Pyrintö aloittaa suomalaisjoukkueiden eurourakan sunnuntaina Baltian liigassa

12.10.2013 Seurajoukkuekauden 2013/14 aikana kansainvälisillä kentillä nähdään peräti neljä suomalaisjoukkuetta Bisonsin, Team TEHO Sportin (KTP), Kataja Basketin ja Tampereen Pyrinnön muodossa. Korisliigasta tuttujen joukkueiden eurourakka alkaa sunnuntaina Tampereella, kun Pyrintö isännöi Tallinnan Kalevia Baltian liigan (BBL) avauspelissä.

Antti "Zeus" Nikkilä pääsee taas europelien makuun sunnuntaista alkaen.

Pyynikin Punakaarti ottaa mittaa Tallinnan Kalevin faneista. Kuvat: Tytti Nuoramo.

Viime kaudella LiigaCupin mestaruutta juhlinut vuosien 2010 ja 2011 Suomen mestari Tampereen Pyrintö kohtaa Baltian liigan alkulohkossaan Tallinnan Kalevin lisäksi ruotsalaisen Norrköping Dolphinsin, latvialaiset Jekabpilsin ja Valmieran sekä virolaiset Raplan ja Rakvere Tarvasin.

 

Ennakkovilkaisulla Pyrinnön voi laskea alkulohkonsa ennakkosuosikkien joukkoon. Alkulohkon muista joukkueista Baltian liigan 16 parhaan joukkoon etenivät viime kaudella Rakvere Tarvas sekä Valmiera.

 

– Joukkueiden nimilistaa silmäilemällä näyttää, että mukana on erittäin kovia yhdistelmiä, mutta myös hieman heikompia joukkueita. Tulostavoitteemme on sama kuin Korisliigassa eli lähdemme ilman muuta tavoittelemaan mestaruutta, Pyrinnön apuvalmentaja Lasse Rantala linjaa.

 

Baltian liigan runkosarjassa Pyrintö pelaa seitsemän joukkueen lohkossa kahdesti kaikkia vastaan. Pudotuspeleihin etenevät lohkon viisi parasta sekä kolmen alkulohkon paras kuudenneksi sijoittunut joukkue.

 

– Sekaan mahtuu muutama vieraskiertuekin, joissa pelaamme kaksi peliä perättäisinä päivinä. Tällöin valmistautuminen tapahtuu pitkälti pelitallenteiden avustuksella. Suurin osa vastustajien pelaajista on uusia tuttavuuksia, joten opeteltavaa riittää, Rantala arvioi.

 

Avausvastustaja Kalevissa tuttuja kasvoja

 

Baltian liigan voitolla Raplasta aloittanut Tallinnan Kalev tuo Pyynikille pari tuttua kasvoa suomalaisilta kentiltä viime kausilta.

 

Laituri Kaido Saks (205 cm/27 v) edusti Pussihukkia miesten Divarissa kaudella 2007/08 ja sentteri Raido Ringmets (204/30) vastaavasti Divarissa Panttereita 2005–07. Viron nuorten maajoukkueiden paidassa ovat Kalev-pelaajista Suomessa esiintyneet mm. Ilimar Pilk (195/25) ja Ivar Tulit (200/25).

 

Amerikkalaisosastolla kookas Kalev vyöryttää kentälle pitkät miehet Kenneth Cooperin (209/25) ja George Hartin (206/28). Lisäksi ryhmän avainrotaatioon kuuluvat Reimo Tamm (188/28), Mario Paiste (185/24) ja Renato Lindmets (200/29). Joukkuetta komentaa Kalle Klandorf.

 

– Jokaista peliä lähdetään tietysti voittamaan ja tekemään Suomi-korista tutuksi Baltiaan myös seuratasolla, uhkuu Pyrinnön seuraikoni Antero Lehto.

 

– Mahtavaa olla mukana ensimmäisenä suomalaisjoukkueena tässä liigassa, jolla on vahvat perinteet.

 

 

Tampereen Pyrintö – Tallinnan Kalev Pyynikin Palloiluhallilla sunnuntaina 13. lokakuuta klo 17:00 alkaen.

 

 
4.2.2026 21:00 Korisliiga

Vilpas antoi Samu Adlerin johdolla myrskyvaroituksen sarjakärki Kauhajoelle – Korihaiden Mikael Aallolta erinomainen esitys vierasvoitossa

Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.

3.2.2026 20:48 Korisliiga

KTP päihitti Hongan Remu Raitasen johdolla – Riku Laine voitokkaan Pyrinnön tilastokärkenä

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.

3.2.2026 09:08 Korisliiga

Ike Nweke on valittu Korisliigan tammikuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.

31.1.2026 19:06 Korisliiga

Korihait ja Vilpas väänsivät Uudessakaupungissa ratkaiseville hetkille asti, mutta lopuksi ero repesi vierasjoukkueen hyväksi

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.

30.1.2026 21:09 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat ryminällä käyntiin: ylemmässä lohkossa juhlivat Kauhajoki ja Seagulls, alemmassa Kouvot, Kataja ja Bisons

Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.

26.1.2026 18:00 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjojen ohjelma vahvistettu

Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.

25.1.2026 19:00 Korisliiga

KTP ja Korihait ratkoivat paremmuusjärjestystä vielä jatkoajallakin – Bisons yllätti sarjan huippua hätyyttelevän Hongan

KTP-Basket voitti kohtaamisen Korihaiden kanssa mutta jäi silti korierojen myötä runkosarjasijoituksissa alemmas. Molemmat joukkueet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Bisonsin voitto Hongasta ei enää vaikuttanut sarjasijoituksiin.

24.1.2026 19:42 Korisliiga

Lahden voitto varmisti: Korihait ja KTP ovat ylemmässä jatkosarjassa, vaikka kumpikaan ei pelannut tänään – runkosarjan ykkössija varmistui seitsemän miehen voimin pelanneelle Kauhajoelle

Tänään ratkottiin miesten Korisliigan runkosarjasijoituksia urakalla. Kauhajoki sinetöi paalupaikan. Muut ylempään jatkosarjaan pääsijät ovat Tapiolan Honka, Salon Vilpas, Helsinki Seagulls, Korihait ja KTP-Basket.

23.1.2026 08:51 Korisliiga

Korisliigan päätöskierroksella riittää panosta: viimeisestä kahta ylemmän jatkosarjan paikkaa hamuaa kolme joukkuetta

Korisliigan runkosarja päättyy viikonloppuna. Lauantaina ohjelmassa on neljä ottelua ja sunnuntaina kaksi. Sunnuntaina ratkeaa viimeiset joukkueet ylempään ja alempaan jatkosarjaan. Kauhajoen ja Seagullsin ottelu on vapaasti katsottavissa Jimiltä.

21.1.2026 20:31 Korisliiga

Kobrat vierasvoittoon Efton Reidin järjettömän tehoillan avulla – Kataja yllätti sarjakärjen Joensuussa

Miesten Korisliigan viimeistä sijaa pitävä Kobrat repi Loimaalta kauden kolmannen voittonsa. Huomio kiinnittyi sentteri Efton Reidiin, joka kirjautti 26 pistettä, 21 levypalloa ja tehokkuuslukeman 47.

Näytä lisää vastaavia