17.3.2008 Tampereen Pyrintö on menossa ensi kertaa kuuteen vuoteen pudotuspeleihin, joihin jatkaa Korisliigan kahdeksan parasta joukkuetta. Pyrintö otti maanantaina Korisliigan ainoassa pelissä kotivoiton Kauhajoen Karhusta pistein 86-75 (45-30).
Karhu puolestaan jatkaa sarjan hännillä Team Componentan kanssa kamppailua jumbosijaa ja suoraa putoamista vastaan. Kamppailu ratkeaa vasta runkosarjan päätöskierroksella lauantaina joukkueiden keskinäisessä kohtaamisessa Kauhajoella.
Sekä korin alta että kauempaa tehokkaasti ratkonut Pyrintö karkasi toisella neljänneksellä jo 20 pisteen johtoon, jonka Karhu onnistui puolittamaan kolmannen jakson lopulla. Tuon tiukemmin ei vierasjoukkue pystynyt kotivoittoa uhkaamaan.
Neljä edellistä peliään hävinneestä Pyrinnöstä Antero Lehto heitti kauden piste-ennätyksekseen 25 pistettä, Damon Williams 20 ja M.C. Mazique sekä Damion Dantzler 15 pistettä mieheen.
- Voitto teki tähän vaiheeseen meille hyvää. Vastustaja ei tullut kovin aggressiivisesti kimppuun, joten saimme pelata aika rauhallisesti. Pelimme ei ollut kovin kaunista, mutta vain voitot lasketaan, totesi Pyrinnön valmentaja Jarmo Laitinen.
Darryl Hudson teki Karhulle 25 pistettä, Heikki Saaristo sarjan piste-ennätyksensä 20 ja Olli Ahvenniemi 15.
Karhu pelasi vain kahdella ulkomaalaispelaajalla, kun Pyrinnöstä alkuvuodesta vuokrattu Eric Washington ei saanut pelata seurojen keskinäisen sopimuksen vuoksi. Lisäksi Mario Porter, Toni Raiski ja Juho Teppo olivat sairaslistalla.
(STT)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot sekä muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, www.basket.fi.
Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.
Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.