Rannikon ja Himkin voittokululle jatkoa

29.10.2007 Suomalaispelintekijä Teemu Rannikon edustama Himki selviytyi toisesta Siperian visiitistään mallikkaasti. Himki piipahti Kiinan rajalla Vladivostokissa voittamassa Primorien Spartakin 75-51 ja paluumatkalla Moskovaan Krasnojarskin 96-78. Rannikko ja kumppanit ovat voittaneet kaikki kuusi Venäjän liigan peliään.

Krasnojarskissa Rannikko heitti 11 pistettä osuttuaan kolmosviivan takaa neljällä yrityksellään kolmesti. Lisäksi 189-senttiselle suomalaiselle kirjattiin reilussa 23 peliminuutissa kolme koriin johtanutta syöttöä ja kaksi levypalloa.  

Spartak-ottelussa Rannikon kaikki kuusi pistettä syntyi vapaaheittoviivalta (6/6). 

Venäjän liigassa neljä suurta on erottautumassa muista jo kauden alkumetreillä. Himkin ohella ilman tappioita ovat porskuttaneet tähän mennessä Moskovan TsSKA (6-0), Lubertsyn Dynamo (6-0) ja Moskovan Dynamo (5-0).

Aris taipui Olympiakosille

Hanno Möttölän Aris Thessaloniki kärsi kauden avaustappion, kun Olympiakos haki sarjapisteet Kreikan mahtijoukkueiden kohtaamisessa. Aris hävisi 5000-päisen ja loppuunmyydyn kotikatsomonsa edessä lukemin 75-82.

Ariksen tavoin Euroliigassa pelaava Olympiakos voitti ottelun vahvalla levypallopelillään, jonka se vei nimiinsä 36-24.

- Halusimme juosta, muttemme saaneet siihen mahdollisuuksia. Hävisimme levypalloja ja jouduimme siksi hyökkäämään organisoitunutta puolustusta vastaan, sadatteli Ariksen suomalaisluotsi Gordon Herbert.

Möttölä ennätti pelata 24 minuuttia ja tehdä kahdeksan pistettä ennen virhetilin täyttymistä. Hänen tilastoriviltään löytyivät myös merkinnät neljästä levypallosta ja yhdestä syötöstä. Kakkosensa Möttölä pisti sisään tarkkuudella 4/6.

Nikkilän Sassari sarjakärkeen

Maajoukkuesentteri Antti Nikkilän Sassari otti neljännen peräkkäisen voittonsa Italian kakkosliigassa. Se löi Reggio Emilian kotonaan 83-75. Voitollaan Sassari nousi sarjakärkeen ainoana puhtaan pelin joukkueena. Nikkilä pelasi Reggio Emiliaa vastaan 20 minuuttia tehden viisi pistettä ja kauhoen neljä levypalloa sekä torjuen kaksi vastustajan heittoa.

Tuukka Kotin Rieti järjesti melkoisen yllätyksen, kun se kävi voittamassa Italian liigan vieraspelissään Euroliiga-joukkue Rooman. Rietin voitto kirjataan aikakirjoihin lukemin 86-76. Kotti pelasi viisi minuuttia ja nosti kaksi pistettä. Rietin sankari oli 20 pisteensä ohella kahdeksan koriin johtanutta syöttöä jaellut Morris Finley.

Ruotsin sarjanousija Boråsin oli kolmen perättäisen voiton jälkeen vuoro maistaa jälleen tappion karvasta kalkkia. Sallen Basket vei vierasvoiton lukemin 82-72. Boråsin suomalaissentteri Veli Taatila hääri kentällä runsaat kaksi minuuttia, joiden aikana hänen tilastosarakkeisiinsa merkittiin kaksi levypalloa ja kaksi virhettä.

Pekka Salmisen luotsaama Solna otti puolestaan kolmannen peräkkäisen voittonsa, kun Jämtland kaatui vieraissa 89-66.

Anton Mirolybov sai tililleen ensimmäisen voiton Saksan kakkosliigassa, kun hänen valmentamansa Herten selätti vieraissa Ansbachin 90-79. Voitto tuli tarpeeseen, sillä Herten hävisi kauden viisi ensimmäistä peliään.

Ville Kaunisto kirjautti tehot 14/7 pelattuaan puoli tuntia joukkueensa Qalat-Cajasolin tappiopelissä (75-92) Axarquiaa vastaan.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
14.6.2025 11:00 Naisten Korisliiga

Suomen mestari ja Korisliigan pistetykki Erik Sajantila Hollantiin

Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.

