuuta Joensuussa ja ToPo matkustaa torstaina 3. toukokuuta pelattavaan pronssiotteluun vierasjoukkueeksi.
– Olemme iloisia voitosta ja kiitollisia siitä, että olemme jälleen päässeet loppuotteluihin, mutta emme me tämän johdosta ryhdy minkäänlaisia vappujuhlia järjestämään, Toijala linjaa.
– Meneillään on aivan huikea pudotuspelikevät ja Bisons-Pyrintö on välieräsarja, joka kuvaa erinomaisesti tämän liigan tasoa ja tasaisuutta. Voitti välieräsarjan kumpi tahansa, vastaan on tulossa hyvin yhteen pelaava joukkue selkeillä vahvuuksilla. Nyt pitää palautua tästä välieräsarjasta ja valmistautua maltilla finaalien alkuun.
Veitsi kurkulla pelannut Tampereen Pyrintö onnistui ensimmäisen kerran välieräsarjan aikana imemään Nilan Bisonsin pelistä vauhdin täydellisesti pois. Murhaavalla asenteella Pyynikin palloiluhallin parketille astellut hallitseva mestari tasoitti välierien otteluvoitot 90–69 (48–31)-voitollaan.
Pyrintö onnistui puolustustyöskentelyllään jäädyttämään Bisonsin tähdet Jeb Iveyn (11/4), Martin Zenon (12/7/4 syöttöä/2 blokkia) ja Mikko Koiviston (0/0) lähes täydellisesti. Pyrinnön puolustus pakotti palloa kerta toisensa jälkeen Ryan McDaden (23/6) ja Ville Mäkäläisen (14/2) käsiin, ja vaikka kaksikko onnistui hyökkäyksessä erinomaisesti, jäivät he vaille vetoapua muilta pelaajilta.
– Onnistuimme jo kolmannessa ottelussa hetkittäin horjuttamaan Loimaan hyökkäystä, mutta tänään pystyimme siihen 33 minuutin ajan. Pienin puolustuspään matchup-muutoksin se oli mahdollista, kuittasi Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola.
Hyökkäyspäässä Pyrintö oli tasapainoinen ja johdonmukainen. Damon Williams (16/11/5 syöttöä) viihtyi avauspuoliskon taka-alalla Kenneth Lowen (26/1) tarjotessa parastaan, mutta upotti Antero Lehdon (12/1) tavoin tärkeitä koreja Bisonsin päästessä kymmenen pisteen tuntumaan. Pyrintö upotti kolmosensa erinomaisella 56% tarkkuudella onnistuen kaukoheitoissaan aina silloin, kun Bisons oli saamassa ottelun juonesta kiinni.
– Kun puolustuksemme toimii ja saamme muutamia puolinopeita ja nopeita hyökkäyksiä, meillä on automaattisesti hyvä flow hyökkäyspäässä. Matsiin valmistautuessamme emme puhuneet mistään muusta kuin puolustuspelaamisestamme, koska tiesimme, että hyökkäyksemme seuraa puolustusta, Poikola totesi.
Kiihkeän välieräsarjan viides ja ratkaiseva ottelu pelataan Loimaan liikuntahallilla sunnuntaina 29. huhtikuuta. Viidennen ottelun voittaja etenee Joensuun Katajan seuraksi Korisliigan finaaleihin, ja häviäjä isännöi kotikentällään Torpan Poikia pronssiottelun merkeissä.
– Meidän pitää olla henkisesti vahvoja ja estää Bisonsia pelaamasta omilla vahvuuksillaan. Uskoa tuo se, että olemme aina parhaimmillamme silloin, kun meidän on pakko voittaa – aivan kuten tänään, jolloin pelasimme pakkovoiton edessä parhaan pudotuspeliottelumme. Emme voi kuitenkaan tuudittautua siihen, koska Bisons tulee varmasti todella kovaa tämän hienon välieräsarjan päätösotteluun, ennakoi Poikola.
Joensuun Katajan Sami Lehtoranta pelasi keskiviikkona pääsarjauransa sadannen pudotuspeliottelun. 205-senttinen, 32-vuotias Lehtoranta on vasta yhdeksäs pelaaja kautta aikain, joka on yltänyt sadan pudotuspeliottelun merkkipaalulle. Listan kärjessä on ToPo-legenda Kari-Pekka Klinga 126 pudotuspeliottelullaan.
Tampereen Pyrinnön Damon Williams puolestaan rikkoi keskiviikkona 700 pudotuspeleissä siepatun levypallon rajan. 201-senttinen, 38-vuotias Williams on tällä hetkellä pudotuspelien kaikkien aikojen tilaston neljäs. Levypallolistan kärjessä killuu KTP-ikoni Larry Pounds, joka saalisti pudotuspelihistoriansa aikana 900 levypalloa.
Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa Korihait vei kotivoiton Kauhajoesta ja alemmassa jatkosarjassa puolestaan Bisons päihitti Kobrat lähes 60 pisteen marginaalilla. Voiton ansiosta loimaalaiset nousivat toistaiseksi pudotuspeliviivan yläpuolelle.
Tampereen Pyrintö on parhaillaan Korisliigan alemman jatkosarjan toisena eli viimeisellä playoff-paikkaan oikeuttavalla sijalla.
Kataja Basket jäi kiperän kamppailun jälkeen alempaan jatkosarjaan hakemaan pudotuspelipaikkaansa. Joukkueen onneksi luottopelaaja Henri Kantosen sopimus vahvistui samalla koko loppukaudeksi. Nyt Kantonen kertoo kauden tunnelmista, tulevaisuuden suunnitelmistaan ja siitä, miten viettää kentän ulkopuolista aikaansa omassa pienessä yksiössään.
Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.
Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.
Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.
Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.
KTP-Basket voitti kohtaamisen Korihaiden kanssa mutta jäi silti korierojen myötä runkosarjasijoituksissa alemmas. Molemmat joukkueet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Bisonsin voitto Hongasta ei enää vaikuttanut sarjasijoituksiin.