27.12.2023 15:13 Entinen Korihai Richaud Pack korvaa Nike Sibanden Kataja Basketissa.

Joensuulainen Kataja Basket kertoo tiedotteessaan, että joukkue on saamassa uudeksi vahvistuksekseen 31-vuotiaan takamies–laituri Richaud Packin. Sekä Yhdysvaltain että Sierra Leonen kansalaisuudet omaava Pack korvaa Katajan kokoonpanossa seuran parhaaksi pistemieheksi nousseen Nike Sibanden, joka purki vastikään sopimuksensa siirtyäkseen Kreikan pääsarjaan.
Richaud Pack on pelannut Korisliigassa kerran aiemminkin, Korihaiden paidassa kaudella 2019–20. Ammattilaiskokemusta hänellä on myös Kyproksen, Espanjan, Itävallan, Israelin ja Kreikan sarjoista. Packin sopimus kattaa loppukauden.
Pack oli Katajan päävalmentaja Petri Virtaselle entuudestaan tuttu pelaaja ja ominaisuuksiltaan sitä, mitä kokoonpanoon kaivattiin.
– Pack tuo meille kokemusta, korintekovoimaa sekä pallonkäsittelytaitoa takakentälle. Hänellä on loukkaantumisen takia kauden avausottelu vielä pelaamatta, mutta viime ajat hän on treenannut Israelissa paikallisen pääsarjajoukkueen kanssa, jossa hän on ollut mukana myös 5 vs. 5 -harjoituksissa. Loukkaantuminen on jäänyt taakse, mutta täyteen pelikuntoon pääseminen tulee todennäköisesti viemään hetken, Virtanen kertoo Katajan tiedotteessa.
Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut jälleen ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää jo kuudennen tuotantokauden paras jakso.
Lauantaina alkava miesten Korisliigan finaalisarja Salon Vilppaan ja Kataja-Basketin välillä tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.
Bisons on kiinnittänyt Michael Poundsin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus kattaa kauden 2026-27 ja se sisältää option kaudesta 2027-28. Pounds saapuu Loimaalle KTP-Basketin apuvalmentajan paikalta.
Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue on solmimassa tukun pelaajasopimuksia ja ensimmäisenä signauksena on takapelaajan paikalle Tapiolan Hongan oma kasvatti Lauri Kallio (188cm).
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.