13.6.2025 22:48 Susijengi

Sasu Salin kruunasi kautensa Romanian mestaruuteen!

Susijengin kapteeni Sasu Salin päätti seurajoukkuekautensa riemukkaisiin tunnelmiin, kun hänen edustamansa Cluj-Napoca kukisti Romanian liigan perjantaisessa viidennessä finaaliottelussa Oradean vieraskentällä 67–68 (39–37). Kyseessä on Salinin ensimmäinen kansallisen liigan mestaruus sitten kevään 2008, jolloin hän juhli Espoon Hongan kanssa Suomen mestaruutta.

12.6.2025 11:07 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta jatkaa Saarlouis Royalsissa - "Nälkää jäi"

Roosa Lehtoranta, 28, on tehnyt jatkosopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Saarlouis Royalsin kanssa. Päättyneellä kaudella Royals voitti Saksan cupin ja eteni sarjassa finaaleihin saakka.

11.6.2025 08:55 Susijengi

Ilmiömäinen Salin pakotti Romanian finaalit viidenteen otteluun

Susijengin kapteeni Sasu Salin pelasi yhden kauden parhaista peleistään tärkeimmällä mahdollisella paikalla, kun hän upotti 21 pistettä ja kauhoi yhdeksän levypalloa Cluj-Napocan kaataessa Romanian liigan neljännessä finaaliottelussa Oradean pistein 92–83 (41–40). Romanian mestaruus ratkeaa viidennessä finaalissa perjantai-iltana.

5.6.2025 07:17 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier siirtyy Galatasarayn riveihin

Susiladiesin tähtipelaaja Awak Kuier siirtyy Italiasta Euroopan huippuseura Galatasaray Çağdaş Faktoringiin Turkkiin. Sopimus on mallia 1+1 ja kattaa ainakin kauden 2025–26.

4.6.2025 14:37 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulosen kauteen mahtui haasteita ja onnistumisia – ”Sain parannettua suorituksiani ja tasoani”

Helmi Tulosen, 26, kausi Italian Serie A1:ssä päättyi ikävästi putoamiseen. Henkilökohtaisella tasolla Tulonen pelasi kuitenkin jälleen hyvän kauden.

2.6.2025 22:14 Suomalaiset ulkomailla

Perttu Blomgrenilla opettavainen kausi – Severi Kaukiaisesta Viron mestari ja MVP

Perttu Blomgrenin, 23, toiseen kauteen Euroopan korisparketeilla mahtui paljon. Hän aloitti kauden Sarajevossa, Bosniassa ja päätti sen Latvian liigan finaaleissa Ventspilsin riveissä. Susijengiläisistä Severi Kaukiainen pääsi juhlimaan Viron mestaruutta ja valittiin pudotuspelien MVP:ksi.

28.5.2025 09:50 Susijengi

Janssonin Heidelberg Bundesliigan välieriin Bayern Münchenia vastaan

Danny Janssonin valmentama Heidelberg kukisti Olivier Nkamhouan edustaman Chemnitzin Saksan Bundesliigan tiistaina puolivälierien neljännessä osaottelussa suurinumeroisesti 92–64 (48–41). Heidelberg eteni näin Bundesliigan välieriin, joissa se kohtaa toisen suomalaisjoukkueen – Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman hallitsevan Saksan mestarin Bayern Münchenin.

23.5.2025 09:35 Susijengi

Salinin Cluj-Napoca Romanian finaaleihin, Blomgrenin Ventspilsille Latvian hopeaa

Sasu Salin huipentaa keväänsä tähtäämällä pitkän uransa ensimmäiseen Suomen ulkopuoliseen kansallisen liigan mestaruuteen. Salinin Cluj-Napoca peittosi Valcean Romanian liigan välierien kolmannessa osaottelussa lunastaen finaalipaikkansa. Perttu Blomgrenin erinomainen kevätkausi Latviassa päätyi puolestaan hopeamitaleihin.

19.5.2025 23:09 Suomalaiset ulkomailla

Remu Raitanen pääsi tutustumaan Slovakian ja Islannin koripalloon kauden aikana

Remu Raitanen pääsi kauden aikana kokemaan Slovakian ja Islannin erilaisen koripallotavat ja -kulttuurit. Vuosi oli Raitaselle kaikkinensa antoisa.

Näytä lisää vastaavia